Tuorein sisältö

Saksan suosituimpiin kuuluva rockorkesteri Suomeen

19.11.2010 klo 12.54 | Luettu: 2125 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Saksan suosituimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Beatsteaks saapuu keväällä Suomeen klubikeikalle. Melodista punkrockia soittava ja uutta materiaalia keväällä julkaiseva bändi esiintyy keskiviikkona 4. toukokuuta Helsingin Le Bonkissa. Lipunmyynti keikalle on käynnistynyt Tiketissä tänään 19.11.

Vuonna 1995 Berliinissä perustettu Beatsteaks on varmistanut asemansa vuosien saatossa Saksan eturivin artistikatraassa. Bändi on myynyt kotimaassaan kultaa ja saanut myös lukuisia palkintoja. Yhtye on mm. palkittu parhaimpana saksalaisena yhtyeensä MTV Europe Music Awardsissa jo vuonna 2004. Lisäksi Beatsteaks on soittanut yhtenä Rock Am Ringin ja Rock Im Parkin pääesiintyjistä.

Beatsteaksin viimeisin levy Limbo Messiah julkaistiin vuonna 2007. Viime kuukaudet yhtye on kuitenkin viettänyt studiossa nauhoittaen uutta materiaalia. Yhtyeen kuudes albumi on jo nimetty Boombox:ksi ja se julkaistaan keväällä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Iron Maiden julkisti... Huhut voimistuvat, S... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova