Tuorein sisältö

Lue tämä, jos olet menossa U2:n ensi viikon keikoille

12.08.2010 klo 15.55 | Luettu: 6539 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Megayhtye U2 saapuu esiintymään Helsingin Olympiastadionille perjantaina 20. elokuuta ja lauantaina 21. elokuuta osana myyntiennätyksiä rikkonutta 360? Touria. Lämppärinä Helsingissä nähdään molempina iltoina brittiläis-ruotsalainen indierockyhtye Razorlight. Loppuunmyytyihin konsertteihin on tällä viikolla saatu vapautettua pieni määrä lippuja myyntiin ja niitä voi tiedustella Lippupisteestä.

Aikataulu:
Klo 16 uloimmat portit avataan, turvatarkastukset aloitetaaan
Klo 17 portit Olympiastadionille avataan
Noin klo 19.15 Razorlight
Noin klo 20.45 U2
Klo 23 konsertti päättyy viimeistään

Sisääntulon nopeuttamiseksi turvatarkastukset pyritään aloittamaan uloimmilla porteilla jo noin klo 16. Tämän jälkeen on mahdollisuus ostaa kiertueen t-paitoja ja muita oheistuotteita. Lipuntarkastus alkaa sisemmillä porteilla noin klo 17, joilloin itse stadionille pääsee sisään.

Annetut soittoajat ovat arvioituja ja ne saattavat muuttua.

Yleisöä pyydetään saapumaan hyvissä ajoin, sillä katsojia on kussakin konsertissa noin 50 000, joiden paikoilleen asettautuminen vie aikaa. Lisäksi turvatarkastuksiin saattaa muodostua jonoja.

Maksullisia pysäköintipaikkoja on erittäin rajoitetusti Mäntymäen kentällä. Henkilöautopaikat maksavat 15 euroa / auto. Mäntymäentiellä on pysäköintikielto. Lisäksi Hammarsköldintie on suljettuna yleiseltä liikenteeltä klo 6-24. Uimastadionille pääsee kuitenkin kävellen tai polkupyörillä.

Tilausajobusseille on rajallinen määrä maksullisia pysäköintipaikkoja Mäntymäen kentällä. Bussien pysäköintipaikat maksavat 40 euroa / bussi.

Sateenvarjojen tuominen konsertteihin on kielletty turvallisuuden sekä avattujen varjojen aiheuttamien näköesteiden vuoksi. Sateisella kelillä yleisöä pyydetään tarvittaessa varustautumaan sadeasuin.

Stadionin ulkopuolelta löytyy maksullinen narikka, jonne voi jättää tavaroita säilytykseen.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Uskomaton HALKa lyö!... Michael Monroe esiin... >

Keskustelut (8 viestiä)

Drowningman

12.08.2010 klo 16.38

No oishan me oltu menossa mut kun sattuu vaimon laskettu aika 23.8. niin eipä uskalla lähteä. Vauva saattaa syntyä hetkenä minä hyvänsä. Nyt ollaan vuoden sisään missattu 3 U2-keikkaa! Vitutus on aika korkealla.
lainaa
pErFecTONe

Rekisteröitynyt 22.06.2008

12.08.2010 klo 17.11

Drowningman kirjoitti:
No oishan me oltu menossa mut kun sattuu vaimon laskettu aika 23.8. niin eipä uskalla lähteä. Vauva saattaa syntyä hetkenä minä hyvänsä. Nyt ollaan vuoden sisään missattu 3 U2-keikkaa! Vitutus on aika korkealla.

Syytä vauvaa ja hylkää akkas, helppoa.
lainaa
Luokkavihollinen

12.08.2010 klo 17.23

...niin ja älä seuraavaan puoleentoista vuoteen varaa uusia lippua, lapsessa riittää duunia!
lainaa
Parooni

12.08.2010 klo 17.24

Anna pojan nimeksi Bono/tytön nimeksi Bonones
lainaa
Hansu

12.08.2010 klo 18.49

Mitäs tossa uskaltamisen kans on merkitystä? Aika pieni todennäköisyys kuitenkin että synnytys sattuu juuri keikan aikana. Ja jos niin kävisikin, pääseehän sieltä keikalta pois..
lainaa
iNdo

12.08.2010 klo 20.52

Niin tai millaista rispektiä lapsi saisi koko ikänsä kun voisi kertoa syntyneensä U2-keikalla!
lainaa
Drowningman

12.08.2010 klo 22.04

Juu Hansu, todennäköisyys on varmaan aika pieni ja mentäskin keikalle jos asuttas Helsingissä mutta kun on melkein 400km stadikalle niin matkassa on mutka jos toinenkin.
lainaa
jjjjjjjj

14.08.2010 klo 08.52

iNdo, voi kyllä olla vähän niin ja näin ton rispektin kera, kun on U2 kyseessä...
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova