Tuorein sisältö

Onko tullut aikaisemmin mieleen - Anssi Kela avaa erästä festarikeikkailun harvinaisempaa muotoa: 'Kokemukset kivuliaita'

24.03.2024 klo 03.28 | Luettu: 629 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Anssi Kela avaa somepostauksessaan yhtä festarikeikkailun "harvinaisempaa puolta: "Tänään otetaan varaslähtö ulkoilmakeikkailuun Rukalla".

Fesatarikeikka pakkasessa on erilainen kokemus - ja harvinainen.

"Tämä keikka on jännittänyt siitä lähtien, kun se ilmestyi kalenteriin. Itse keikka ei hirvitä, mutta olosuhteet pistävät miettimään. Pakkasessa soittaminen ei nimittäin ole ihan ongelmatonta. Kitarat eivät pysy vireessä. Jäisiä näppejä on vaikea saada tottelemaan, ja kielet porautuvat kylmiin sormiin aivan eri lailla kuin lämpimiin. Kokemukseni pakkaskeikoista ovat olleet kivuliaita".

Onneksi pakkanen ei kurittanut kunnolla!

"Pelkäsin, että lämpötila Rukalla saattaisi olla tähän aikaan vuodesta reilustikin miinuksen puolella. Jossain kohtaa olisi ollut piste, jossa soittaminen ei yksinkertaisesti olisi mahdollista. Me olemme bändi, joka soittaa kaiken: intronauhan jälkeen asioita ei tule kovalevyltä, vaan työt tehdään käsin. Paljain käsin.

Onneksi täällä ei tänään ole kovin kylmä, suunnilleen nollakeli. Pahin skenaario ei siis toteudu. Mikä tarkoittaa sitä, että paras skenaario saattaa toteutua: tästä voi tulla hieno elämys kaikille paikalla olijoille. Tehdään tästä seikkailu
".

Jälkikäteen Anssi kertoo Rukan keikasta seuraavaa - kylmyys ja lumi aiheuttivat haasteita:

"Aikaisemminkin on tullut soitettua pakkasessa, mutta ei koskaan niin, että lavalle on tupruttanut lunta. Se aiheutti omat haasteensa.

Ensinnäkin oli pirun liukasta. Keikan edetessä lumi vielä tamppautui työpisteelläni, ja muodosti kengän alle jäätä. Pienintäkään pitoa ei ollut, olisi tarvittu nastakengät. Pidin liukastumista väistämättömänä, mutta lopulta onnistuin pysymään tolpillani. Ei tullut tehtyä enkeliä lavalle. Esiintyminen oli kuitenkin tavallista varovaisempaa.

Pedaalilaudan päältäkin piti keikan edetessä luoda lunta, kun polkimien valoja ei enää näkynyt. Tänään Tahkolla jännitetään, suostuvatko lumen alta kaivetut laitteet enää toimimaan. Niiden olisi hyvä päästä kuivumaan kunnolla, mutta eihän sellaiseen ole nyt aikaa. Onneksi meillä on backlinerina neuvokas Juuso, joka osaa tarvittaessa korjata kaikkea mahdollista.

Kylmyys oli oma lukunsa. Keikan alkupuoli meni itse asiassa yllättävän sujuvasti. Minulla oli villakerrasto esiintymisvaatteiden alla. Isoin ongelma olivat kädet, jotka täytyi soittamisen takia pitää paljaina. Lämmittelin kourat ennen keikkaa kuumiksi takahuoneen töhöttimellä, ja pidin lavalla itseni ja sormet liikkeessä. Kaikki menikin mallikkaasti siihen asti, kun lauloin kolme biisiä ilman kitaraa. Olisi pitänyt tajuta laittaa niiden ajaksi hanskat. Kädet jäätyivät totaaliseen rigor mortikseen: mikrofonia pidelleen käteni sormia ei noiden biisien jälkeen saanut enää oikaistua. Loppukeikan kitaransoitto oli kiinnostavaa, kun ei enää tuntenut sormiaan
".




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Eurovision laulukilp... Masters of the Air 6... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova