Tuorein sisältö

Listasunnuntai #154

Mikko Heinonen

16.09.2012 klo 17.01 | Luettu: 35756 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Miksi ihmeessä ostin tämän?
Jos haluaa vain säästää rahaa, viihde-elektroniikkaa ei varmasti kannata ryhtyä harrastamaan lainkaan. Tuotteet eivät ole omiaan kasvattamaan arvoaan sanottavasti. Omaan kokoelmaan on myös tullut ostettua paljon tavaraa, jota en ole koskaan käyttänyt - mutta ainakin se on tuolloin ollut jo vanhaa ja usein edullista hinnaltaan.

Historiastani löytyy kuitenkin monta tapausta, joissa olen maksanut aivan liian paljon rahaa jostakin peleihin liittyvästä, jota olen ajatellut käyttäväni, mutta joka onkin sitten jäänyt vain keräämään pölyä. Aina itse tuotteessa ei ole edes ollut mitään vikaa. Kuinka moni uskaltaa myöntää vastaavia tapauksia kommenteissa?

Spirit of Speed 1937




Aloitetaan ehkä tyhmimmästä peliostoksestani. Hankin tämän todella kökköisen kilpa-autopelin, täyteen hintaan, koska sekoitin sen Grand Prix Legendsiin myymälässä. Ehkä pelin tekijätkin laskivat tämän varaan. Ajoin peliä tasan yhden kisan verran.

Guitar Hero World Tour




Rock Band rumpuineen oli uutta ja ihmeellistä, joten pitihän se saada, etenkin koska aluksi pelin rummut piti vielä ostaa ulkomailta. Soittelin peliä muutamat illat ja totesin, ettei tämäkään nyt tee minusta rumpalia, vaikka hauskaa onkin. Rummut jäivät kaappiin pölyyntymään. Miksi sitten hankin vielä myös GHWT:n täydellisenä pakettina, sitä en ymmärrä itsekään. En soittanut peliä kuin ehkä kerran, jonka jälkeen nostin rummut varastoon. Jonkin ajan kuluttua joku lainasi niitä, soitti hetken ja nosti omaan ne varastoonsa. Siellä rumpujen ala-arvoinen materiaali alkoi hajota itsestään - netin mukaan yleinen ilmiö - ja tällä hetkellä peli onkin sitten soittokelvoton.

Cedega




On mukava tukea kaikenlaisia vaihtoehtoprojekteja, olen laittanut Kickstarteriinkin satoja dollareita. Kuitenkin kannattaa aina välillä tarkistaa, ettei muutu vain lypsylehmäksi. Erityisen herkästi näin käy, jos tuotteeseen ostetaan pelkkä käyttöoikeus - asia tuppaa unohtumaan. Maksoin vuosikausia 10 dollaria kuussa tilausmaksuna Transgaming-yhtiön tuotteesta, jonka piti mahdollistaa Windows-pelien pelaaminen Linuxissa. Pelasin Cedegalla muutaman kerran Grand Theft Auto III:a, mitään muuta en tainnut saada sillä toimimaan, osin eksoottisen distrovalintani vuoksi. Samaan aikaan ne harvat pelit, mitä Linuxilla pelasin, olivat joko saatavana suoraan Linux-versioina tai ne sai toimimaan Wine-emulaattorilla. Noh, ainakin Transgaming sai kaipaamaansa pääomaa, jolla he sittemmin kehittivät Mac-pelaajien iloksi Cider-teknologiansa.

Need for Speed: Carbon




Vanhemmat lukijat muistanevat Tankki täyteen -sarjan Sulo Vilénin, joka osti aina mitä sattuu roinaa, kun halvalla sai. Vilénismi valtasi minut taas kerran, kun löysin jonkin peliliikkeen alennusmyynnistä Mac-versioita EA:n peleistä. Ajattelin ehkä, että vaimoni, joka omistaa perheen ainoan kuranttia vuosimallia olevan Macin, innostuukin valtavasti tästä keskinkertaisesta autopelin vuosipäivityksestä, jonka itse jo ennestään omistin pelikonsoleille. Tai ehkä hän jonain päivänä kokeekin RTS-herätyksen ja alkaa naksutella Command & Conqueria. Sitä päivää pelit odottelevat tuossa hyllyssä, somasti muoveissaan. Vaimon uudessa Macissa ei ole enää DVD-asemaa, tosin.

Bleem!




Piskuinen Bleem! joutui aikanaan Sonyn hampaisiin, koska se ison S:n mukaan rikkoi heidän patenttejaan tarjotessaan kaupallista PlayStation-emulaatiota. Osittain kohun perusteella tulin ostaneeksi Bleemin Windowsille, oikein CD-kotelossa, ja kokeiltuani siinä paria peliä totesin, että paketin paras tai ainakin toimivin osa oli hieno tarra. Siihen nähden liki 300 markan (50 euron) hinta tuntui vähän korkealta. Etenkin, kun minulla oli myös se PlayStation.

Rattiohjaimet




Lisää huonoa hinta-hyöty-suhdetta. Kiitos autofanitukseni olen ostanut eri pelikonsoleille ja tietokoneille varmasti toistakymmentä erilaista rattiohjainta. Onneksi en ole laskenut pelikerralle hintaa, sillä monien kohdalla se olisi tähtitieteellinen. Ensimmäinen oikeasti järkevä systeemi on Fanatec, joka sentään sopii kaikkiin markkinoilla oleviin koneisiin jollain tapaa. Sekin kököttää noin 51 viikkoa vuodesta toimituksen lattialla PlaySeatiin kiinnitettynä. Jälleenmyyntiaikeetkin tärvätäkseni olen sitten vielä yleensä kadottanut varastoon jääneistä rateista jonkin äärimmäisen tärkeän piuhan, ruuvin tai sovittimen.

World of Warcraft




Kuten on käynyt ilmi, huono ostos ei tarkoita välttämättä huonoa peliä tai tuotetta. World of Warcraft on kevyesti paras pelaamani fantasiamorppi. Sen sijaan kevyesti parasta rahankäyttöäni ei edusta se, että maksoin yhteensä viiden kuukauden peliajan muutaman tunnin mittaisista pelisessioista. Kuukausimaksullisuus ei oikein toimi yhteen kiireisen työn ja pienten lasten kanssa.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... XCOM: Enemy Unknown ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (29 viestiä)

Nahkis

Rekisteröitynyt 03.04.2009

16.09.2012 klo 17.26 1 tykkää tästä

Virtual Kartsin kohdalla tuli karvaasti todettua että kaikki missä lukee MicroProse ei ole kultaa.
http://www.mobygames.com/game/dos/virtual-karts

Oivoi, Speed Haste olisi saanut jäädä kaupan hyllyyn. Shareware-tasoista kökköajelua täyden pelin hinnalla. Yök.
http://www.mobygames.com/game/dos/speed-haste
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

16.09.2012 klo 17.26

Tomy Turbon kuvasta tuli jo paljon kommenttia IRC:ssä. Tässä hieno fiilistelyvideo 80-luvulla lapsuuttaan eläneille: http://www.youtube.com/watch?v=boNTsSFBKD0
lainaa
Daealis

Rekisteröitynyt 27.05.2008

16.09.2012 klo 17.38

Miksi ostin GH:World Tourin? Saadakseni halvat ohjaimet Rock Bandiin. Peli on vieläkin muoveissa, kun Rock Bandeissä taas on nuijittu uraa jos toistakin läpi.
lainaa
Flits

16.09.2012 klo 17.58

WoWin kuukausihinta ei edes ole enää arvoisensa. Jos maksat vähintään 10€ kuukaudessa peliajasta luulisi peliin tulevan sisältöä useamminkin kuin raidi kerran 6-15 kuukaudessa ja silti saat maksaa expansionista. Serverien ylläpito alkaa olemaan jo aika haiseva selitys.

Eri pelien lisäohjaimet ovat kyllä aika kehnolaatuisia ja harvemmpimpa niitä tosiaan tulee käytettyä. Ihan kiva jos rahaa niihin löytyy mutta muuten kannatta jättää väliin. Aikanaan kyllä tuli joskus rattia kulutettu runsaasti kavereiden kanssa GP sarjaa pelatessa.
lainaa
LaatuMääräHinta

16.09.2012 klo 18.01

Hupi/hinta-mittarilla parhaita ostoksia ovat olleet online-kaupoista ostetut pikkupelit, mutta täyshintaisista ainoana GTA-sarja.
lainaa
vrrs

16.09.2012 klo 18.08

Rock Band: ostin, koska a) se on ihan hauska casual-peli b) mukana tule upea sunburst Stratocaster -kitaraohjain, joka on hieno koristeenakin, vaikka peli keräisikin pölyä hyllyssä

Wow: Hauskaa oli. Ainoa mikä surettaa on se, miksi haaskasin niin paljon AIKAA siihen peliin. Sen ajan olisi voinut käyttää paljon hyödyllisemminkin

Rattiohjaimet ja peliohjaimet yleensäkin ovat osoittautuneet turhiksi hankinnoiksi. Fanatecin setti on harkinnassa, mutta täytyy nyt vielä miettiä.

Muuta: Steamista ym. alelaareista on tullut ostettua pelejä, joita ei ole ehtinyt/viitsinyt edes kokeilla. Kun halvalla sai...
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

16.09.2012 klo 18.54 3 tykkää tästä

Call of Duty: Black Ops.
En tajunnut mikä Cod:eissa viehättää enkä tiedä edelleenkään. Tajusin vain CoDien Co-Op:in hauskuuden.
lainaa
skeeb

16.09.2012 klo 19.04

Kuukausimaksu on juuri tuon takia vähän ikävä systeemi, RIFTiin olen viime aikoina upottanut jokusen kympin rahaa, jolle en sitten opiskelukiireiden vuoksi saanut vastinetta.
lainaa
DevilSpy

16.09.2012 klo 19.23 4 tykkää tästä

Playstation Move. Tuli ostettua se starter pack, joka sisälsi yhden ohjaimen ja kameran, sekä demoja, toinen ohjain ja vielä nunchuck ohjain.

Nämä ostin heti julkaisussa + Sports Champions peli. Sitä tuli jonkun verran hakattua, kunnes kyllästyin. Seuraavan kerran käytin Movea Heavy Rainia pelatessa. Eipä ole sen jälkeen paljon tullu tarvittua...
lainaa
Marq

Moderaattori

Rekisteröitynyt 25.01.2008

16.09.2012 klo 19.24

GBA SP: Katselin laitteelle tehdyt homebrew-demot läpi ja sitten jäi emännälle Bubble Bobblen hakkaamiseen
GP2X Wiz: Porttasin jokusen oman produn ja sitten tuo sieluton kökkö menikin varastoon
PS2: Haalin oikein pelejäkin, mutta käytännössä jäi Odin Spheren parin illan hajoiluun. Loput avaamatta.
GameCube: Kokeilin hiukan Zeldaa. Siitä lähtien ollut lainassa tai kaapissa.
Muuta kerran tai ei kertaakaan kokeiltua: DC coder's cable, BBC:n kortinlukija, Atari XE:n lisämuisti, Salora Fellow, Memotech, PS2:n hiiri, DC:n näppis, PC:n Rainbow Collection, Ikaruga (ja aika lailla monta muuta peliä).
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

16.09.2012 klo 19.33

Itellä wowin-peluu meni vähän just sit semmoseks et pelasin sen 1-2 peliaikakorttia aika paljon ja sit pidin parin kuukauden tauon. Ylläripylläri eivät oikee killassa arvostaneet näitä taukoja, vaikka muuten sit tykkäsivätki panoksesta. Toki pelitunteihin nähden tuo peli oli harvinaisen halpa, mutta mietityttää et olisko ne tunnit tullu sit käytettyä jotenki muuten, ehkäpä ei. Olihan se kuitenki sitä aikaa ku pelasin vanhoja pelejä uudestaan ja uudestaan läpi.

Ehkä ainoa asia mitä oon jossain määrin "katunu" oli Earth 2150 peli jonka pyysin lahjaksi siskoltani. Hinta ny ei ollu ku 100mk, mutta yhtäkaikki. Peli oli yllättävän hankala verrattuna demoon ja jäi sen takia hyvin vähälle peluulle. Pelasin toki sitä jonku verran, mutta vaikka peli oli hyvä nii en päässy koskaa oikee kampanjoissa kunnolla eteenpäin. Eniten siinä juuri harmittaa kuitenkin se, et ne oli siskon rahoja, eikä omia.

No ehkä uudemmista ostoksista hieman kaduttaa tuo jedi knight paketin ostaminen Steamista. Ostin iteasiassa ko. paketin vahingossa vaikka piti vaan katella noita ostoasetuksia. Noh, hinta ei ollu kuitenkaan ku 5e ja saimpaha vihdoin pelattua nuo kaikki läpi.

Pettymyksiä sinällään toki on, mutta en näitte osalla varsinaisesta ostokatumuksesta voi puhua, kuitenki nämä olis hankkinu josaki vaiheessa mielenkiinnon takia. Tuote sinällään vaan oli pettymys eikä siihen sinällää olis mikää arvostelu tms. auttanut. Bad company 2 Vietnam oli pettymys ja harmittaa sen ostaminen kun pelaaminen jäi johonki kymmeneen tuntiin Ei kuitenkaan maksanu ku jonku reilut 4e, et ei näissä maailmanlopuista puhuta. Sama koskee Red Orchestra 2:sta, jossa lähinnä harmitti pelaajien puute ja bugisuus. Ehdin 40h pelata jonka jälkeen alko bugit ärsyttämään nii paljon et jäin odottamaa ehyempää versiota ja peliin palatessa ei ollu enää juuri pelaajia tai yhteisöllisiä servuja. Kuitenki iha siedettävän peliajan sain kellotettua, mut taispa olla viimine ( ja ensimmäinen) jonka ostin ennakkoon.

Muutempa voi puhua melko hyvästä "ostosrecordista" ku mietin yleensä hyvin pitkään haluanko jonku pelin vai en. Steam wishlistissä saattaa olla pelit vuoden päivät ennenku hankin sen ja totean hyväksi.
lainaa
defree

Rekisteröitynyt 04.02.2008

16.09.2012 klo 20.21

Nahkis kirjoitti:
Oivoi, Speed Haste olisi saanut jäädä kaupan hyllyyn. Shareware-tasoista kökköajelua täyden pelin hinnalla. Yök.
http://www.mobygames.com/game/dos/speed-haste

Itse pidin Speed Hastesta.
lainaa
Tingle

Rekisteröitynyt 19.04.2007

16.09.2012 klo 22.25

Eipä niin kauhean suuri surunkyyneliä tule mieleen. Sonic Heroesista maksoin eräänä kesänä 70 euroa, mutta muut peliostokset ovatkin olleet sitten joko hyviä tai eivät ainakaan taloudellisesti mitenkään merkittäviä.

Magic the Gathering on hauska peli. Mutta mikään määrä hauskuutta ei riitä kompensoimaan sitä rahan määrää mikä noihin lappuihin palaa.
lainaa
MrJii

16.09.2012 klo 22.40

Oma erehdykseni oli aikanaan Boilingpoint -pelin ostaminen noin 50€. Jälkeenpäin on käytännössä ollut mahdoton perustella itselle koko ostosta, sillä peli oli aikanaan raskas huonon optimoinnin takia, buginen ja muutoinkin kohtuu kökkö kaikilla osa-alueilla.

Samanlainen virhe tuli tehtyä Far Cry 2 kanssa pari vuotta sitten. Tekijät lupailivat kuun taivaalta, mutta toteutus taso jäi aivan jollekkin toiselle planeetalle. Kaiketi itseeni vain uppoaa helposti erinäiset lupaukset, kun puhutaan sandbox FPS peleistä. Olen hieman toiveikas että tulevan Far cry 3 osalta tekijät olisivat saaneet konseptin hiottua.
lainaa
Mateba

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.09.2012 klo 23.12

Varmaan isoin aivopieruni peliostoissa (ja taidan olla yksin tämän häpeän kanssa) on ollut Eat Lead: The Return of Matt Hazard. Maksoin täyden hinnan xboxille ja hädin tuskin muutamaa kenttää enempää en tätä jaksanut. Hyllyyn tuo jäi mutten syystä tai toisesta siitä ole luopunut vaikken tule koskaan sitä enää pelaamaan edes kokeilumielessä, oli se sen verran kuraa. Tulevaisuuden paskapeliklassikkoainesta.
Muokannut: Mateba 16.09.2012 klo 23.15 lainaa
min5sevaan

Rekisteröitynyt 22.03.2012

16.09.2012 klo 23.18

Wiin ostin uutena enkä yhtään peliä sillä läpi pelannu.
lainaa
Duster

Rekisteröitynyt 03.01.2008

16.09.2012 klo 23.27

Lista olisi itsellänikin vaikka kuinka pitkä, mutta uusimpana mokana voisin sanoa Guild Wars 2:n. Juu, peli on periaatteessa ihan toimiva, mutta omalla kohdallani kuitenkin NIIN äärimmäisen tylsä kuin vain olla ja voi. Väkisin olen yrittänyt pelistä pitää ja eteenpäin sitä vääntää, mutta on se jo pakko myöntää etten yksinkertaisesti tykkää pelistä lainkaan. Turha sitä on silloin väkisin pelata. Kyllä korpeaa kun meni se 50e taas turhaan peliin.
lainaa
Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

16.09.2012 klo 23.42

Duster kirjoitti:
Lista olisi itsellänikin vaikka kuinka pitkä, mutta uusimpana mokana voisin sanoa Guild Wars 2:n. Juu, peli on periaatteessa ihan toimiva, mutta omalla kohdallani kuitenkin NIIN äärimmäisen tylsä kuin vain olla ja voi. Väkisin olen yrittänyt pelistä pitää ja eteenpäin sitä vääntää, mutta on se jo pakko myöntää etten yksinkertaisesti tykkää pelistä lainkaan. Turha sitä on silloin väkisin pelata. Kyllä korpeaa kun meni se 50e taas turhaan peliin.
jos ostit ANetin sivuilta niin kuukauden ajan ostosta sun pitäisi olla oikeutettu saamaan rahasi takaisin, ainakin mikäli uskomme erästä gamefaqsin threadia... Itte olen tykännyt, mitä nyt satunnaiset epävakaisuudet ottaa välillä pattiin.

Ei mitään suurempia virheostoja ole tullut tehtyä, lähinnä sit jotain steampeliä jota ei ole tullut kokeiltua vielä parin vuoden jälkeen ostosta

lainaa
patteli0

17.09.2012 klo 01.18

Ei oo kyllä itellä tullu hirveästi turhuuksia osteltua. Pelitkin kyllä tiedän tasan mitä olen ostamassa, herätteet siihen alle 10e hintaan on aina hyviä ostoksia, jos ei miellytä niin samalla hinnalla sen saa aina eteenpäin ja hyvän sattuessa kohdalle on se riemuvoitto.

Ainoa turha laitehankinta taitaa olla originelli Xbox crystal joskus vuonna 2002-2003, pelasin sillä Burnout 3:n läpi, testasin Halo2:ta hetken ja siinäpä se. No, siitäkin sain melkein rahani takaisin jälleen myynnissä joten ei ongelmaa.
lainaa
patteli0

17.09.2012 klo 01.21

Lisäystä ylempään: No tottahan toki STEAM ja sen 130 pelin kirjastoni pullottaa koskemattomia pelejä ja siihen vielä päälle ne mitä ei ole koskaan tullut läpiasti vietyä. En tätäkään pidä rahantuhlauksena, kyllä se päivä joskus tulee kun nekin maksavat itsensä takaisin.

Ratti&poljinsettejä on ollut kolme joista viimeisin DFGT on kyllä huippuostos, käyttöä pari kertaa vuodessa kun virtuaali F1/Gran Turismo kuume iskee, mutta silloin laite on täysin korvaamaton.
lainaa
Temposaur

Rekisteröitynyt 16.01.2012

17.09.2012 klo 09.02

3D Dot Game Heroes ja GT5.

Forza 3:n jälkeen tuntui turhauttavalta aloittaa "taas yksi autopeli" (GT5) aivan alusta ja alkaa kerätä uusia autoja kisojen myötä. Peli oli myös minun makuuni aivan liian japanilainen, enkä pitänyt sen "käyttöjärjestelmä" tyylisestä 95-vuoden alkuvalikoista, jotka olivat erittäin sekavat. Peliä jaksoin pelata pari kertaa ja kerran meinasin jopa antaa sille toisen mahdollisuuden.... mutta se jäi meinaamis-asteelle.
lainaa
halpaaa

17.09.2012 klo 09.11

Steamiin on kyllä tullut tungettua rahaa aivan liikaa. Mutta ei sille mitää voi kun on niin halpaa, kunnes huomaa että pelilistassa 333 nimikettä joista 70 pelattu läpi.
lainaa
Ville

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.09.2012 klo 10.29

Wii on kyllä ehdottomasti huonoin peliostokseni. Olin oikein julkaisupäivänä sitä hakemassa. Yhtäkään peliä ei tullut läpi pelattua... tarkemmin ajatellen yhtäkään peliä ei tullut pelattua. Sportsia jonkin aikaa, mutta vitsi meni siinä. Eli pari viikkoa käytössä, puoli vuotta tv-tasolla pölyttymässä, vuosi kaapissa ja myyntiin.
lainaa
Rixa

Rekisteröitynyt 02.05.2010

17.09.2012 klo 11.29

Atari Lynx II käsikonsoli ja muutama peli sille. Mitään muuta hyötyä tuosta ei ole ollut, muutakuin että kone toimii ja minulla on siihen laatikko + laturi ja jokunen peli. Eli nyt ollaankin jo kohtuudella museoretroilussa, eri asia onko se hyvin käytettyä rahaa vai erittäin huono sijoitus.

Noh laatikko saa pölytä rauhassa.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

17.09.2012 klo 16.12

vrrs kirjoitti:


Wow: Hauskaa oli. Ainoa mikä surettaa on se, miksi haaskasin niin paljon AIKAA siihen peliin. Sen ajan olisi voinut käyttää paljon hyödyllisemminkin


Tämä on usein käytetty argumentti. Jos kerran oli niin hauskaa, niin miksi aika olisi pitänyt käyttää jotenkin muuten? Ymmärrän perusteen jos pelin takia on hankkinut potkut töistä tai koulun käynti kokonaan on romuttunut sen takia. Muuten eikö vapaaajan tarkoitus ole juuri se, että rentoutuu ja on hauskaa?

Mikä on sitten se järkevä ajankäyttö? Notkua ostarilla ja kitata siellä kaljaa?

Huonommat ostokset:
GTA: San Adreas
Ostin tämän aikoinaan X-boxille. Pakkohan sen on olla hyvä, kun kaikki niin hehkuttivat. Väkisin tuota vähän aikaa mätti, mutta ei kyllä kovin pitkään jaksanut. Tunnelma ja maailma on helposti huonoin missään näkäminen ganstaräp -maailma saa jo yksinään kauhunväreet pintaan.

Mafia
Tämäkin tuli ostettua X-boxille. Tunnin ehkä tuli pelattua ja todettua kuinka huono oli. X-box aikaan todella ongelma oli, että joutui ostaa täysin sikoja säkissä, onneksi PC ilmaisine Betoineen on hieman korjannut asiaa mutta...

SWTOR:
Legendaarisesta Tähtien Sodasta tehtiin viimein mmo. Tämän on pakko olla hyvä. Betojakin tuli pelattua. Alku oli ihan lupaava, mutta itse tehtäväalueet oli huonoimmat missään mmo-peleissä mitä olen pelannut, mielettömän laajoja alueita täynnä jotain robotteja, mitä sitte? Robotteja, robottoje ja robotteja. SWTOR tuo erinomaisesti esille sen miksi mmo pelit ovat yleensä fantasiaa.

Morrowind
Olin pelaillut useita roolipelejä ja tätä oli kehuttu kovasti. Skyrimistä tykkäsin myöhemmin kovasti, joten pelityyppikään ei ollut mikään syy. Pelin tappava ongelma oli, että tehtävien paikkoja ei merkattu mitenkään. Onneksi Skyrimmissä oli otettu tästä oppia. Peli olisi turhaa haahuilua ontossa, mutta laajassa maailmassa.

The Lord of the Rings: Conquest
Peli oli hyvä. Sitä ei vaan saanut mistään kaupasta Suomesta liikkeestä ainakaan heti julkaisun jälkeen ja mistä sai oli loppu. Ostin sitten EA:n SToresta. Siellä olisi semmonen rajoitus, että pelin sai ladata vain 6-kuukautta pelin jälkeen, joten koneen mentyä vaihtoon, empä voinutkaan enään pelata peliä, josta maksoin täyden 50e hinnan. Tosi fiksua.
Muokannut: Lichi 17.09.2012 klo 16.27 lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

17.09.2012 klo 17.59

Lichi kirjoitti:
GTA: San Adreas

Huh huh. Ainakin minun mielestä paras GTA.
lainaa
npuiphhppi

17.09.2012 klo 23.36

^^Koko tuo Lichin lista on ihan Trollworthy. Morrowind ja Mafiakin huonoja? Joo joo, olkootkin Xbox-versioita mutta jos nuo on huonoimmat ostokset niin huonoja ei ole.

Turhia laitteita tai samaa peliä moneen kertaan en ole ostanut, mutta hamstraus on ongelma. Vähän väliä nettikaupoissa, huutokaupoissa, divareissa, latauspalveluissa tai ihan peruskaupoissa on löytöjä joita tulee ostettua. Suurimmasta osasta joita olen kokeillut olen tykännyt, mutta löytyy varmaan päälle 200 peliä joita en ole edes sen vertaa testannut että toimiiko. Pelejä eri laitteille lojuu siellä ja täällä mutta aikaa ja päättäväisyyttä pelata ei ole.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

18.09.2012 klo 00.33

npuiphhppi kirjoitti:
^^Koko tuo Lichin lista on ihan Trollworthy. Morrowind ja Mafiakin huonoja? Joo joo, olkootkin Xbox-versioita mutta jos nuo on huonoimmat ostokset niin huonoja ei ole.

Turhia laitteita tai samaa peliä moneen kertaan en ole ostanut, mutta hamstraus on ongelma. Vähän väliä nettikaupoissa, huutokaupoissa, divareissa, latauspalveluissa tai ihan peruskaupoissa on löytöjä joita tulee ostettua. Suurimmasta osasta joita olen kokeillut olen tykännyt, mutta löytyy varmaan päälle 200 peliä joita en ole edes sen vertaa testannut että toimiiko. Pelejä eri laitteille lojuu siellä ja täällä mutta aikaa ja päättäväisyyttä pelata ei ole.


En listannut huonoja pelejä vaan mulle huonoja ostoksia. Tämän vioikon aihe ei ollut huonoimmat pelit. Mafian ja GTA:n tapauksessa vika on varmaankin eniten genressä. Toisaalta saatoin olla liian vanha niitä pelatessa (joku 16-17) GTA:han on suunnattu selvästi 12-15 vuotiaille(ikärajoistahan ei kukaan välitä, eikä niitä silloin ees ollut).

Morrowind on taas selvästi keskiarvoa huonompi roolipeli joka lähinnä tuottaa häpeää Skyrimille, kun kuuluu samaan pelisarjaan. Samoihin aikoihin kun oli sellaiset roolipeli suuruudet kuin Baldur's Gatet, Icewind Dalet ja Might and Magic VI-VIII.
lainaa
joel141290

Rekisteröitynyt 18.04.2010

19.09.2012 klo 14.21

Omalla kohalla huonot muistot/ostot Duke Nukem Forever..Mass Effect 3 ja Final Fantasy 13..
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova