Tuorein sisältö

Katastrofielokuva hurrikaanista tuloillaan

08.10.2010 klo 19.52 | Luettu: 3021 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Warner Bros. suunnittelee katastrofielokuvaa Galveston, joka lupaa kertoa Yhdysvaltain historian pahimmasta luonnonkatastrofista.

Syyskuussa vuonna 1900 hurrikaani tuhosi Galvestonin kaupungin Teksasissa. Kuolonuhrien määrä oli 8 000, eli tuho oli yli nelinkertaista verrattuna tuoreemman hurrikaani Katrinan aikaansaannoksiin. Galveston oli tuolloin menestyvä kaupunki, lempinimeltään "Lounaan Wall Street" (lounaalla viittaamme ilmansuuntaan).

Daniel Sussmanin käsikirjoitus kertoo myös nuorista rakastavaisista, byrokraattien valtataistelusta, sekä katkerasta kolmiodraamasta, jonka osapuolista kaksi ovat veljeksiä. Uutislähde listaa sivujuonet tässä järjestyksessä, joten rakkaustarinat lienevät erillisiä.

Uutinen ei ilahduta Brad Birdin faneja. Kaksinkertainen Oscar-voittaja on suunnitellut pitkään vuoden 1906 tapahtumista kertovaa maanjäristyselokuvaa 1906, jonka piti olla Warnerin, Disneyn ja Pixarin yhteistyötä. Tämän elokuvan rahoittamista studiot empivät, joten tällä hetkellä Bird keskittyy jatko-osaan Mission: Impossible IV.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nudistinunnilla on k... Mike Myers haisee, n... >

Keskustelut (2 viestiä)

kaikkienkaveri

09.10.2010 klo 00.21

uutisessa esiintynyt vitsi aiheutti naurukuoleman
lainaa
RtA

09.10.2010 klo 13.56

Joskus Tykkäsin tosta Twister lefasta. Sitten katsoin Nostalgia Criticin arvostelyn siitä ja huomasin kuinka typerä elokuva se oikeastaan on.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova