Tuorein sisältö

Jenkkirokkarien nokittelu päättyi anteeksipyyntöön

29.10.2010 klo 14.10 | Luettu: 3728 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Godsmackin nokkamies Sully Erna valittelee julkisen anteeksipyynnön avulla alatyylisiä homokommenttejaan Creed-yhtyeen Scott Stappin suuntaan.

Erna innostui pari viikkoa sitten Connecticutin keikalla haukkumaan Creedin laulajaa yrittäessään lietsoa yleisöä villiin rokkimenoon. Erna ei mielestään saanut kansaa riittävästi liikkeelle, joten hän ehdotti osalle faneista siirtymistä Creedin tai jonkin vastaavan paskaorkesterin keikalle. Lopuksi mies haukkui Creedin solistia Scott Tappia tyyliin "he's faggot".

Pahoittelussaan Erna pyytää sanomisiaan anteeksi. Mies ei puolustele tekoaa mutta selittelee syyksi hänen ja Stappin pitkään jatkunutta kaunaa. Ernan mukaan riidan alkupiste oli Stappin huonosti kohtelema fani mutta siitä on jo aikaa ja Stapp on myöntänyt ja korjannut virheensä. Ernan mukaan hänen olisi pitänyt kunnioittaa Stappin ryhtiliikkeen onnistumista mutta rokkari jäi kiinni menneisyyteen.

Erna myöntää kakaramaisen käytöksensä ja sanallisen hyökkäykseen olleen täysin tarpeeton. "Minussa on riittävästi miestä sanomaan, että olin väärässä".


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Indiana Jonesin ura ... Ruotsalaista melodis... >

Keskustelut (2 viestiä)

Heke32

Rekisteröitynyt 24.06.2008

30.10.2010 klo 00.50

Arvostettava ele.
lainaa
Aasi-

Rekisteröitynyt 01.07.2009

01.11.2010 klo 20.07

Homo ele
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova