Tuorein sisältö

Aykroyd lupailee Murraylle loistoroolia Haamujengi 3:en

11.10.2010 klo 18.26 | Luettu: 2025 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Bill Murray on teoriassa lupautunut mukaan kolmanteen Haamujengiin, mutta jokaisen tilaisuuden tullen hän on epäillyt, onko leffa oikeasti edes tulossa ja ovatko suunnitelmat mistään kotoisin. Viimeksi Murray väitti, että koska komedia Year One oli niin kiusallinen floppi, moni menetti luottamuksensa parivaljakon Gene Stupnitsky & Lee Eisenberg kykyihin kirjoittajina.

Dan Aykroyd kertoo mikä on tilanne. Aykroyd on tällä hetkellä vastuussa käsikirjoituksesta. Stupnitskyn ja Eisenbergin ensimmäistä versiota Aykroyd puolustaa väittämällä, että he kirjoittivat Murraylle klassisen komediaroolin ja että niin vanhat kuin uudetkin haamujengiläiset ovat tarinassa hyvin edustettuina. Aykroyd kertoo työstävänsä innoissaan tuota "vahvaa ensimmäistä luonnosta".

Aykroyd toteaa, että Hollywood rakastaa tuottoisaa nostalgiaa, mutta asioiden on myös mentävä eteenpäin. Tarina esittelee uusia haamujengiläisiä, koska sedät eivät jaksa enää heilua. Aykroyd vihjaa (tai vitsailee), että hänen hahmollaan on huono näkö ja kulumia polvessa ja lonkassa: välineistön nostaminen tuottaa jo ongelmia.

Lähde: Moviefone

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Robertsin rakastava ... Jason Bourne ei esii... >

Keskustelut (1 viestiä)

roskaa

11.10.2010 klo 22.31

Mites olis Blues Brothers 2010... EIJEIJEIIIIII!!!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova