Tuorein sisältö

Hanoi Rocks -legenda Sami Yaffa Ankkaan

04.08.2010 klo 00.16 | Luettu: 2632 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tämän vuoden Ankkarockin suurin uudistus on ensimmäistä kertaa toteutettava Velmu-lava, jolla esiintyy joukko paikallisia ja nousussa olevia yhtyeitä. Velmu-lavan tuotanto ja esiintyjävalinnat on tehty tiiviissä yhteistyössä Vantaan elävän musiikin yhdistyksen VELMU ry:n kanssa.

Ankkalammen vieressä sijaitsevalla Velmu-lavalla nähdään kahden festivaalipäivän aikana yhteensä seitsemän yhtyettä. Laajempaa huomiota Suomen musiikkikentällä keränneiden The Wrecking Queensin ja The Frezan ohella esiintymisvuoron saavat Strong Addiction, Caroline, Ras Henry & Fin Jam Band, Sunnuntai Komitea sekä Philadelphia Dynamite, joka tuo Ankkarock-keikalle erikoisvieraakseen Hanoi Rocksista ja Michael Monroen bändistä tutun Sami Yaffan.

Nuoria vantaalaisia muusikoita nähdään myös molempien festivaalipäivien avaukseksi, kun Ankanpoikarock-voittajat nousevat Rocklavalle heti porttien aukeamisen jälkeen. Tunnin aikana esiintyy kolme kokoonpanoa, joista nuorimmat ovat vasta kahdeksasluokkalaisia. Ankanpoikarock-voittajabändit soittavat molempina päivinä eri ohjelmistot.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Hynynen ja Liimatta ... Lady Gaga käyttää ed... >

Keskustelut (2 viestiä)

Mutkapää

04.08.2010 klo 00.51

Missä Yaffa, siellä myös Mike Monroe (Nimi. varma tieto)
lainaa
anonyymi

04.08.2010 klo 11.41

Jos Sami Takamäki on legenda, niin mitä on Elvis?
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova