Tuorein sisältö

Maidenin The Final Frontier -kiertue Suomeen

21.09.2010 klo 11.07 | Luettu: 2053 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Iron Maiden pitää paikkaansa hevibändien aatelistossa yli 85 miljoonan albumimyynnillään. Porin Sonisphere Festivalillakin esiintynyt yhtye antoi esimakua tulevasta jo elokuussa. Tänään yhtye on vahvistanut, että The Final Frontier World Tour saa jatkoa Pohjoismaissa ja yhtye nähdään myös Helsingin Olympiastadionilla perjantaina 8. heinäkuuta. Konsertin liput tulevat myyntiin torstaina 30. syyskuuta Lippupalvelussa.

Iron Maiden esiintyi viimeksi stadionkonserteissa Suomessa kesällä 2008, tuolloin yhtye myi loppuun sekä Helsingin Olympiastadionin että Tampereen Ratinan stadionin.

Suomessa bändin tuore The Final Frontier -albumi oli kolme viikkoa albumilistan ykkössijalla. Levy on myynyt jo platinaa, ja on bändin kolmas albumi putkeen, joka on mennyt Suomessa listaykköseksi.


KONSERTTI:
Pe 8.7.2011 Helsinki, Olympiastadion
Portit auki klo 17

LIPUT:
Myyntiin to 30.9.2010 klo 9
69 / 63 euroa + mahd. toimituskulut Lippupalvelun myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-10-800 (1,83 euroa/min + pvm) ja 0600-10-020 (5,99 euroa/puhelu + pvm) ja netistä www.lippupalvelu.fi

Huomio! Max. 8 lippua/ostaja.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Metallican Rock And ... Romantiikkaa ja avar... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova