Tuorein sisältö

Kansa ja kriitikot ovat Fincherin Facebook-frendejä Yhdysvalloissa

04.10.2010 klo 13.00 | Luettu: 1651 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The Social Network oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Facebookin synnystä, tai käytännössä nuorista nousukkaista ja nopean rikastumisen raadollisista puolista kertova teos on kriitikoiden mukaan yksi vuoden ehdottomia kohokohtia. Surullinen, älykäs, hauska, pelottava, seksikäs - addjektiiveja ei ole säästelty. Palautteen perusteella ohjaaja David Fincher ja koko kööri kirjoittajasta näyttelijöihin jäävät odottamaan palkintogaaloja. Elokuvan Rotten Tomatoes -luku on kirjoitushetkellä 97% ja Metacritic-luku 97/100.

Teattereihin työnnettiin myös kauhuleffa Case 39, joka kertoo pahoihin voimiin törmäävästä sosiaalityöntekijästä. Leffa kuvattiin vuonna 2006 ja ensi-iltaa on lykätty toistuvasti. Kriitikot eivät väitä tapausta katastrofiksi, mutta edukseen laimea ja kaavamainen säikyttely ei ole esiintynyt.

Case 39 yllättäen tienasi enemmän kuin vampyyrifilmi Let Me In, joka on palvotun ruotsalaiselokuvan Ystävät hämärän jälkeen uusi versio. Kriitikot ovat pitäneet erittäin paljon amerikkalaisestakin näkemyksestä, joskin toisinaan on kysytty, mitä järkeä oli tehdä samasta tarinasta hyvin samankaltainen versio. Tekijät ovat selittäneet, että näin hyvä tarina ansaitsee tulla kerrotuksi suuremmalle yleisölle. Pieleen meni ja komeasti.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. The Social Network 23,0 milj. $ (23,0 milj. $)
2. Legenda suojelijoista (Legend of the Guardians: the Owls of Ga'hoole) 10,9 milj. $ (30,0 milj. $)
3. Wall Street: Money Never Sleeps 10,1 milj. $ (35,9 milj. $) - arvostelu
4. The Town 10,0 milj. $ (64,3 milj. $)
5. Easy A 7,0 milj. $ (42,4 milj. $)
6. You Again 5,6 milj. $ (16,4 milj. $)
7. Case 39 _5,4 milj. $ (5,4 milj. $)
8. Let Me In 5,3 milj. $ (5,3 milj. $)
9. Devil 3,7 milj. $ (27,4 milj. $)
10. Alpha & Omega 3,0 milj. $ (19,0 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nokia N8:n kamera va... Suomen virallinen hi... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova