Tuorein sisältö

Kaiken paitsi ohjaajansa menettänyt Three Stooges etenee

03.12.2010 klo 01.20 | Luettu: 1431 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Veljekset Peter ja Bobby Farrelly aikovat yhä ohjata elokuvan The Three Stooges, joka tuo 1920-luvulla aloittaneen koomikkoryhmän kermakakkusketsit uudelle vuosituhannelle. Veljesten sanoin leffa on riskaabeli, mutta myös erityisen lähellä heidän sydäntään. Tarkoitus on naurattaa yleisöä 85 minuuttia tauottomalla vanhan koulukunnan komedialla. Elokuva koostuu kolmesta episodista, jotta rakennekin mukailisi alkuperäisiä lyhytelokuvia.

Tuoreena käänteenä projekti on siirtynyt studiolle 20th Century Fox konkurssiin menneeltä studiolta MGM. Kuvaukset alkavat tähän tietoon ensi keväänä.

Lupaavan tähtikaartinsa pitkään suunniteltu leffa on menettänyt. Jim Carrey ja Sean Penn lähtivät jo aiemmin. Katoamistempun ovat ilmeisesti tehneet myös Benicio del Toro, sekä Pennin korvaaja Paul Giamatti, sillä heistä ei enää ole puhetta. Näyttelijöitä etsitään parhaillaan. Suuret tähdet ja tuntemattomat kelpaavat veljeksille, kunhan näyttelijä rooliinsa istuu.

Richard Jenkins mahdollisesti näyttelee nunnaa, jonka johtamaan orpokotiin päähenkilöt jätetään.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Sauna Open Air lupai... Klassikosta Frankens... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova