08.02.2010 klo 13.00 | Teksti: Manu Pärssinen | Luettu: 1819 kertaa
Joystiq uutisoi Famitsu-lehden haastattelusta, jonka kohteena oli Square Enixin Tetsuya Nomura. Miekkosen mukaan sekä fanit että yhteistyökumppanit painostavat Square Enixiä tekemään kolmannen Kingdom Heartsin, joten siitä pyritään tekemään totta niin pian kuin mahdollista.
Nomura kertoo myös, että Sora-hahmon piti alunperin olla varsin erinäköinen. Hänellä piti olla häntä, isot eläinkorvat ja moottorisaha. Disneyllä oli kuitenkin oma mielipiteensä asiasta...
Tänne päin kelpaisi. Ja milloin PSPn omakin tulee...
kingdomshame
08.02.2010 klo 14.17
Aikoinaan ykkösen pelasin, mutta näin vanhalle ihmisille se tuntui jo silloin todella lapselliselta. Lisäksi peli oli tietyssä mielessä todella vaikea, kun kohdeyleisö tällaiselle disneypelille on se 7-vuotta.
Cyna
08.02.2010 klo 14.59
Tärkein kysymys on, mille konsolille tämä on tulossa. Oletushan on PS3, mutta kun Squaren toinen peli, Final Fantasy XIII tulee tämän lisäksi myös Xbox 360:lle, elättelen toiveita, että tämä KH3:nkin tulisi molemmille koneille. Muuten taitaa olla pakko hommata se PS3:nkin Wiin ja Xboxin seuraksi, ja lompakollehan se kävisi. :E
Cyna kirjoitti: Tärkein kysymys on, mille konsolille tämä on tulossa. Oletushan on PS3, mutta kun Squaren toinen peli, Final Fantasy XIII tulee tämän lisäksi myös Xbox 360:lle, elättelen toiveita, että tämä KH3:nkin tulisi molemmille koneille. Muuten taitaa olla pakko hommata se PS3:nkin Wiin ja Xboxin seuraksi, ja lompakollehan se kävisi. :E
Saattaa olla ettei se edes tule ulos tällä sukupolvella.
lellalela
08.02.2010 klo 16.33
Kingdom Hearts nyt sopis parhaiten wiille, lelumaiset grafiikat ja disney meininki ja ohjaimilla heiluttejua. Varma hitti.
Hoppe1
08.02.2010 klo 16.43
"Hänellä piti olla häntä, isot eläinkorvat ja moottorisaha". Muumit kohtaa Sawin ^^
kh360
08.02.2010 klo 17.45
Luulenpa, että peli tulee ainoastaan xboxille, koska KH on suositumpi lännessä ja lännen konsolimarkkinoilla boksi on kuningas. Toisaalta multiplatteri on todennäköisempi.
Saa nähdä tosiaan, ehtiikö KH3 vielä tähän konsolipolveen. Toisaalta en kyllä ihmettelisi jos Nomura päättäisikin antaa pelin Squaren Osakan studiolle kehitettäväksi, kun ilmeisestikin selviytyivät Birth by Sleepistä varsin hyvin.
kh360 kirjoitti: Luulenpa, että peli tulee ainoastaan xboxille, koska KH on suositumpi lännessä ja lännen konsolimarkkinoilla boksi on kuningas. Toisaalta multiplatteri on todennäköisempi.
Kiitos nauruist, hyvää huumori virkistää aina :)
Saeron
08.02.2010 klo 20.04
"Luulenpa, että peli tulee ainoastaan xboxille, koska KH on suositumpi lännessä ja lännen konsolimarkkinoilla boksi on kuningas. Toisaalta multiplatteri on todennäköisempi."
xDDD
Aksu
08.02.2010 klo 20.17
Tätä tietoa on odotettu viimeiset vuodet. ; )
kh360
08.02.2010 klo 20.41
Hauis kirjoitti:
kh360 kirjoitti: Luulenpa, että peli tulee ainoastaan xboxille, koska KH on suositumpi lännessä ja lännen konsolimarkkinoilla boksi on kuningas. Toisaalta multiplatteri on todennäköisempi.
Kiitos nauruist, hyvää huumori virkistää aina :)
Kiitoksia kohteliaisuudesta, oli tarkoituskin herättää viikko hyvin käyntiin kaikilla. Toivottavasti vitsini ei loukannut ketään. :)
xion
08.02.2010 klo 21.58
kh360 kirjoitti: Luulenpa, että peli tulee ainoastaan xboxille, koska KH on suositumpi lännessä ja lännen konsolimarkkinoilla boksi on kuningas. Toisaalta multiplatteri on todennäköisempi.
En ole valmis ihan heti uskomaan, sillä pelisarjan ohjaaja on pleikkarimiehiä. Tästä syystä Final Fantasy Versus XIII:kin tulee vain pleikkarille.
boksituleekovaajaluj
08.02.2010 klo 22.24
xion kirjoitti:
kh360 kirjoitti: Luulenpa, että peli tulee ainoastaan xboxille, koska KH on suositumpi lännessä ja lännen konsolimarkkinoilla boksi on kuningas. Toisaalta multiplatteri on todennäköisempi.
En ole valmis ihan heti uskomaan, sillä pelisarjan ohjaaja on pleikkarimiehiä. Tästä syystä Final Fantasy Versus XIII:kin tulee vain pleikkarille.
kauheesti niiden piti olla pleikkarimiehiä FF XIII kanssa, mut kuis kävi? PS3 myynnit pakottivat multiplatteriin ja mikäli lännen boksi myynnit XIII kohdalla ovat hyvät niin en näe syytä, miksi versusta ja mahdollista kingkong heartsia ei boksille tulis.
Ja tuo "pleikkarimiehiä" on niin surkee fanidefenssi, ikäänkuin sillä olisi bisneksessä mitään merkitystä.
Muntu
Rekisteröitynyt 08.12.2007
09.02.2010 klo 00.23
boksituleekovaajaluj kirjoitti:
kauheesti niiden piti olla pleikkarimiehiä FF XIII kanssa, mut kuis kävi?
Piti piti, juu. Ikävä kyllä XIII:n työryhmää ei vetänyt Sony-fanipoika henkeen ja vereen, toisin kuin KH-työryhmää.
Ja tänne vaan. Hetki ollaanki saatu odotella.
failargument
09.02.2010 klo 01.02
Muntu kirjoitti:
boksituleekovaajaluj kirjoitti:
kauheesti niiden piti olla pleikkarimiehiä FF XIII kanssa, mut kuis kävi?
Piti piti, juu. Ikävä kyllä XIII:n työryhmää ei vetänyt Sony-fanipoika henkeen ja vereen, toisin kuin KH-työryhmää.
Ja tänne vaan. Hetki ollaanki saatu odotella.
Juu. Ikävä kyllä, Kingdom Heartsin työryhmän vetäjä ei hallitse niin suuria nappeja paidassaan, jotta voisi päättää pelin alustan. Mikäli s-e:n osakkaat sanovat xboxille kyllä, niin se on kyllä. Siihen ei bändipaidat ja lippiset paljoa paukuttele.
pööpöileväapina
09.02.2010 klo 05.21
Kingdom Heartsin tekijät saavat nyt luvan ensin tehdä se FFXIII versuksen ps3:lle :) sen jälkeen saa luvan tehdä vasta tämän. I'am above the law! :D
Tetsuya Nomura is a PlayStation fanboy, which is why Final Fantasy Versus XIII isn't coming out on Xbox 360 and why Kingdom Hearts 3 is totally going to be released on the PlayStation 3.
Some 2channelers have found solid, irrefutable proof of Nomura's love of Sony.
That's Noctis Lucis Caelum, main character of Versus XIII. Why did Nomura go with such a peculiar-sounding name instead of something more fitting like Frank, Chuck or Todd?
Well, it seems that if you reorder the words in the character's name, you get:
"NOMULA IS SCE CULTIC."
Nomula is Japanese for Nomura. SCE is, of course, short for Sony Computer Entertainment.
jwp
09.02.2010 klo 20.17
boksituleeuppoon kirjoitti:
kauheesti niiden piti olla pleikkarimiehiä FF XIII kanssa, mut kuis kävi?
Kyseessä ihan eri tiimit ja pelisarjojen luojien sana painaa myös.
boksituleeuppoon kirjoitti:
PS3 myynnit pakottivat multiplatteriin
Niin ehkä jotku 2007 vuoden myynnit. Tätä nykyä PS3 myynnit lähestyvät koko ajan XO:n kokonaismyyntejä.
boksituleeuppoon kirjoitti:
ja mikäli lännen boksi myynnit XIII kohdalla ovat hyvät
Tulee olemaan varmaan kohtalaiset, mutta myy takuulla PS3:lla paremmin.
totuusilmoitettu
10.02.2010 klo 02.34
Xboxille KH:n julkaisu 95% varma, koska:
Xbox = Länsi, jossa Disney = Money
Samalla todennäköisyydellä peli tulee myös multiplatterina sitten kun tuleekaan, koska olisi järjetöntä jättää toinen konsoleista pois. Luultavasti noudattaa samaa mallia kuin FF XIII, eli länteen boksiversio.
nomula
10.02.2010 klo 13.45
Since FFXIII's multiplatform announcement, various comments made by FFXIII producer Yoshinori Kitase and FFvXIII director Tetsuya Nomura have hinted at rising tensions between key SquareEnix staff and their company president Yoichi Wada. In this Famitsu article where game developers review other company's games, Kitase-san takes a slightly less subtle jab at his boss Wada-san in a review of PSN game Last Guy.
Kitase states (translated from Japanese):
"I'd love for them to add a stage map more close to the SquareEnix office. In The Last Guy, there's a feature where if you save the hidden "VIP" citizens you get more points. So gamers could get fired up if there was a mission "Save the VIP President WD![Wada]"... to save this man in our company who is getting criticized. But it might be even more interesting if people were like "I hate this high class VIP Mr.*blank* so I'm going to just watch him die!" (laughter) Could they put that in the game as a 300 yen add on?"
ainoastaantotuus
10.02.2010 klo 13.57
No kauheesti joku nyt tykkää näitä englanninkielisiä pätkiä tänne pastata, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, et KH tulee täysin varmasti myös 360:lle, jos myös ps3:lle. Ja jos sonyfanboyn paras argumentti boksin hyville myynneille lännessä on jotkut salaliittoteoriat ja rivityöntekijöiden mielipiteet niin hohhoijaa, ei parane vastata. KH on yhtä varma 360 peli kuin seuraava NHL peli on multiplatteri.
heheh
10.02.2010 klo 14.35
Tulee toki 95% todennäköisyydellä myös xlootalle jos Xbox fanboy niin toteaa netissä :D
yksinomaantotuus
10.02.2010 klo 14.45
Mut se 95% perustuu suurenpään todennäköisyyteen liittyen noihin yhdysvaltojen ja euroopan myynteihin nähden kun taas tämä psfanobyn näkeyms, et "noku yks pelin graafikoista pitää vain pleikkarista, niin tietysti ainoastaan plekelle tulee" Kumpi sit on järkevämpi? Plekefanboy, joka uskoo että rivityöntekijän kotisoitin on parempi vai xboxfanboy, joka uskoo että firmaa voisi jopa kiinnostaa erään koneen dominoiva markkina-asema jenkeissä, jossa esim: Disneyn päämaja ja päärahastuskohde on?
Odotan innolla seuraavaa pastetusta: "Square Enixin viikonloppu siivoaja toteaa: Ps3 on tehoiltaan parempi laite ja ainoa ratkaisu Final Fantasy XXX:lle"
No onpas boxipoika kovilla paukuilla liikenteessä, sulle vaan tietoksoksi et ps3 on 100 kertaa tehokkaampi ku boksi ja siten sun boxisi ei kykene edes pyröttimään kingdome heatsia! Hävettää suin puolesta totuus ja sun muka totuudet!
Eva
10.02.2010 klo 14.55
Yksinomaan ja ainostaan nuo jutut on vain sun mielipiteitä eikä mitään muuta. Kukaan ei KH3 pelistä tiedä sen tarkemmin, jos sellaista edes on tulossa, ennen kuin kyseisestä pelistä annetaan virallinen julkistus.
KH-FANI
10.02.2010 klo 15.04
Nomura pelkkä rivityöntekijä?
Tetsuya Nomura is a Japanese video game director and character designer working for Square Enix. Nomura has acted as the director, concept artist, and character designer for the Kingdom Hearts series.
"Disneyn päämaja ja päärahastuskohde on"
Jos se Disneystä on kiinni niin peli julkaistaan Nintendon alustalla eli Wiillä tai DS:llä.
Järkevintä on se PS3 julkaista, sillä päätarina (KH1, KH2, BBS) on PS konsoleille thety. Jos esim tulee boksille, niin he ovat hyvin ulalla tarinasta = myynnit sille ei niin suuret.