Tuorein sisältö

The Escapist -videopelisivuston päätoimittajan potkut johti useiden työntekijöiden vapaaehtoiseen irtisanoutumiseen

07.11.2023 klo 22.00 | Luettu: 1790 kertaa | Teksti: Miia Lyyra


Kuva: Scop.io / Ivan Naunov
Kuva ei liity tapaukseen


Yhdysvaltalaisen The Escapist -videopelisivuston useat työntekijät ovat irtisanoutuneet vapaaehtoisesti sen jälkeen, kun päätoimittaja Nick Calandra sai potkut. Nick kertoi potkuista viestipalvelu X:ssä.

Julkaisussaan hän kertoo, että irtisanominen johtui siitä, ettei hän yhtiön mukaan saavuttanut annettuja tavoitteita. Hänen mukaansa annetut tavoitteet olivat epäselviä ja hän on myös aiemmin nähnyt työntekijöiden lähtevän samasta syystä. Nick kertoo, että on kieltäytynyt allekirjoittamasta salassapitosopimusta, eikä hän ole myöskään vastaanottanut annettua erorahaa. Lopuksi hän kertoo, että yhtiö sulki hänen sähköpostinsa juuri ennen potkuja.

Calandran potkut on aiheuttanut The Escapistin riveissä isommankin raon, sillä osa työntekijöistä on vapaaehtoisesti irtisanoutunut yhtiön palveluksesta. Esimerkiksi videotiimi, johon lukeutuu mm. Yahtzee Croshaw ja hänen YouTubessa julkaistu Zero Punctuation -sarja ovat nyt vailla “kotipaikkaa”. Yahtzee Croshaw kertoi viestipalvelu X:ssä, että kaikesta huolimatta hänen ääntään kuullaan pian muualla.

News.com.au-sivuston ja GamesIndustry.bizin mukaan muita irtisanottuja tai irtisanoutuneita olisivat KC Nwosu, Will Cruz, Jesse Galena, Darren Mooney, Amy Campbell, Sebastian Ruiz, Parkes Harman, Jesse Schwab ja JM8. GamesIndustry.biz on yrittänyt ottaa yhteyttä mm. Calandraan ja Gamurus Groupiin lisätietojen toivossa, mutta toistaiseksi kumpaankaan ei ole saatu yhteyttä.

Lähde: Gamesindustry.biz ja News.com.au






V2.fi | Miia Lyyra
< Punainen ja sähäkkä ... Nytkö se tapahtuu? V... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova