Listasunnuntai #140
No, Mr. Bond, I expect you to sell games.
Jokin aika sitten ihmeteltiin tulevan Skyfall-leffan yhteydessä julkistettua 007 Legends -pelin traileria. Pelin on luvattu sisältävän viittauksia vähän jokaiseen merkittävään Bond-seikkailuun, mutta trailerin perusteella monet olivat jo valmiita lyttäämään pelin kokeilematta: tämä ei voi mitenkään olla uusi GoldenEye. Mutta mikä siitä sitten tekee niin erityisen? Katsaus maailman kuuluisimman agentin peliseikkailuihin valottanee asiaa.
Aloitetaan alusta. Parker Brothersin vuonna 1983 julkaisema peli oli enemmän velkaa Moon Buggy -nimiselle autoräiskinnälle kuin millekään jessepunttileffoista.
Sanotaan usein, että lisenssipelit ovat roskaa. Tämä myös pitää usein paikkansa. Mutta jos nykylisenssipelit ovat roskaa, en tiedä millä sanalla pitäisi kuvata 80-luvulla julkaistuja liki pelikelvottomia kötöstyksiä, joita kaupattiin yksinomaan kannessa olevalla naamalla. A View to a Kill ei ollut huonointa mitä koskaan on tehty, muttei kyllä missään nimessä ostamisen arvoinen esitys. Sama piti paikkansa suurimmasta osasta muita Bond-pelejä tähän aikaan.
Miten sitten tehtiin varsin pelattava Bond-peli, ainakin 80-luvun mittakaavalla? Siten, ettei edes yritetä, vaan pultataan Bond-teema päälle valmiiseen peliin. Domarkilla oli lisenssi elokuviin, muttei mitään ideaa siitä, miten tehdä peli tästä Bondiksi itse asiassa ihan hauskasta voodoo-seikkailusta. Elite Systemsillä oli tekeillä peli nimeltä Aquablast, jossa ammuskeltiin veneillä. L&LD:ssä ajetaan lopussa veneillä - bingo!
Toinen tapa saada aikaan jotain pelikelpoista on unohtaa leffat ja käyttää pelkkää Bond-hahmoa. Tämä Sega MegaDrivelle ja Master Systemille ilmestynyt peli oli Domarkin viimeinen Bond - ja samalla myös viimeinen kerta, kun Timothy Dalton esiintyi Bondina. Pelin ilmestyessä vuonna 1993 hän ei ollut enää vuosiin näytellyt 007:ää.
No, mikä se salaisuus sitten on? Ei niinkään mikään yksittäinen asia kuin monta sellaista. GE oli ilmestyessään teknisesti järjettömän upea, sen kontrollit sopivat N64:n ohjaimelle kuin nenä päähän, siinä oli käsittämättömän hauska jaetun ruudun nelinpeli, vaikeusastetta ja tutkittavaa riitti kuukausiksi - ja jotenkin tämä kaikki vielä saatu sopimaan ihan hyvän Bond-leffan juoneenkin. Tämä Rarewaren kulta-aikojen värisuora riitti itselleni ja monelle muulle syyksi ostaa Nintendo 64. Wikipedia ilmaiseekin asian hyvin: tämän jälkeen likimain jokainen Bond-peli on vain yrittänyt toistaa GoldenEyen menestysreseptiä.
Kuten tunnettua, Bond-lisenssi karkasi Nintendolta GoldenEyen jälkeen (ja alkuperäisen GE:n henkinen jatko oli Perfect Dark, monen mielestä vielä parempi peli, mutta ilman 007:ää). Electronic Artsin Tomorrow Never Dies ja The World is Not Enough olivat kohtalaisia menestyksiä - itse leffat sen sijaan lähinnä sekavaa kohellusta. EA innostui tästä kehittelemään omia Bond-pelejään ilman suoraa linkkiä elokuviin (ja ilman Pierce Brosnanin naamataulua). PS2:lle, Xboxille ja Gamecubelle vuonna 2001 julkaistu AUF on historian toiseksi eniten myynyt Bond-peli 5 miljoonalla kappaleellaan (GoldenEye myi 8 miljoonaa ja ilmestyi vain N64:llä, mikä kertoo sekin jotain).
Oikein, tämä peli ei ole Bond-lisenssi. Mutta sen pitäisi olla, se ansaitsisi olla. Monolithin paras peli on juuri sitä, miksi vanhoja Bond-elokuvia jaksaa edelleen katsoa. Hassun kömpelöitä vempaimia, mielikuvitusta kiihottavia tapahtumapaikkoja, superpahiksia, loistavaa musiikkia, räjähtävää toimintaa - ja taustalla kieli sopivasti poskessa. Se että Cate Archer on kuuma kissa lasketaan vain bonukseksi.
James Bond 007
Aloitetaan alusta. Parker Brothersin vuonna 1983 julkaisema peli oli enemmän velkaa Moon Buggy -nimiselle autoräiskinnälle kuin millekään jessepunttileffoista.
View to a Kill
Sanotaan usein, että lisenssipelit ovat roskaa. Tämä myös pitää usein paikkansa. Mutta jos nykylisenssipelit ovat roskaa, en tiedä millä sanalla pitäisi kuvata 80-luvulla julkaistuja liki pelikelvottomia kötöstyksiä, joita kaupattiin yksinomaan kannessa olevalla naamalla. A View to a Kill ei ollut huonointa mitä koskaan on tehty, muttei kyllä missään nimessä ostamisen arvoinen esitys. Sama piti paikkansa suurimmasta osasta muita Bond-pelejä tähän aikaan.
Live and Let Die
Miten sitten tehtiin varsin pelattava Bond-peli, ainakin 80-luvun mittakaavalla? Siten, ettei edes yritetä, vaan pultataan Bond-teema päälle valmiiseen peliin. Domarkilla oli lisenssi elokuviin, muttei mitään ideaa siitä, miten tehdä peli tästä Bondiksi itse asiassa ihan hauskasta voodoo-seikkailusta. Elite Systemsillä oli tekeillä peli nimeltä Aquablast, jossa ammuskeltiin veneillä. L&LD:ssä ajetaan lopussa veneillä - bingo!
James Bond: The Duel
Toinen tapa saada aikaan jotain pelikelpoista on unohtaa leffat ja käyttää pelkkää Bond-hahmoa. Tämä Sega MegaDrivelle ja Master Systemille ilmestynyt peli oli Domarkin viimeinen Bond - ja samalla myös viimeinen kerta, kun Timothy Dalton esiintyi Bondina. Pelin ilmestyessä vuonna 1993 hän ei ollut enää vuosiin näytellyt 007:ää.
GoldenEye
No, mikä se salaisuus sitten on? Ei niinkään mikään yksittäinen asia kuin monta sellaista. GE oli ilmestyessään teknisesti järjettömän upea, sen kontrollit sopivat N64:n ohjaimelle kuin nenä päähän, siinä oli käsittämättömän hauska jaetun ruudun nelinpeli, vaikeusastetta ja tutkittavaa riitti kuukausiksi - ja jotenkin tämä kaikki vielä saatu sopimaan ihan hyvän Bond-leffan juoneenkin. Tämä Rarewaren kulta-aikojen värisuora riitti itselleni ja monelle muulle syyksi ostaa Nintendo 64. Wikipedia ilmaiseekin asian hyvin: tämän jälkeen likimain jokainen Bond-peli on vain yrittänyt toistaa GoldenEyen menestysreseptiä.
Agent Under Fire
Kuten tunnettua, Bond-lisenssi karkasi Nintendolta GoldenEyen jälkeen (ja alkuperäisen GE:n henkinen jatko oli Perfect Dark, monen mielestä vielä parempi peli, mutta ilman 007:ää). Electronic Artsin Tomorrow Never Dies ja The World is Not Enough olivat kohtalaisia menestyksiä - itse leffat sen sijaan lähinnä sekavaa kohellusta. EA innostui tästä kehittelemään omia Bond-pelejään ilman suoraa linkkiä elokuviin (ja ilman Pierce Brosnanin naamataulua). PS2:lle, Xboxille ja Gamecubelle vuonna 2001 julkaistu AUF on historian toiseksi eniten myynyt Bond-peli 5 miljoonalla kappaleellaan (GoldenEye myi 8 miljoonaa ja ilmestyi vain N64:llä, mikä kertoo sekin jotain).
No One Lives Forever
Oikein, tämä peli ei ole Bond-lisenssi. Mutta sen pitäisi olla, se ansaitsisi olla. Monolithin paras peli on juuri sitä, miksi vanhoja Bond-elokuvia jaksaa edelleen katsoa. Hassun kömpelöitä vempaimia, mielikuvitusta kiihottavia tapahtumapaikkoja, superpahiksia, loistavaa musiikkia, räjähtävää toimintaa - ja taustalla kieli sopivasti poskessa. Se että Cate Archer on kuuma kissa lasketaan vain bonukseksi.
Keskustelut (24 viestiä)
Rekisteröitynyt 07.10.2009
10.06.2012 klo 20.56
10.06.2012 klo 21.48 3
10.06.2012 klo 21.55 3
Rekisteröitynyt 28.11.2008
10.06.2012 klo 22.22 5
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
10.06.2012 klo 22.26
Nyt täytyy kyllä tiedustella Nightfire:n poissaoloa? Onhan kyseessä vain oma mielipiteeni, mutta silti nimittäisin sen parhaimmaksi Bondiksi, ikinä, piste.
Taisit vastata itse kysymykseesi. AUF oli menestyneempi kuin Nightfire, ei sekään lainkaan hassumpi peli ollut (hämärästi muistan arvostelleeni ja pitäneeni), mutta samaa sarjaa näiden EA:n "Bond without Bond" -pelien kanssa.
Edit: Kaivoin esiin tuon vanhan tekstini Nightfirestä. Se oli tosiaan hyvin tehty peli, mutta varsin lyhyt.
10.06.2012 klo 22.36 3
Rekisteröitynyt 28.11.2008
10.06.2012 klo 22.43
Nyt täytyy kyllä tiedustella Nightfire:n poissaoloa? Onhan kyseessä vain oma mielipiteeni, mutta silti nimittäisin sen parhaimmaksi Bondiksi, ikinä, piste.
Taisit vastata itse kysymykseesi. AUF oli menestyneempi kuin Nightfire, ei sekään lainkaan hassumpi peli ollut (hämärästi muistan arvostelleeni ja pitäneeni), mutta samaa sarjaa näiden EA:n "Bond without Bond" -pelien kanssa.
Edit: Kaivoin esiin tuon vanhan tekstini Nightfirestä. Se oli tosiaan hyvin tehty peli, mutta varsin lyhyt.
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
10.06.2012 klo 22.48
mutta taitaa nyt perimmäisenä syynä tälle olla että itse olen sitä porukalla tahkonut lukuisia tunteja ja aikahan kultaa muistot.
Koko Listasunnuntai-sarja on syntynyt siitä, että aika kultaa muistot. Vaikka käytän lähteitä (Mobygames, Wikipedia jne) että saan faktat edes suunnilleen oikein, jokainen juttu lähtee siitä, että assosioin näytölle pelejä, jotka tulevat mieleen. Ja ne ovat juuri näitä, joiden kanssa sitä aikaa on tullut vietettyä tai joista joskus aikanaan luki mieleen jääneen arvostelun/artikkelin.
Olin toissasukupolven konsoleissa tiukasti Sony-pelaaja ihan siksi, että N64:n pelit olivat älyttömän hintaisia ja niitä oli huonosti saatavana paikkakunnalla, mutta GoldenEye oli se säännön vahvistava poikkeus. Käytännössä koko joululoma '98 meni GE:n nelinpelin parissa, ja seuraavan kevään kuuntelin öisin kuinka lievään pakkomielteisyyteen taipuva kämppis jauhoi pelin 00 Agentilla läpi ja keräsi kaikki cheatit. Ei ollut ihan yhden illan proggis se.
Rekisteröitynyt 10.04.2007
10.06.2012 klo 23.05
http://tinyurl.com/7nt4bll
Bond-musiikkikin kuulostaa sopivan retrolta Game Boyssa.
Lähtis tänä päivänä roposilla. Ostaisin jos ei olis jo oma:
http://www.lukiegames.com/James-Bond-007-GameBoy.html
Moderaattori
Rekisteröitynyt 30.03.2007
10.06.2012 klo 23.13
11.06.2012 klo 00.11
http://www.youtube.com/watch?v=oUB8p4a64ZQ
11.06.2012 klo 00.12 1
Ja se Bacalov Corrector... Mahtava ase. Ikimuistoinen. Toki myös Salkku, mutta etenkin Corrector. IRL:ssä T/C Contender on vielä hankkimatta, mutta jossain vaiheessa se tulee ja kustomoidaan samaan kuosiin kuin Corrector pelissä. Hankkimislupaan toki kirjoitellaan jotain ihan muuta.
Ja vaikka moninpeli oli se mihin Nolfissa hurhadin niin yksinpeli rokkasi myös. Se lentokoneestahyppäämiskohtaus on top kolmosessa omalla "kaikkien aikojen yksittäiset kohtaukset peleissä" listallani.
11.06.2012 klo 00.15
Rekisteröitynyt 07.10.2009
11.06.2012 klo 00.19
Raimu, tiedoksesi että en klikkaa linkkejä (edes Youtubeen) jossa ei edes kerrota mitä video käsittelee, tuolla tubessakin kun sattuu olemaan niitä klikkiprostituoituja.
Suit you, Sir!
11.06.2012 klo 01.31
11.06.2012 klo 02.44 2
GoldenEyen hyvyydestä jotain kertoo se, että ostin sen viikkorahoillani vaikka en omistanut itse konsolia ollenkaan, vaan pyöräilin siinä sitten muutaman muun kaverin kanssa aina vähän kauempana asuvan kaverin luo pelaamaan nelinpeliä. Myöhemmin kyseistä perinnettä jatkettiin Halo ykkösessä.. Kyllä samalta sohvalta pelaaminen voittaa netin kautta pelaamisen satanolla!
Rekisteröitynyt 04.09.2011
11.06.2012 klo 02.54 1
Rekisteröitynyt 01.06.2007
11.06.2012 klo 02.57 1
Rekisteröitynyt 26.10.2010
11.06.2012 klo 10.56
Rekisteröitynyt 10.04.2007
11.06.2012 klo 11.05
Enpä olisi rahaa lyönyt likoon siitä, että 1997 on vielä tehty mustavalkoinen GB-peli.
Eipäs vinoilla. Ensimmäisen sukupolven pokemonitkin tulivat länsimaihin vasta 1998, eikä niissä vielä silloin värejä ollut.
Rekisteröitynyt 10.04.2007
11.06.2012 klo 13.08
Toinen ääni Nightfirelle sekä Everything or Nothing!!!
Everything or Nothing on ainoa pelaamani 3rd person -Bondi. Ja peli oli loistava yksinpeliltään. Moninpelinä mukana oli co-op ja sekin oli jotain jienoa (en ollut tainnut aikaisemmin mitään co-opeja edes pelata), vaikka jäätiinkin johoniin tehtävään jumiin, kun ei tiedetty mitä tehdä. :D
Moderaattori
Rekisteröitynyt 10.04.2007
11.06.2012 klo 13.38
Muut pelit ottakaa mallia.
11.06.2012 klo 20.14
Rekisteröitynyt 28.12.2007
11.06.2012 klo 22.21