Meiju Suvas ja Virve Rosti julkaisivat yhteisbiisin
Meiju Suvakselta ja Virve Rostilta yhteisbiisi - All in -niminen laulu kertoo kahden discopopin legendan urasta ja ainutkertaisesta asemasta lukuisten hittien esittäjinä.
"Liityin jokin aika sitten samaan ohjelmatoimistoon Virven kanssa ja ehdotin hänelle melkeinpä saman tien, että voisimme tehdä yhteisen biisin. Kappaleelle löytyi lisäksi luontainen ja hyvä ajankohta nyt, kun olemme juuri aloittaneet yhteisen kiertueemme Marion Rungin, Ami Aspelundin ja Anja Niskasen kanssa", Meiju Suvas kertoo.
All in on energinen, vauhdikas ja ilontäyteinen kappale, jossa näkyy myös molempien artistien oma kädenjälki. Kappale on Antton Ruususen säveltämä mutta sanoitus on Ruususen lisäksi Meijun ja Virven käsialaa.
All in kertoo Pure mua ja Sata salamaa -kappaleiden laulajista, jotka kiertävät lavoilla väsymättömään tahtiin villitsemässä yleisönsä. ”Ei mikään pysty vauhtia pysäyttää. Ei pienintäkään aikomusta hiljentää. On meitä mahdoton verrata muihin. Me ollaan me aina täysillä All in”.
Kyseessä on samalla tietynlainen juhlakappale legendaarisille Pure mua ja Sata salamaa -lauluille. Pure mua täyttää nimittäin ensi vuonna 35 vuotta, ja Sata salamaan ensilevytyksestä tulee kuluneeksi 40 vuotta.
Meiju Suvas ja Virve Rosti ovat parhaillaan mukana "Viiden tähden" -kiertueella yhdessä Marion Rungin, Ami Aspelundin ja Anja Niskasen kanssa.
(Kuvaaja Leevi Toponen)

![]() |
(Kuvaaja Leevi Toponen)

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti