Tuorein sisältö

Soul Calibur V julkistettiin virallisesti

11.05.2011 klo 13.00 | Luettu: 6609 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Huhut pitivät jälleen paikkansa ja Soul Calibur -sarjan seuraava, eli viides osa julkistettiin toukokuussa, niin kuin määrä oli. Eurogamer kertoo, että Soulcalibur V on tulossa PS3:lle ja X360:lle ensi vuoden aikana. Pelin tuottajan mukaan kyseessä on oikea jatko-osa sarjalle ja se sijoittuu aikaan 17 vuotta SCIV:n jälkeen jatkaen kyseisen pelin Siegfried-lopusta.

Kyseessä on kuitenkin sukupolven vaihdos, sillä päähahmona on nuorukainen nimeltä Patroklos, Sophitian ja Rothionin poika. Mukaan luvataan myös hiottua taistelujärjestelmää ja uusia ominaisuuksia. Toisen Eurogamer-uutisen mukaan mukana on kyllä paljon tuttuja kasvoja, mutta myös vierailevia taistelijoita, todennäköisesti muista pelisarjoista, niinkuin aiemminkin on ollut tapana. Jättimäiset miekat jätetään taustalle ja tarinassa selviää, miksi hahmot taistelevat nyt lyhyemmillä aseilla. Pelin ja sen taisteluiden luvataan olevan kevyempiä, terävämpiä, elegantimpia ja nopeatempoisempia.


V2.fi | Manu Pärssinen
< PSN:n paluuseen 'vie... Xbox Liven päivityks... >

Keskustelut (6 viestiä)

tissi

11.05.2011 klo 13.27

Kysymys onkin kuinka suuret tissit tässä osassa on?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

11.05.2011 klo 14.54

tissi kirjoitti:
Kysymys onkin kuinka suuret tissit tässä osassa on?


Se on itseasiassa jo melko tarkasti määritelty pelistudion toimesta: http://www.eurogamer.net/articles/2011-05-10-soul-calibur
lainaa
consolinuubifiedlolc

11.05.2011 klo 17.34

jättisuuret aseet olivat Soul Caliburin tavaramerkki. yrittääkö peli astua Street Fighterin jaloille?
lainaa
gryoz

11.05.2011 klo 21.24

consolinuubifiedlolc kirjoitti:
jättisuuret rinnat olivat Soul Caliburin tavaramerkki.


Korjasin.
lainaa
nightmare

12.05.2011 klo 11.30

Toivottavasti ainakin voldo ja ivy löytyvät pelistä. Loisto pelisarja muuten ainakin omaan makuuni.
lainaa
rintappelu

12.05.2011 klo 11.48

gryoz kirjoitti:
consolinuubifiedlolc kirjoitti:
jättisuuret rinnat olivat Soul Caliburin tavaramerkki.


Korjasin.


nyt sekottu Dead or Alive ja SC. oikeastaan niin tekkenissä kuin street fighterissäkin löytyy kuolapoikien unelmia Nina, Anna ja Chun-Li, Cammy yms
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova