Tuorein sisältö

Uutta Ilosaaresta eli Rytmiklubi ja Rytmipuisto sekä ilmakuvaa

09.07.2010 klo 09.28 | Luettu: 1710 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Joensuun Ilosaarirock pärähtää käyntiin viikon kuluttua. Tämän vuoden Ilosaarirock-viikonloppuna urbaanin rytmimusiikin ystäviä ei jätetä kylmäksi myöskään klubeilla. Lauantaina 17.7. järjestetään Rytmiklubi Joensuun sydämessä, kaupungintalon Teatteriravintolassa (Rantakatu 20). Perjantaina vietetään Rytmipuisto Sessioita klo 11-18 kaupungintalon läheisessä Vapaudenpuistossa.

Rytmiklubi järjestetään tänäkin vuonna kolmessa eri osastossa ja bileet kestävät aamuneljään saakka.

Sisäpihalla esiintyy Jätkäjätkät, joka on tällä hetkellä yksi Suomen kovimmista livebändeistä. Tähän kymmenenhenkiseen orkesteriin kuuluvat muun muassa Asa, Puppa J, Joska Josafat ja Kim "Kasio" Rantala. Tämä hiphopista käynnistynyt musiikillinen evoluutio on edennyt tavalla, joka on saavuttanut laajalti vastakaikua myös genren rajojen ulkopuolelta.

Härskeimmät tanssit nähdään taas lasiterassilla, jossa levyjä soittavat Suomen ehdottomaan kärkikastiin kuuluvat DJ:t J-Laini (Top Billin), Selector VG+ (Komposti), sekä Rytmiklubin jokavuotiseen vakiokalustoon kuuluva Poutasound. Selektiossa on luvassa tuoreita spessuja sekä kuumimmat dancehall- ja reggaerytmit suoraan Jamaikalta!

Alakerran Teatteriklubin kellarissa hikoillaan elektronisen ja indie-musiikin tahdissa, jossa levyjä soittavat tamperelainen Plauge-kollektiivi sekä Bassoradiosta tuttu DJ Eppu/Sielunveli. Paikallistä väriä edustaa DJ Crosolli. Maineikasta klubi-iltaa Tampereella pyörittävät Plauge DJ:t soittavat tuoreita klubisoundeja ja yhdistävät taitavasti underground -musiikin ja valtavirtamusiikin tyylejä keskenään.

Rytmiklubin tiimoilta järjestetään perjantaina Rytmipuisto Sessiot 16.7. klo 11-18 kaupungintalon läheisessä Vapaudenpuistossa. Ilosaarirock-viikonlopun alkajaisiksi luvassa on urbaania katutaidetta ja musiikkia paikallisten taiteilijoiden ja dj:tten toimesta. Luvassa on myös open mic, jossa kaikki halukkaat voivat käydä testaamassa räppäystaitojaan.

Tsekkaa myös helikopterista kuvattua materiaalia viime vuoden festivaalialueesta.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Dave Mustainen elämä... Promoottori Kalle Ke... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova