Tuorein sisältö

Röyksopp julkaisee laulukyvyttömän seniorin

18.08.2010 klo 15.41 | Luettu: 3432 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Norjalaisbändi Röyksopp julkaisee jatko-osan keväällä 2009 ilmestyneelle, kriitikoiden ylistämälle Junior –albumille. Syyskuun 15. päivä julkaistava instrumentaalilevy Senior liikkuu huomattavasti syvemmillä vesillä kuin sen popimpi pari Junior. Röyksoppin elektropioneerit Svein Berge ja Torbjorn Brundtland äänittivät molemmat albumit samaan aikaan.

Svein Berge ja Torbjorn Brundtland selittävät asian näin:

- Junior ja Senior ovat samaa heimoa: ne edustavat Röyksoppin kahta erilaista laitaa. Itsevarma ja tempperamenttinen Junior, jonka pääpaino on tarttuvissa melodioissa ja vokaaleissa- edustaa nuoruutta ja hey –ho, let’s go –asennetta. Elegantti ja sisäänpäinkääntynyt Senior edustaa kokemusta ja kypsää ikää. Senior kertoo iästä ja siitä millaista on olla masentunut pirujen hengittäessä niskaan.

Senior on yhtenäinen albumikokonaisuus, jonka jokaisella biisillä on tietty rooli suhteessa muihin biiseihin sekä albumikokonaisuuteen.

- Jokainen kappale on yhtä tärkeä kuin edeltäjänsä ja seuraajansa. Meistä yhtäkään kappaletta ei tulisi irrottaa kokonaisuudesta. Joku voisi väittää, että tämä on aika rohkeaa tahi typerää näinä iPodien aikoina, jolloin ihmiset ovat tottuneet kuorimaan kerman päältä. Olemme aivan samaa mieltä –tämä on todennäköisesti juuri se syy, miksi tämän teimme.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tältä näyttää Aronof... Iron Maidenin jenkki... >

Keskustelut (3 viestiä)

Jep

18.08.2010 klo 20.38

Jee, instrumentaali-Röyksopp on sitä parhautta. Ei voi tulla tarpeeksi aikaisin.
lainaa
kultakorva

18.08.2010 klo 23.12

Kun lahjoja ei ole niin on turhaa niitä yrittää tuollaisella naurettavalla erikoisuudentavoittelulla hankkia.
lainaa
Jep

19.08.2010 klo 00.58

kultakorva kirjoitti:
Kun lahjoja ei ole niin on turhaa niitä yrittää tuollaisella naurettavalla erikoisuudentavoittelulla hankkia.


Sun mielestä Justin Bieber on lahjakas. Mene pois internetistä, teini, takaisin äidin tissien väliin sinne kellariin.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova