Tuorein sisältö

Entwine: Chaotic Nation

J.A. Kaunisto

03.11.2015 klo 17.30 | Luettu: 3971 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Goottirokkari Entwine palaa kulmakunnille vuosien tauon jälkeen. Tosin bändi on tarkoituksella pyyhkinyt goottimeikkejä kasvoiltaan. Rockimpi ulosanti tuo paikoin mieleen Negativen. Eihän vanha kolli vanhoista reviireistään kokonaan eroon pääse mutta rock on selkeä vaihtoehto ja ilmassa jo jopa duurisointuja!

Myös syntikoilla on vahva rooli. Bändin edellisen studioalbumin, Painstainedin kohdalla Entwine unohti syntikan ja lievät konetemput. Allekirjoittanut pohti aikoinaan (vuonna 2009) Painstained -albumin aikaisen Entwinen olleen musiikillisessa umpikujassa - 'homma ei kehity ja bändi ei haasta/yllätä'. Viisujen osalta bändi oli kuitenkin iskussa. Tuore Chaotic Nation on Entwinen uran monipuolisin tekele. Melodinen stadionrokitus maistuu maukkaalta, paikoin riffi on raskas ja mukana on vahvojakin jäämiä goottimenosta. Vanhojen fanien ei ole syytä hyljeksiä bändiä vaikka välillä aurinko paistaa harmauden keskelle - ne ovat vain värisävyjä!

Soundien osalta Entwine kuulostaa sopivalla tavalla vanhakantaiselta. Bändi ei ole lähtenyt emoilun linjoille. Tosin syntikoiden asetukset ovat turhankin ysäriä, jopa kasaria. Saint of sorrow lähestyy viisun alkupuolen raskaudessaan jo Disturbedia mutta syntikoilla ja keventävällä kertosäkeellä saadaan Entwine tutummalle ladulle. Fortune falls iskee kasaritunnelmaa vahvalla retrosyntikalla ja kappale on kokonaisuudessaan todellinen korvakarkki. Plastic world iskee jälleen raskasta riffiä kunnes monipuololisesta kappaleesta irtoaa vauhdikasta Negative-hekumointia. As we arise lainaa Kelalta kasarisoundeja ja tunnelmallinen rokitus on kuin 30 Seconds To Marsin lava-arsenaalista.

Entwine testailee häivähdyksinä hyvinkin tymäkkää asennemetallimylläkkää. Bändistä ei Suomen Disturbedia saada mutta Entwinen kasvojenkohotus on onnistunut - sopivasti vanhaa ja uutta. Kun laulusuoritus on vielä vahvaa ja monipuolisuus on rikastuttavaa - ei hajottavaa, Entwinen voi katsoa onnistuneen paluussaan kiitettävästi. Eihän tällä maailmaa valloiteta mutta bändillä on selkeää tekemisen paloa ja halua kehittyä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< 007 Spectre... Wild Tales... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova