Tuorein sisältö

Jussi Hakulinen heittelee tähtipölyä

14.09.2010 klo 15.44 | Luettu: 2711 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Yöstä tuttu sanoittaja-säveltäjä Jussi Hakulinen julkaisee 12 vuoden odotuksen jälkeen omaa tuotantoaan. Viime ajat Yö-yhtyeelle biisejä tehnyt konkari on työstänyt levyllisen kappaleita Tähtipölyä -albumilleen, joka julkaistaan 6. lokakuuta. Mukana on keväällä julkaistu singlebiisi, isästä ja sodasta kertova Motti sekä Noora Tommilan kanssa duetoitu Pelkuri. Levyn myötä Hakulisella on tarkoitus tehdä myös keikkoja.

- Olen tätä levyä tehdessä kokenut ensi kertaa aikoihin aitoa luomisen iloa. Koko teos sai erään naisen kommentista nimekseen 'Tähtipölyä'. Hänen mukaansa kannattaa olla karismaatisten henkilöiden kanssa tekemisissä, sillä näistä ihmisistä irtoaa eräänlaista 'tähtipölyä', joka tekee itsestäkin mielenkiintoisemman ja karismaattisemman henkilön", kommentoi Jussi Hakulinen.

Tähtipölyä on Jussi Hakulisen viides sooloalbumi. Ensimmäisen pitkäsoittonsa hän julkaisi vuonna 1985. Mies on ehtinyt julkaista yhden albumin myös Kinsky-yhtyeensä kera sekä laittaa ulos kaksi kokoelmaa.

Vuonna 1981 Jussi Hakulinen oli perustamassa Yö-yhtyettä, josta lähti sisäisten ristiriitojen vuoksi ja palasi 1990-luvulla tekemään biisejä Yölle. Jussi Hakulinen ei ole ollut vuoden 1985 jälkeen ollut Yön varsinainen jäsen vaikka on vieraillut lukuisilla keikoilla.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Eminem hehkuttaa syn... Brittitähti rattikän... >

Keskustelut (1 viestiä)

juha82

15.01.2023 klo 14.39

löytyyy kyseinen levy hyllystäni. Annan sille 4/5 pojoa. Motti yksi parhaimpia biisejä levyllä kuten rahat vai kolmipyörä sekä vaahtera on hyvä myös,
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova