Tuorein sisältö

Tuottajalegenda Johanna Kustannuksen taiteelliseksi johtajaksi

13.10.2010 klo 13.11 | Luettu: 1603 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Suomen menestyvimpiin musiikkituottajiin kuuluva Riku Mattila aloittaa Universal Musicin omistaman Johanna Kustannuksen taiteellisena johtajana vuoden 2011 alusta lähtien. Yhtenä Suomirockin aidoista kultasormista tunnettu Mattila on tuottanut muiden muassa Sielun Veljien, 22 Pistepirkon, Mamban, Kolmas Nainen -yhtyeen, Värttinän, Maija Vilkkumaan, Ismo Alangon, YUP:n ja Lauri Tähkä & Elonkerjuun menestysalbumit.

Vuonna 1980 tuottajauransa aloittanut Mattila on tähän mennessä tuottanut yli 60 albumia ja hänet on kolme kertaa palkittu vuoden tuottajan Emma-palkinnolla. Riku Mattila kertoo kasvaneensa musiikin ammattilaiseksi täsmälleen sinä aikana minkä Johanna Kustannus on ollut olemassa

- Olen ylpeä ja innoissani uudesta tehtävästäni. Kunnioitan yhtiön historiaa samalla tiedostaen, että se paras levy on vielä tekemättä.

- Riku Mattilan kaltaisen tuottajalegendan aloittaminen Johannan taiteellisena johtajana ja tuotantopäällikkönä vahvistaa asemaamme suomalaisen musiikin kentällä. Riku on vastannut meillä jo aiemmin useista menestyksekkäistä levytuotannoista, joten hänen siirtymisensä Johannan taiteelliseen ruoriin on luonnollinen jatkumo yhteistyöllemme, toteaa Universal Music Oy:n toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.

Johanna Kustannus on yksi suurimpia ja vanhimpia kotimaisen rock- ja popmusiikin julkaisijoita. Sen aktiivisiin artisteihin kuuluvat mm. Kotiteollisuus, Maj Karma, Regina, Cats On Fire, Minä ja Ville Ahonen sekä Kerkko Koskinen.

Johanna Kustannuksen nykyisistä tuotantopäälliköistä Nick Triani jatkaa toimessaan kuluvan vuoden loppuun asti, Pekka Aarnio jatkaa tehtävässään entiseen tapaan.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Natalie Portman tahd... Kolme Lumikkia, noin... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova