Tuorein sisältö

Nintendo 2DS joka kulmalta

Manu Pärssinen

17.10.2013 klo 15.25 | Luettu: 7530 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Ensikatsaus ja kuvakavalkadi
Kun halvempi, 3D-efektitön Nintendo 2DS julkistettiin, se tuli melkoisen puskista - tällaista laitetta ei osattu tähän väliin odottaa. Kauppojen hyllyillä 2DS on viihtynyt nyt vajaan viikon ja V2.fi tarkasteli sen tuoreeltaan joka kulmalta.

Nintendon nykyistä minimalistista design-linjaa edustava paketti. Toimitukseen saapui valko-punainen versio, mutta saatavana on myös sini-musta.

Suurimmat erot 3DS:ään ovat 3D-efektin puuttuminen sekä se, että laitetta ei voi enää taittaa pienempään kokoon taskuun mahtuvaksi. Varmasti tästäkin syystä kaupoista löytyy heti tuoreeltaan myös suojapusseja, jotta 2DS:n voi huoletta heittää lapsen reppuun heilumaan.

Ja koska laitteen taittaminen kiinni on tarkoittanut sen lepotilaan menemistä, on kyseiselle toiminnolle 2DS:ssä nyt oma kytkin.

2DS:n näytöt näyttävät kuvassa tummilta, mutta verrattaessa 3DS XL:n näyttöön kirkkaudet olivat jotakuinkin täysin samat. 2DS:n ehkä jopa mikroskooppisen mittayksikön verran kirkkaampi.

Laite on muodoltaan kiilamainen. Takaosasta, eli paksummasta reunasta löytyvät olkapainikkeet, laturin liitin ja paikka pelille

Virtaliitin on onneksi samaa mallia kuin ennenkin.

Toiselta reunalta löytyvä SD-kortin paikka on ehkä selkein kohta, josta näkee, kuinka halpaa muovia laitteen reunoihin on käytetty. Kun ottaa huomioon, millä hinnalla Pohjois-Amerikassa laitetta myydään ja että siitä ottavat vielä myyntiliike sekä Nintendo omansa, eivät yhden laitteen tuotantokustannukset voi olla kummoiset. Verrattaessa originaali-3DS:ään materiaalien laadun heikkenemisen huomaa erityisesti. Kokoonpano on kuitenkin hyvin tehty, 2DS ei pahemmin nitku eikä natise pelattaessa, vaan tuntuu käsissä tukevalta.


Tuttu ristiohjain tuntuu hieman liukkaalta, mutta pikkutatin materiaali on vähän kumimaisempi. Omille kourilleni varsinkin tatti on ihan sopivassa kohtaa laitetta.

Nintendo 2DS ja Nintendo 3DS.

Nintendo 2DS ja Nintendo 3DS XL.

Nintendo 2DS ja Playstation Vita.

Nintendo 2DS:n ja X360:n ohjaimen vertailu osoittaa, etteivät Nintendon uutukaisen nappien paikat niin hirveän omituisissa paikoissa olekaan, eikä kaukana kämmenistä, vaikka ensituntuma sellainen voikin olla.

Laajuudeltaankin X360-ohjain ja 2DS ovat hyvin lähellä toisiaan.


Nintendo on vakuuttanut, ettei se vähättele 3D-efektin käyttöä peleissä 2DS:n julkaisun myötä, mutta väkisinkin tällainen ajatus hiipii mieleen - nytkö ne jo hylätään? Loppujen lopuksi on vain kourallinen pelejä, joissa 3D-efektillä on pelillistä merkitystä. Ehkä 'terveysvaikutuksista' noussut kohu on myös vaikuttanut asiaan.

Tukevasta rakenteesta huolimatta 2DS:ssä käytetyistä muovimateriaaleista tulee hieman "Muksun eka Nintendo" -vaikutelma. Pelien pelaamiseen se ei tietenkään vaikuta, joten toki tämä muillekin sopii, jos on iso povitasku tai reppu mukana. Aluksi vähän isolta tuntuva koko yllättää toimivuudellaan - sekä isommat kourat että pienemmät käpälät saavat 2DS:sta hyvän otteen ja ylettyvät ohjainpainikkeisiin ongelmitta.

Nintendo 2DS on täsmälleen se, mikä sen kerrottiin olevan: halvempi vaihtoehto 3DS-pelien pelaamiseen - tosin ilman sitä 3D:tä. Eiköhän se löydä tiensä useampaankin pukinkonttiin tänä jouluna.

Hintaluokka: 130 - 150 euroa
Lisätietoja: Nintendo.fi

V2.fi | Manu Pärssinen
< Voita koko Deponia-t... Lauantai-illan Kevyi... >

Keskustelut (4 viestiä)

choosetosnacks

17.10.2013 klo 16.12 4 tykkää tästä

Ootte varmaan syöny juustonaksuja siellä toimituksessa tosta Xbox-ohjaimesta päätellen
lainaa
Jonezi

Rekisteröitynyt 23.04.2007

17.10.2013 klo 16.30 2 tykkää tästä

PelaajaHD ei pitänyt laitteen mausta, mitä mieltä on V2?
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

17.10.2013 klo 16.51 17 tykkää tästä

Yllättävän kemiallinen ja kitkerä, sekä tuoksu että maku.
lainaa
DualScreen

17.10.2013 klo 17.30 1 tykkää tästä

3D on jätetty pois kustannussyistä (2DS:n kaksi näyttöä ovat itseasiassa yhtä ja samaa paneelia), en sanoisi että Nintendo on sitä mitenkään hylkäämässä. Tulevassa Zeldassa 3D:n pitäisi ilmeisesti olla kytköksissä pelimekaniikkaankin aika vahvasti, mutta pohjimmiltaan kyseessä on toki enemmän tehokeino ja lisäominaisuus - jota on syytäkin käyttää hillitysti - kuin kaiken mullistava innovaatio (vrt. 3D-leffat).
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova