Tuorein sisältö

Deadmau5 hukkasi ennakko-Vitan taksiin

12.12.2011 klo 11.00 | Luettu: 10184 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Playstation Vita -konsolia ei ole vielä julkaistu missään päin maailmaa, mutta pelinkehittäjät ja ilmeisesti myös dj Deadmau5 on moisen jo saanut hyppysiinsä. Kotaku kertoo kuitenkin, että teknomuusikon Twitteristä välittyi eilen paniikin tunne: "V***U! Jätin PSP Vitani v***n taksiin, soitin taksifirmaan ja heillä on 500 autoa ajossa. Tästä tulee pitkä yö... :("

Miehen mukaan kyseinen demokappale konsolista on ainoa 'Sonyn seinien ulkopuolella'. Deadmau5:n kaveri oli testannut konetta ja laittanut sen sitten penkille viereensä. Kun taksi oli maksettu, laite unohtui ottaa mukaan. Vitaa etsittiin taksiyhtiön kanssa kolme tuntia, mutta ainakaan vielä sitä ei ole löytynyt.

Deadmau5:n musiikkia on yhdessä Vitan julkaisupeleistä, Sound Shapesissa.

Päivitys: Niinkuin kommenteissakin mainitaan, Deadmau5 jekutti. Vita on tallessa, eikä jäänyt minnekään. "Trololololol", toteaa miekkonen.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Listasunnuntai on pe... Kojima Productions k... >

Keskustelut (14 viestiä)

Ammattimuusikko

12.12.2011 klo 11.07

"musiikkia". Trol. Mahtoikohan ihan vahinko taas olla.
llmaista mainosta.

Onhan näitä kännyköiden demokappaileita kans jätetty ties milloin ja minne.
lainaa
einäin

12.12.2011 klo 11.11

Hyvä uutinen. Deadmau5 kertoi jo eilen twitterissä ettei vita oikeasti kadonnut mihinkään, vaan hän halusi vain trollata.
lainaa
roskis

12.12.2011 klo 11.14

https://twitter.com/#!/deadmau5/status/145989200896995328
lainaa
ran

12.12.2011 klo 11.16

väitti hukanneensa mutta ainakin eilen sano Naamakirjan kautta ettei hukannut oikeesti. Eli aika turha uutinen...
lainaa
Mikko

12.12.2011 klo 11.41

Deadmau5 ei muuten ole DJ että uutisen kirjoittaja voisi edes sen verran tarkastaa tietojaan
lainaa
Heikki_Hämäläinen

12.12.2011 klo 12.05

Teknomuusikko... O_O Yrittäkää nyt edes.
lainaa
Sentient6

12.12.2011 klo 12.11

Mikko kirjoitti:
Deadmau5 ei muuten ole DJ että uutisen kirjoittaja voisi edes sen verran tarkastaa tietojaan


Kyllä se on. Voittanut mm. Parhaan kanadalaisen DJ:n tittelin viime vuonna. Eli faktat kuntoon, ennen ku aloitetaan se trollaaminen.
lainaa
Solide

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.12.2011 klo 14.15

Mikko kirjoitti:
Deadmau5 ei muuten ole DJ että uutisen kirjoittaja voisi edes sen verran tarkastaa tietojaan


Häh? DJ on se joka soittaa juhlissa musiikkia yleisölle. Joten kyllä, Deadmau5 on DJ niin paljon kuin vaan voi olla.

Ja joo ei ole teknoa nähnytkään Deadmau5en musiikki. Puhdasta Electro-Housea se on.
lainaa
Talmunen

Rekisteröitynyt 20.12.2010

12.12.2011 klo 14.39

eBaystä löytyy muutaman tuhannen lähtöhinnalla kohta
lainaa
asdasd

12.12.2011 klo 15.09

On se kuollut hiiri vitonen vekkuli.
lainaa
Huolestunut_äiti

12.12.2011 klo 15.51

Onneksi kirosanat olivat sensuroitu. Nyt voin antaa lapseni selata tätä sivustoa rauhallisin mielin :)
lainaa
Taelar

12.12.2011 klo 17.15

Kaikki konemuusiikki on teknoa.
lainaa
ALTHiR

Rekisteröitynyt 26.10.2010

12.12.2011 klo 18.30

Huolestunut_äiti kirjoitti:
Onneksi kirosanat olivat sensuroitu. Nyt voin antaa lapseni selata tätä sivustoa rauhallisin mielin :)


Äiti, mä selaan tätä jo.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

12.12.2011 klo 22.32

asdasd kirjoitti:
On se kuollut hiiri vitonen vekkuli.
Kuollut mau viitonen. Jostai syystä en kyl pidä ko. artistin alter egosta, ei mulla muuta.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova