Tuorein sisältö

Teinipumpelin voittajan ohjaama vaihtoehtoinen rock-video verkossa

02.11.2010 klo 08.54 | Luettu: 1888 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Haminalainen vaihtoehtoista rock –musiikkia soittava Varvara –yhtye julkaisee uutta materiaalia Intentions -digisinglen muodossa keskiviikkona 3. marraskuuta 2010. Kappaleeseen on myös kuvattu koskettava musiikkivideo, joka on nyt nähtävillä internetin videopalveluissa ja yhtyeen kotisivuilla. Musiikkivideon on ohjannut vuonna 2008 Oulun Musiikkivideofestivaalien "Teinipumpeli" -palkinnon pokannut Magdaleena Spiik. Katso video täältä.

Digisingle ennakoi Varvaran keväällä 2011 julkaistavaa Man Overboard -debyyttialbumia. Haikeasti soiva kappale edustaa parhaillaan työn alla olevan pitkäsoiton rauhallisempaa puolta ja on puhdas olohuoneäänite.

Vuonna 2007 jäseniensä sivuprojektina toimintansa aloittanut Varvara on ajan myötä kehittynyt porukan pääasialliseksi bändiksi. Nykyinen kokoonpano on soittanut yhdessä keväästä 2008. Musiikissaan Varvara yhdistää modernin kevyen musiikin ja rockin elementtejä kauniiksi ja kiemurtelevaksi kokonaisuudeksi, unohtamatta raskaamman rock-musiikin perinteisiä kaavoja.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Iron Maidenin laulaj... Jenkkibändi Avenged ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova