Tuorein sisältö

3D rulez, vaahtoaa Michael Bay

29.11.2010 klo 16.36 | Luettu: 5776 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Michael Bay tunnettiin vielä hiljattain 3D-elokuvien äänekkäänä epäilijänä. Bay ei ollut vakuuttunut, että raskaat 3D-kamerat antavat hänen tehdä tyylinsä mukaisia elokuvia, eikä Bay lainkaan pitänyt 3D-käännöstöistä, joita hänelle esiteltiin.

Bay enemmän tai vähemmin painostettiin kuvaamaan Transformers: Dark of the Moon kolmiulotteisena. Tuoreiden juorujen mukaan Bay on luopunut leikistä kesken kuvausten ja loput elokuvasta käännetään kolmiulotteiseksi. Tämä on potaskaa, sanoo Bay foorumillaan.

"Vau, luen näistä internetin idiooteista, jotka luulevat olevansa sisäpiirissä. 'Meillä on ongelmia 3D:n kanssa????' Tosiaanko? Tulkaa editointihuoneeseeni ja minä näytän teille kaunista 3D:tä. Yksikään näytelty elokuva ei ole vienyt 3D-elämystä pidemmälle kuin Transformers 3. Kuvasimme koko elokuvan 3D-kameroilla. Minä itseasiassa rakastan 3D-kameroita.

Kerron prosessista tarkemmin ja kerron miksi pidän 3D:stä tulevina viikkoina ennen kuin Transformersin ensimmäistä mainosta esitetään Tronin ja Narnian edessä.

Älkääkä katsoko tätä elokuvaa 2D:nä, me teimme sen 3D mielessä.

Michael
"

Lähde: Superhero Hype

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tältä näyttää Bonon ... Tron: Legacyn palasi... >

Keskustelut (6 viestiä)

dontstress

29.11.2010 klo 18.10

lol äijähän vaahtoaa vaihteeksi

ja kävi täysin selväksi mikä on jälleen kerran Bayn leffan tavoite... ei ainakaan syvällinen tarina jonka näkisi myös 2Dnä tai vaikka kuulopuheena. räjähdyksiä ja romunkappaleita siellä on alettu mallintaa ja optimoida 3dlle
lainaa
videopelaaja

29.11.2010 klo 21.43

Tuon ohjaajan on turha haukkua idiooteiksi omaa yleisöään. Huonno asenne.
lainaa
Android

29.11.2010 klo 21.52

"3D tätä.. 3D tota... 3D sitä sun tätä... Rakastan 3D:ta."

"Mites juoni."

"Voi perkele, sehän se unohtui."
lainaa
Zarsky

Rekisteröitynyt 08.08.2007

30.11.2010 klo 01.50

Pakko kattoo vaikka juoni on luultavasti perus sontaa....Megan Fox 3Dnä....
lainaa
JDelwynn

30.11.2010 klo 02.02

Tosin ilman Megan Foxia. Eli se viimeinenkin syy katsoa leffa ennenkuin kuvaukset edes alkoivat meni jo...
lainaa
mattimeikälainen

30.11.2010 klo 09.28

JDelwynn kirjoitti:
Tosin ilman Megan Foxia. Eli se viimeinenkin syy katsoa leffa ennenkuin kuvaukset edes alkoivat meni jo...


Megan Fox on kyllä viho viimeinen syy mennä leffaa katsomaan. Umpi surkea näyttelijä ja aivan hemmetin ruma viellä
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova