Tuorein sisältö

Duelyst-keräilykorttipeli pistää pillit pussiin ja pelin palvelimet suljetaan helmikuussa

26.01.2020 klo 11.00 | Luettu: 1738 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Pelinkehittäjä Counterplay Games on ilmoittanut sulkevansa kehutun Duelyst-keräilykorttipelinsä palvelimet pysyvästi helmikuun 27. päivä.

Vuonna 2016 ilmaiseksi Steamissa julkaistu Duelyst oli Blizzardilla ja Insomniacilla aiemmin työskennelleen pelinkehittäjä Keith Leen suunnittelema. Se oli vuonna 2014 järjestetyn onnistuneen Kickstarter-kampanjan tulos ja vuoden 2017 heinäkuussa pelijulkaisija Bandai Namco hankki pelin julkaisuoikeudet itselleen.

Free-to-play -pelin kehittäjät eivät tarkemmin kertoneet syitä pelin lopettamiseen mutta yksi syy voi olla pelinkehittäjän ensi syksynä julkaistavan Playstation 5 -konsoliyksinoikeuspeli Godfallin vaatimat resurssit. Tietenkin aina on mahdollista myös se, että pelin pelaajakunta ei vain yksinkertaisesti kattaneet pelin vaatimia resursseja.

Pelinkehittäjä on kuitenkin reilusti ilmoittanut, että kaikki, jotka olivat ostaneet pelissä käytettäviä premium-valuuttana toimivia timantteja viimeisen kuukauden aikana voivat hakea täyden hyvityksen ostoistaan.

Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Overwatch Leaguen ja... Oikeus joutui kertom... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova