Tuorein sisältö

Useiden fanien mielestä Kerbal Space Program 2:n early access -julkaisu levisi jo laukaisualustalle

28.02.2023 klo 23.45 | Luettu: 985 kertaa | Teksti: Mikko Seppänen



Useaan kertaan viivästyneen Kerbal Space Program 2:n ensiaskeleet avaruuden käymättömille korpimaille eivät ole menneet välttämättä aivan pelinkehittäjä Intercept Gamesin toiveiden mukaan ja erityisesti useat pelisarjan fanit ovat olleet tyytymättömiä pelin early access -version tilaan.

Lukuisia kehuja keränneen ensimmäisen pelin jatko-osalla on tällä hetkellä Steamissä arvosanana ainoastaan Vaihteleva (50 prosenttia positiivisia arvioita) ja isoin kritiikki kohdistuu pelin early access -statuksesta huolimatta korkeaan 49,99 euron hintaan sekä siihen nähden todella keskeneräiseen tekniseen tilaan.

Etenkin pelin kovat konevaatimukset sekä jopa Nvidian 3000-sarjan näytönohjaimilla heikko suorituskyky on myös ollut monelle pelaajalle järkytys.

Positiivisemmin pelaajat ovat suhtautuneen pelin parannettuihin tutoriaaleihin ja isoihin parannuksiin grafiikoissa, osa pelisarjan pitkäaikaisista faneista on myös ollut ymmärtäväisempiä pelin tilaan ja todenneet sen muistuttavan alkuperäisen pelin varhaisia Steam-julkaisua edeltäneitä versioita mutta jopa positiivisissa arvioissa on näkynyt tyytymättömyyttä pelin hintaan sen early access -vaiheessa.

Kerbal Space Program 2 on nyt saatavilla Steam-kauppapaikasta mutta todennäköisesti kiinnostuneiden kannattaa odottaa ehkä muutaman päivityksen verran ennen ostamista.



Lähde: Eurogamer

V2.fi | Mikko Seppänen
< Hitman-kehittäjä IO ... Videoarvostelu: Drea... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova