Tuorein sisältö

MGS4 nosti PS3:n pelimyynnin huimiin lukuihin

06.08.2008 klo 13.00 | Luettu: 10220 kertaa | Teksti: Matti Lintula


Hideo Kojima saanee nukkua yönsä rauhassa ja jatkaa tahtomiensa projektien parissa Sonyn suotuisalla avustuksella. Laitevalmistajan on syytä kumarrella Kojiman suuntaan ankarasti, sillä miehen ideoima Metal Gear Solid 4: Guns of the Patriots auttoi PlayStation 3:n pelimyynnin osuutta konsolimarkkinoilla kasvamaan reilusta prosentista yli 57 prosenttiin. MGS4:n osuus kaikesta tästä PS3:n pelimyynnistä oli puolestaan 56,8 prosenttia.

Huima kasvu tapahtui tämän vuoden huhtikuun ja kesäkuun välisenä aikana ja vertailuun on käytetty vuotta aiemmin mitattua pelimyyntiä. Tänä keväänä PS3-pelit siis vastasivat reilusti yli puolesta koko maailman pelimyynnistä. Pahin kilpailija, Xbox 360, nousi myös prosenttiyksikön edellisvuodesta, mutta osuus kokonaismyynnistä jäi keväällä vaivaiseen 2,6 prosenttiin.



Huomattavaa piiraskaaviossa on myös se, että PlayStation 2 -pelit käyvät yhä edelleen varsin hyvin kaupaksi, joka on osoitus Sonyn pitkän hännän markkinataktiikan toimivuudesta.

Päivitys: Kyseessä ovat siis vain Japanin pelimyyntiä koskevat luvut, eivät maailmanlaajuiset.

Lähde: Kotaku

V2.fi | Matti Lintula
< Neopetsin tekijän MM... Marilyn Manson liitt... >

Keskustelut (15 viestiä)

EttäNäin

06.08.2008 klo 13.12

Myynti on jo kerennyt laskea sinne normaaliin 100000 konsoliin ainakin USA:ssa. No se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.
http://vgchartz.com/hwcomps.php?cons1=®1=------&cons2=
lainaa
31013

06.08.2008 klo 13.23

VGchartz on epäluotettava sivu. Siellä peli ja konsoli luvut ovat päin persettä.
lainaa
Mikko-ei-oo-homo

06.08.2008 klo 13.38

31013 kirjoitti:
VGchartz on epäluotettava sivu. Siellä peli ja konsoli luvut ovat päin persettä.

Mistä niin päättelet?
lainaa
kakkerlak

Rekisteröitynyt 11.04.2007

06.08.2008 klo 13.56

Mikko-ei-oo-homo kirjoitti:
31013 kirjoitti:
VGchartz on epäluotettava sivu. Siellä peli ja konsoli luvut ovat päin persettä.

Mistä niin päättelet?


Ei VG-Chartz mikään maailman tarkin ole, mutta on se suuntaa antava.
lainaa
31013

06.08.2008 klo 14.07

Esim Burst Limit on myynnyt 900 000 kappaletta ja vgc näyttää 700 000kpl =) elikkä 200 000 heittää. tuo 900 000 on Atarin antama luku.
lainaa
Mike

06.08.2008 klo 14.13

Niin muistetaanpas, että kyse oli pelimyynnistä eikä konsoleiden myynnistä! Välillä tuntuu, että teillä teineillä tuo luetun ymmärtäminen on nykyisin hukassa :-)
lainaa
Mäkis

06.08.2008 klo 14.18

Kotakun luvut ja pelkästään Jaappanin markkinat. Ei yllätyksiä..
lainaa
Pal

06.08.2008 klo 14.44

Mietin kanssa että miten ihmeessä muka ilmankin MGS4 PS3 muka myisi maailmalla 1/3 kaikista peleistä, melkoista kuraa koko listaus.
lainaa
Intrasigent

Rekisteröitynyt 15.07.2008

06.08.2008 klo 15.24

EttäNäin kirjoitti:
Myynti on jo kerennyt laskea sinne normaaliin 100000 konsoliin ainakin USA:ssa. No se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.
http://vgchartz.com/hwcomps.php?cons1=®1=------&cons2=PS3®2=All&cons3=X360®3=All&start=39299&end=39663


Noita VGChartzin lukuja ei kannata tiirailla ainakaan viikon tarkkuudella. Kokonaismyynneissä se voi näyttää hyvinkin suuntaa, mutta muuten voi johtaa täysin harhaan. Tosin itsekin olen syyllistynyt noitten viikkomyyntien tutkailemisene. =)

Mutta VGChartzin luotettavuudesta takasin itse uutiseen. Sinänsä ei mikään ihme ole, että MGS4 nosti PS3:n pelimyynnin osuutta. Hyvä silti Hideolle, et peli myy, kun tais siitä melkosesti kulujakin tulla. Saas nähä, jos saadaan PS3:lle joskus viellä joku uusikin Metal Gear. Niin mainioita pelejä ovat, että sääli, jos ei enää uutta hiiviskeltävää tulis. ;)
lainaa
TutkiakinSaaAsioita

06.08.2008 klo 15.54

EttäNäin kirjoitti:
Myynti on jo kerennyt laskea sinne normaaliin 100000 konsoliin ainakin USA:ssa. No se oli kivaa niin kauan kuin sitä kesti.

Miten joku voi olla noin pihalla, jos seuraa pelimediaa ja myyntilukuja edes hiukan. PS3 möi viime marraskuusta tämän vuoden heinäkuun puoleen väliin maailmanlaajuisesti enemmän kuin XO ja otti konekannassa kiinni noin 1.5 miljoonalla koneella XO:ta.

Heinäkuun puolessa välissä E3 messuilla Sony ilmoitti julkaisevansa syksyllä 80GB PS3:n joka tulee korvaamaan nykyisen 40GB mallin samalla hinnalla. Ihmiset jotka seuraavat alaa tietävät tuon ja odottavat ennemmin uutta SKU:ta kuin ostavat nykyisen = enemmän rahoille vastinetta. Tämä siis vaikuttaa myynteihin laskevasti.

Lisäksi PS3:n myynteihin vaikuttaa myös se tosiasia, että Sony ei ole enää valmistanut / tuottanut 40GB mallia vähään aikaan tulevan 80GB mallin takia. Uusi malli on luultavasti halvempi valmistaa, jos se sisältää 65nm RSX:n ynnä muita halvempia komponentteja. 40GB mallia ei ole siis enää lähetetty kauppaketjuihin lisää, josta seuraa saatavuusongelmia kuluttajillekin. Tämän on todennut myös mainitsemasi Vgchartzin ylläpitäjä http://vgchartz.com/forum/post.php?id=1055959

Xbox 360:n myyntejä sen sijaan USA:ssa on nostanut viime viikkoina reilusti se kun MS myy 20GB mallinsa 299 dollariin lasketulla hinnalla 60GB mallien edeltä.
lainaa
xbotithaisee

Rekisteröitynyt 24.07.2008

06.08.2008 klo 16.35

TutkiakinSaaAsioita kirjoitti:

Miten joku voi olla noin pihalla, jos seuraa pelimediaa ja myyntilukuja edes hiukan.


Mun nimimerkki kertoo vastauksen :)
lainaa
HumbleJohn

Rekisteröitynyt 29.01.2008

06.08.2008 klo 17.34

Niin tai näin, melko uskomattomalta tuokin prosentti määrä näyttää.
lainaa
Hank

06.08.2008 klo 17.57

Konami's Q1 earnings report released. MGS4 shipped 3.94m as of June 30, 2008

http://www.n4g.com/gaming/News-179893.aspx
lainaa
i30

06.08.2008 klo 23.51

"PS3 möi"

Möötkö mullekki? :D
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

06.08.2008 klo 23.56

31013 kirjoitti:
Esim Burst Limit on myynnyt 900 000 kappaletta ja vgc näyttää 700 000kpl =) elikkä 200 000 heittää. tuo 900 000 on Atarin antama luku.

Sen enempää en VGC:n luotettavuuten ota kantaa kuin että VGC:n luvut ovat kuluttajille myytyjä, eivät julkaisijoiden yleensä ilmoittamia jälleenmyyjille myytyjä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova