Tuorein sisältö

Uutisia Lepakko-, Teräs- ja Hämähäkkimiehen leffoista

14.10.2010 klo 09.30 | Luettu: 2971 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ohjaaja Christopher Nolanin kolmas Batman-elokuva kuvataan ensi vuonna. Ensimmäinen uusi mukaan liitetty näyttelijä on Tom Hardy, joka nähtiin myös Nolanin Inceptionissa. Ei ole tiedossa, ketä Hardy näyttelee, mutta roolia kuvaillaan isoksi, joten todennäköisesti hän on tarinan konna tai yksi heistä.
Lähde: Deadline

Kun paljastui, että Zack Snyder ohjaa seuraavan Teräsmies-elokuvan, uutislähde tarjosi tarinan konnaksi kenraali Zodia. Snyder on itse sanonut, että Zod on ainakin toistaiseksi vain huhu. Snyder tahtoo tehdä Teräsmiehestä ajankohtaisen ollen kuitenkin uskollinen mytologialle.
Lähde: BadTaste.it

Rhys Ifans kiinnitettiin hetki sitten Mark Webbin ohjaaman Spider-Man-elokuvan konnaksi, joka on "lämminhenkinen mutta raivoisa". The Wrap kertoo varmana tietona, että Ifans näyttelee tohtori Curt Connorsia, yksikätistä miestä, joka muuttaa itsensä Liskoksi yrittäessään kasvattaa kätensä takaisin. Hahmo esiintyi edellisessä kahdessa elokuvassa, mutta näyttelijä Dylan Baker ei koskaan edennyt Liskoksi asti. The Wrapin lähteet kumoavat sitkeän huhun, että myös Venom olisi mukana.
Lähde: The Wrap

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Weezer julkaisee täh... Michael Jacksonin ju... >

Keskustelut (1 viestiä)

Heimdall

Rekisteröitynyt 04.07.2007

14.10.2010 klo 12.43

Hardy on ainakin kurko näyttelijä että sinällää ihan hyvä startti castingiin.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova