Tuorein sisältö

Listasunnuntai #175

Mikko Heinonen

10.02.2013 klo 16.26 | Luettu: 11041 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Ennen maailmanmainetta
Jokainen studio tai pelijulkaisija aloittaa jostakin ja tekee usein montakin peliä ennen varsinaista suurmenestystään. Tämän viikon Listasunnuntaissa on tarjolla seitsemän peliä, joiden takaa löytyvät studiot tai julkaisijat tunnetaan nykyisin jostain varsin muunlaisesta. Keksitkö oikeat ilman Googlen apua? Tai pelkän tekstin perusteella, videota katsomatta? Vastaukset ovat listan lopussa.

Keef the Thief




Vuodelta 1989 peräisin oleva roolipeli on tehty hieman kieli poskessa. Se julkaistiin Apple II GS:lle, Amigalle ja MS-DOSille. Myöhemmin kehittäjä vastasi mm. parista varsin mukavasta tasohyppelysarjasta ja siirtyi sitten tekemään massiivisen elokuvamaisia toimintaseikkailuita. Sen omistaa eräs konsolijäteistä.

Scorched Planet




Vuonna 1996 tehtiin Isossa-Britanniassa tällainen kolmiulotteinen toimintapeli. Sen kehittäjäfirma erikoistuikin 3D-pelimoottoreihin, joista suosituinta käytettiin myös erittäin suositussa avoimen maailman rikospelissä. Nykyisin kehittäjä on ison korporaation omistuksessa ja erityisen tunnettu tietystä ajopelisarjastaan.

Shadow of the Beast




Tämä peli oli eräs suuria hittejä Psygnosis-kustantajalle, joka syntyi Imaginen tuhkasta 80-luvun alkupuolella. Se oli saapuessaan eräs teknisesti upeimpia Amigan pelejä, joka käytti hyväkseen laitteen monia eri ominaisuuksia. Kehittäjä suuntautui myöhemmin enemmän autoilun suuntaan, mutta on viime aikoina avustanut saman omistajan muita studioita niin tanssi- kuin FPS-peleissäkin.

Bonuskysymys: mikä Psygnosiksesta tuli myöhemmin?

Wayne Gretzky Hockey




Tästä pelistä ei voinut laittaa videota, koska heti alkukuva paljastaa julkaisijan. Kyseessä on v. 1988 Amigalle, Atarille, DOS:lle, Macille ja Nintendolle julkaistu lätkäpeli, jonka kansikasvona komeilee 20 kautta NHL:ssä pelannut Wayne Gretzky. Pelkkää urheilupelitaloa ei tästä firmasta kuitenkaan tullut, vaan etenkin täällä päin tunnetuinta tuotantoa ovat erilaiset roolipelit. Nykyisin firma myös julkaisee paljon muiden kehittämiä pelejä.

Pathways into Darkness




Vuonna 1993 nähtiin Apple Macintoshilla tällainen ensimmäisen persoonan seikkailupeli. Sen julkaisija oli aloittanut kaupallisen uransa Mac-pelillä nimeltä Operation: Desert Storm, joka myi 2 500 kappaletta. Pathways into Darknessin idea syntyi, kun eräs tekijöistä näki Wolfenstein 3D:n pyörimässä MS-DOS-koneella. Siitä tuli kuitenkin selvästi enemmän seikkailupeli, vaikkakin juuri FPS-peleistä tämä hiljattain isosta korporaatiosta irronnut talo tultiin myöhemmin tuntemaan.

Menace




Räiskintäpeleillä aloitti moni, koska niissä ei juuri juonta tarvita. Pätevä ohjelmointityö, näyttävä ulkoasu ja menevä musiikki takaavat yleensä kohtuulliset myynnit. Tästä kahden miehen porukasta sukeutui sittemmin varsinainen luottokehittäjä, joka on tehnyt valtavan hitin toisensa jälkeen.

Jill of the Jungle




Shareware-julkaisu oli päivän sana MS-DOS-pelimarkkinoilla 90-luvun alussa. Tämä firma teki monta muutakin levykkeillä (luvallisesti) kiertänyttä peliä ennen kuin vuonna 1998 julkaisi todellisen läpimurtopelin, jonka pohjalla olevasta pelimoottorista muodostui eräs suosituimmista. Erona myöhempiin firman peleihin tässä hypitään kivien päälle, eikä mennä niiden taakse piiloon.


Vastaukset:

Naughty Dog, Criterion Software, Reflections (Bonus:Sony Computer Entertainment Liverpool), Bethesda, Bungie, Rockstar North, Epic Games

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Ennakko: Crysis 3... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (8 viestiä)

apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

10.02.2013 klo 16.49

Pathways into Darknessin tiesin ja Scorched Planetin arvasin, mutta muut eivät menneet edes lähelle.
Muokannut: apex 10.02.2013 klo 16.52 lainaa
hurrdurr

10.02.2013 klo 17.10

Itse peleistä en arvannut yhtäkään mutta teksteistä päätteli helposti ainakin ekan ja vikan.
lainaa
lolled

Rekisteröitynyt 13.02.2011

10.02.2013 klo 17.50

Tuossa Menacen videon esikatselustakinhan näkee jo kehittäjän nimen ;D
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

10.02.2013 klo 18.19

lolled kirjoitti:
Tuossa Menacen videon esikatselustakinhan näkee jo kehittäjän nimen ;D


Juuh, mutta ei nykyistä nimeä, niin jätin sen siihen :)
lainaa
Kakkuonhyvaa

Rekisteröitynyt 26.01.2011

10.02.2013 klo 18.39

Keef the thief, Scorched Planet, Wayne Gretzky Hockey ja Jill of the Jungle oikein. Luulin, että pathways to darkness oli infinity ward.
lainaa
Priami

Rekisteröitynyt 07.03.2012

10.02.2013 klo 20.01

Scorched Planetin ja Wayne Gretzky Hockeyn arvasin, Pathways into Darknessin tiesin.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

11.02.2013 klo 11.28

Naughty dog, Bethesda, Bungie ja Epic: siinä ne mitä arvasin ilman kummempaa varmuutta. Muut aika tuntemattomia ja Naughtynki arvasin lähinnä pelin nimellä kun en tekijää muistanut.
lainaa
Qukko

11.02.2013 klo 12.22

Hitto, ei mennyt kuin Bungie nappiin, shame on me! Kiehtova listasunnuntai - kiitos tästä!
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova