Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Nintendon rakennemuutos

Mikko Heinonen

01.12.2013 klo 19.55 | Luettu: 46990 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Mitä Wii U:n jälkeen?
Toisin kuin monilla ikäisilläni pelaajilla, minulla ei ollut lapsena juuri mitään suhdetta Nintendoon. Tiesin toki sen olemassaolosta, mutta pelailin kotitietokoneella. Samaten tiesin jo valmiiksi, miten hankintoja rahoittava taho suhtautuisi ehdotukseen kalliiden pelimoduulien ostamisesta. Jonkun kerran sentään vuokrasimme pikkuveljen kanssa Super Nintendoa. Myöhempään konsoloitumiseeni syyllinen on kuitenkin ennen kaikkea Sony PlayStation.

Olen kuitenkin aina kunnioittanut Nintendon asemaa pelaamisen lipunkantajana, vaikka en olekaan aina ymmärtänyt sen liiketoimintaa. Super Mario oli ensimmäisiä todella tunnistettavia pelihahmoja, ja se hyppäsi valkokankaallekin jo hyvissä ajoin ennen muita. Pidän Nintendon pelien tunnelmasta ja estetiikasta, eikä minua ärsytä niiden söpöyskään. Ehkä juuri siksi olen huolissani siitä, mikä on Nintendon pelikoneiden tulevaisuus.

Wii not for U


Ostin Wii U:n viime jouluna, ja se tekee kenties ennätyksen siinä, miten nopeasti laitteen hankinnasta voi tuntea katumusta. Kun olimme yhden illan pelailleet Nintendolandin kummituspeliä, totuus iski: laitteelle ei ole yhtään minua kiinnostavaa yksinoikeuspeliä, ja sen kosketusnäyttö-gimmick ei jaksa pitkään innostaa. Pelit myös tekivät harvinaisen selväksi, että koneen rauta on vain hädintuskin X360/PS3-akselia tehokkaampi.

Kone jäi siis keräämään pölyä Lego City Undercoverin ilmestymiseen asti. Sen pelasin mielenkiinnolla läpi ja arvostelin myönteisesti. Mutta kun suuresti Lego-pelejä fanittavat ystäväni kysyivät, onko tässä se syy ostaa Wii U, jouduin kuitenkin vastaamaan kieltävästi. LCU oli itselleni yksi perusteluista koneen hankintaan, mutta ei lopulta lainkaan niin pitkäikäistä tai monipuolista huvia kuin odotin. Wii U meni takaisin hyllyyn.

Strategia ajoi seinään


Vielä Wiin aikoihin Nintendo vaikutti pysäyttämättömältä. Se onnistui näppärästi kierrättämään vanhan konsolirautansa lisäämällä käytännössä vain yhden nokkelan innovaation, jota muut pian riensivätkin apinoimaan. Valmistuskustannukset olivat niin alhaiset, että konsolia sai myytyä edullisesti tekemättä tappiota. Kun asiaan yhdistettiin taskukonsolien markkinoiden dominointi DS:llä, lupa rahan painamiseen oli tosiasia.

Salama ei kuitenkaan iskenyt kahdesti. Koska Wii oli vanhanaikaisin viime sukupolven konsoleista, se oli myös uusittava ensimmäisenä myynnin hiipuessa. Uusi innovaatiokin oli taas haussa, koska tehoilla ei voitu tai haluttu kilpailla. Se ei mennyt tällä kertaa nappiin. Wii U:n kosketusnäyttö on teknisesti monimutkainen ja melko vaihtelevasti toimiva, ja lisäksi se tekee ohjaimesta huomattavan suuren. Varsinaiset edut ovat toistaiseksi jääneet pieniksi, se Gamepadin oma "Wii Sports" ei ole saapunut. Ne käyttötarkoitukset, joihin kosketusnäytöstä olisi todellista iloa, voi toteuttaa myös kilpailijoiden laitteilla käyttämällä PlayStation Appia tai Smartglassia ja älyluuria/tablettia. Ilman Gamepadia kyseessä taas on käytännössä Wii+.

En näytä olevan mielipiteeni kanssa yksin, sillä Wii U on myynyt kerrassaan surkeasti. Koko maailman myynti huitelee muutamissa miljoonissa, joten sekä PS4 että Xbox One ovat nykyvauhdilla jo jouluun mennessä suurempia alustoja, jos vain tehtaat saavat työnnettyä konsoleita ulos. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa Xbone myi 48 tunnissa enemmän kuin Wii U vuodessa.

Luvassa kasapäin lapiotavaraa


PS4:n ja Xbox Onen tulo markkinoille asettaa Wii U:n lopullisesti altavastaajaksi, mitä tulee suoritustehoihin. Tämä tarkoittanee käytännössä sitä, että sille on luvassa Nintendon omien pelien lisäksi vain muutamia ala-arvoisia porttauksia ja pikkufirmojen pikaisia rahastuksia. Wiin pelivalikoimaa nämä lukemattomat B-pelit rikastuttivatkin jo aiemmin.

Ja mikä pahinta, ne yksinoikeusloistopelit antavat yhä odottaa itseään. Jos kenties paras peli on 10 vuotta vanhan pelin uusioversio, on asiasta syytä huolestua. Nintendo on yleensä pystynyt itse toimittamaan sisältöä, joka saa ainakin fanit kauppaan, mutta nyt sekään ei ole aivan toiminut. New Super Luigi U (jota myydään konsolin kyljessä) sekä uutuus Super Mario 3D World ovat paljon vartijoina, eivätkä nekään mitään varsinaista innovaation huipentumaa edusta, niin laatupelejä kuin ovatkin.

Pienistä positiivisista signaaleista huolimatta (Jenkkilässä myynti kasvoi liki 200 % kun hintaa tiputettiin 50 dollarilla, Wii Party U sai aikaan hyppäyksen Japanin myynneissä) on vaikea nähdä, että tämäkään joulu kääntää Nintendon kotikonsolin suuntaa ratkaisevasti – niin toivottavaa kuin se jo kilpailutilanteen nimissä olisikin. Luvassa on todennäköisesti lisää hinnanalennuksia ja kehittäjäkatoa.

Tulevaisuus on taskussa - vai onko?


Yksi tuottoisa linja Nintendolla tietenkin on edelleen, nimittäin käsikonsolit. Hieman takeltelevan alun ja hinnanlaskun jälkeen 3DS on lähtenyt liikkeelle hyvin, ja myynnit huitelevat jo kymmenissä miljoonissa. Siinä missä olohuoneen puolella Sony kyykyttää Nintendoa, 3DS on myynyt 20-kertaisesti PlayStation Vitaan nähden.

Käytännössä ollaankin siis jo nyt siinä tilanteessa, että Nintendon munat ovat yhdessä korissa. Siksi on sen kannalta hyvä, että 3DS:llä ei ole varsinaista uhkaajaa alan sisällä. Erillisille taskupelilaitteille näyttää olevan edelleen kelvollinen elintila, vaikka osa myyntikäyristä näyttääkin siltä, ettei 3DS ole aivan DS:n vauhdissa pysynytkään.

Suurin vaara 3DS:ään kohdistuukin tablettien ja älypuhelinten suunnalta. Tällä hetkellä Nintendolla onkin puolellaan se kiistaton etu, että kosketusnäytöllä tosissaan pelaaminen on tuskallista. Tablettien ominaisuudet kuitenkin kehittyvät harppauksin, ja niitä kehittää monta yritystä yhtä aikaa. Tämä ei voi olla jatkossa vaikuttamatta käsikonsoleiden myyntimääriin. Jo nyt aivan pelikelpoinen Android-tabletti maksaa vähemmän kuin edes nuukailumalli 2DS, ja sen hankintaa lapsille voi perustella myös niillä kuuluisilla "järkisyillä".

Jos Nintendo haluaa säästyä vanhojen kilpakumppaniensa Atarin ja Segan kohtalolta, sen olisi siis hyvä pystyä säilyttämään jonkinlainen asema olohuoneessakin. Tämä olisi myös pelaajien edun mukaista, sillä Nintendon pelit edustavat monessa suhteessa todellista vaihtoehtoa. Näyttää kuitenkin siltä, että Wii U ei tule tässä tehtävässä onnistumaan. Olisiko aika palata kilpailemaan tehoilla?

V2.fi | Mikko Heinonen
< Lauantai-illan Kevyi... Blackguards -ennakko... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (45 viestiä)

Arcane

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.12.2013 klo 20.16 6 tykkää tästä

Onko tämä kirjoitettu jo aiemmin, kun puhutaan "tulevasta" New Super Mario Bros. U:sta, vaikka se ja Super Mario 3D World on jo julkaistu?

Muuten voi olla pitkälti samaa mieltä. Nintendolandin viisinpelit olivat minusta varsin hauskoja, mutta niitä oli vähän eikä konsolilla sitten kamalasti muuta tarjottavaa ole.

Tosin sama vika vaivaa Xbox Onea, erona grafiikat: samaa vanhaa Haloa ja GoWia tulossa, eikä oikeastaan mistään muusta kiinnostavasta ole puhuttu sanaakaan - tai ne ovat tulossa myös pleikkarille. Jo aikaisemmin Xboxien ongelma on ollut se, että jos haluat pelata sen hyvät pelit, ne julkaistiin pitkälti joko PC:lle tai Playstationille. Peleistä missaa lähinnä pari Live Arcade hittiä, osan Haloista ja Gears of Warit. Se on aika vähän se.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.12.2013 klo 20.19 2 tykkää tästä

Arcane kirjoitti:
Onko tämä kirjoitettu jo aiemmin, kun puhutaan "tulevasta" New Super Mario Bros. U:sta, vaikka se ja Super Mario 3D World on jo julkaistu?


"Tuleva" jäi lauseen edellisestä muotoilusta (ja tarkoitin Super Luigi U:ta), korjattu, kiitos tarkkuudesta.
Muokannut: Mikko 01.12.2013 klo 20.34 lainaa
PelitOnPilattu

01.12.2013 klo 20.26 6 tykkää tästä

Tulevaisuus on mikromaksamisen. Kun raha kirstuun kilahtaa, jonne kurkopelaajaksi vilahtaa. Siitä vois tehdä japanilaisen sekoversion. Pay to Funny! Pay to Let's Mario 3D!
lainaa
Höm

01.12.2013 klo 22.22 1 tykkää tästä

Miksi muuttaa kannattavaa konseptia kun se toimii vuodesta toiseen, eli esm. COD, Forza, Gran Turismo (mainitaan molemmat isot konsolit) joka vuosi pukkaa uutta ja nyt lisäyksenä m-maksut. Pelin teko maksaa tänä päivänä niin paljon että on taloudellisesti "päivittää" vanhat sarjat vähän paremmalla grafikalla, joku uus juoni ja se on siinä nippusiteessä ja valmiina myyntiin. Ainut poikkeus taitaa olla Watch Dogs, The Division, Titanfall josta tod. näköisesti ovat ns. uudentyyppisiä pelejä varsinkin The Division.
Nintendolla on oma fani-kuntansa, ja Nintendolle sopii hyvin että julkaistaan Mariot ja Luigit, Zeldat, Ei sotkeuduta muitten terrotooriolle ja pysytään siinä missä osataan...
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.12.2013 klo 22.24 4 tykkää tästä

Höm kirjoitti:
Nintendolla on oma fani-kuntansa, ja Nintendolle sopii hyvin että julkaistaan Mariot ja Luigit, Zeldat, Ei sotkeuduta muitten terrotooriolle ja pysytään siinä missä osataan...


Niin, kolumnin pointti oli lähinnä se, että se ei näytä sopivan enää asiakkaille hyvin, kun ei kauppa käy. Ja ettei Wii U:lle ole saatu sitä Zeldaakaan, muuta kuin Wind Waker HD, vaikka konsoli on ollut yli vuoden markkinoilla. Tätä ei voi kuin ihmetellä.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

01.12.2013 klo 22.27 1 tykkää tästä

Arcane kirjoitti:
Tosin sama vika vaivaa Xbox Onea, erona grafiikat: samaa vanhaa Haloa ja GoWia tulossa, eikä oikeastaan mistään muusta kiinnostavasta ole puhuttu sanaakaan - tai ne ovat tulossa myös pleikkarille. Jo aikaisemmin Xboxien ongelma on ollut se, että jos haluat pelata sen hyvät pelit, ne julkaistiin pitkälti joko PC:lle tai Playstationille. Peleistä missaa lähinnä pari Live Arcade hittiä, osan Haloista ja Gears of Warit. Se on aika vähän se.
Tämän kanssa samaa mieltä. Vielä joskus 360 alkuvuosina olin sitä mieltä, ettei kolmospleikkarille ollut oikeastaan mitään mielenkiintoista. Liekkö mikään muuttui, mut nykyään en oikeen keksi kuin yhden syyn boxin hankkimiseen ja se on se ohjain. Ei sinällään et PC-pelaajana olisi hirveänä tarvetta miettiä tätä, mutta erityisesti täältä katsoen harmittaa kun pleikalla on paljon pelejä joita ei muilla aluistoilla nähä, ja jotka ehkä joskus haluaisi kokea.

Nipalla ei taas ole ollut mulle koskaan oikee mitää tarjottavaa, enkä oo ite kasvanu nipan kanssa ollenkaan. Kaikki super mariot ja goldeneyet jäi iteltä välistä, pelasin pc:llä jo penskasta lähtien. Kavereillaki oli kaikilla pc:t nii siinäpä sitä sit pelattii doomia ja keeniä. Pleikkari oli eka oikea kosketus konsoleihi vaikka sitä nipan mariota joskus oliki tullu pelattua. Suoraan sanoen pidän Mariota ja sitä kaikkea kauhtaa sen ympärillä jotenki jopa vastenmielisenä. Korkeista arvosanoista huolimatta, en usko et pystyisin niistä peleistä nauttimaan. Ottaen huomioon mite rajottunu nipan yksinoikeuskanta on, nii on jotenki kumma et ne haluaa erottua näin paljo joukosta ja siten karsia kaikkia potentiaalisesti kiinnostavia pelejä. Nintendon konsoleilta keksin tällä hetkellä ehkä yhden pelin jonka haluaisin pelata, ja se olis Metroid Prime.

Veikkaan kyl tonne käsikonsolipuolelle melkosta romahdusta tän älypuhelin/tablettiryntäyksen myötä. En tosin voi kutsua itse kohderyhmäks, nii tiedä sit korvaako se, jotenki mieltäny käsikonsolipelit aina semmoseks "ajanvietettä bussissa" tyyppiseks.
lainaa
tagman

Rekisteröitynyt 04.11.2007

01.12.2013 klo 22.33 4 tykkää tästä

Nintendon suurin ongelma on nykypäivänä se, että se keskittyy liikaa tietyillä osa-alueella kikkailuun ja unohtaa kehittyä muilla osa-alueilla. Konsolipuolella ovat keskittyneet ohjaukseen ja siinäkin tavoitteena tuntuu olevan yllätyksellisyys eikä hyvä ohjaus. Wiimote oli peliohjaimena surkea ja ei WiiU:n ohjainkaan pärjää kunnon padille. GameCuben ohjain oli viimeinen oikeasti hyvä konsolin pääohjain Nipalta.
lainaa
Samirai

01.12.2013 klo 22.57

Mikko kirjoitti:

Niin, kolumnin pointti oli lähinnä se, että se ei näytä sopivan enää asiakkaille hyvin, kun ei kauppa käy. Ja ettei Wii U:lle ole saatu sitä Zeldaakaan, muuta kuin Wind Waker HD, vaikka konsoli on ollut yli vuoden markkinoilla. Tätä ei voi kuin ihmetellä.


Minusta tässä oon taasen huomattavissa jokaisen Nintendogeneraation ongelma, eli että niitä Nintendon omia pelejä nyt ei vain tule ihan liukuhihnalta (ja hyvä niin). Zeldoja ei kai olla koskaan saatu kovinkaan lähellä konsolien julkistusta vaan on yleensä aluksi pärjätty niillä perusmarioiteraatioilla. Nyt kun viimein tämä "oikea" uusi Mario ilmestyi ja varsinkin kun osoittautui vieläpä todella hyväksi niin luulisi että fanitkin pikkuhiljaa alkaisivat heräillä. Ensi vuoden alkupuoliskolla kuitenkin ilmestyy nyt myös nämä uudet Donkey Kongit ja Mario Kartit joten sanoisin että Nintendo vetää samaa tahtia omia pelisarjojaan markkinoille kuin aina ennenkin. Uusin Smash Brossi on yleensä kanssa ollut melko kova systemselleri vaikka siitä ei tiedäkään tuleeko vielä edes vuonna 2014.

Sinänsä olen tyytyväinen, että nykyisessä altavastaajatilanteessaan Nipa joutuu turvautumaan samaan taktiikkaan kuin GC aikoinaan, eli tuomaan niitä kovia pelejä vähän erikoisemmilta suunnilta. Tähän väliin olisikin hyvä ehkä taas alkaa kosiskella niitä vanhoja partoja F-Zeroilla ja Starfoxeilla. Tottakai reservistä sitten löytyy vielä ne kaikkien odottamat Metroidit ja Zeldat joiden en kuitenkaan usko ilmestyvän vielä muutamaan vuoteen...

En tiedä kuinka hyvä läpileikkaus itse olen perus nintendo-fanipojasta, mutta Pikminit eivät ole koskaan olleet omalla kohdalla niin iso sarja että kokonaista konsolia olisi niillä myyty, ja tähän Nintendo jostain syystä tuntui luottavan. New Super Mario sarjaakin on nyt viime vuosina lypsetty niin reilusti että veikkaan että ihmiset ovat niihinkin jo vähän kypsyneet ja odottelevat että Nintendo ihan oikeasti osoittaisi haluavansa vakavasti pitää asiakkaansa tyytyväisinä. Wiin myyntilukuihin tuskin kukaan enää olettaa WiiUun päätyvän, koska näitä vehkeitä ei kuitenkaan osteta vanhainkoteihin ja armeijaan saakka, mutta voisin veikata että jos Nintendo nyt pelaa korttinsa oikein ja ymmärtää tuoda noita pelisarjojansa vähän monipuolisemmin ulos, niin myyntiä tapahtuu tasaisesti kuin N64/GC aikoihin. Noilla myynneillähän ei vielä konsolisotaa voiteta, mutta antaapa Nintendolle taas yhden syyn miettiä miten sen seuraavan konsolin kanssa sitten menestyttäisiin.
lainaa
Rabbitman

01.12.2013 klo 23.08

Wii U:hun olisi voinut toteuttaa tuon ohjaimen varovaisemmin. Unohtaa kokonaan tuo kuvan streamaus, koska se nostaa sekä konsolin (nopea datanlähetin) että ohjaimen hintaa.
Pienempi näyttö tähän ensimmäiseen konsoliin, koska en ole nähnyt mitään hyötyä näinkin isosta näytöstä muuta kuin, että voi pelata pelkästään siltä näytöltä. Varsinaisessa ihannetilanteessa, missä pelattaisiin kummallakin näytöllä ei tuosta isosta vieläkään yhtään oikeaa tarvetta tullut millekkään pelille. Oltaisiin siis ihan hyvin pärjätty pienemmälläkin.
Ohjaimeen olisi voinut pistää yksinkertainen lähetin/vastaanotin, mikä ei vastaanottaisi juuri paljoa dataa. Ohjaimessa olisi voinut olla arm-suoritin ja jokin halpa näyttiskin (olisi rauta ollut valmiina DS:stä kopioitavissakin). Varsinaiseen kunnolliseen grafiikkaan näyttöä ei olisi erityisemmin kaivattaisi, vaikka nyttenkin jotkut pelit hyödyntääkin. Mutta kuinka usein moista grafiikkaa ohjaimessa tarvitaankaan rehellisesti otettuna?
Pelikonsolin flashmuistin (se ei ole todellakaan SSD, mitä jotkut ihan oikeasti luulee t: PC-herrarotu) olisi voinut vaihtaa ihan vaikka 2,5 tuumaiseen läppärin kovalevyyn. Tilasta olisi oikeastikkin hyötyä.

Arcane: Eipä se Sony:ään osaa myöskään. Toisaalta Sony tekee sillai oikein, että ei rupea pakosta innovoimaan. Teki vain rautapäivityksen ja innovoinit hoitaa ite pelientekijät.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

01.12.2013 klo 23.11 2 tykkää tästä

Twilight Princess oli käytännössä Wiin julkaisupeli (vaikka tuli Cubellekin), joten on sellainenkin ihme nähty. Väittäisin, että sentään alle vuodessa on edellisille konsoleille saatu ihan first partyna sellainen definitiivinen hankintaperuste, mutta Wii U:n kohdalla se tosiaan saattaa monelle olla vasta SM3DW. Ja senkin kanssa kilpailee sitten jo kaksi ihan eri teholuokan konsolia.

Aika kova luottamus on omaan fanipohjaan, jos tämä on harkittu strategia eikä ajautumista.
lainaa
Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

01.12.2013 klo 23.13

Metroid Reboot ja vähän aikuisempaan makuun tällä kertaa. Jonkinlaista selviytymiskauhua alienin tyyliin 1080p resolla ja synkemmällä meiningillä. Samus on palkkiometsästäjä, mahdollisuudet ovat rajattomat. Metroidin universumi käsittääkseni sisältää enemmän kuin aina samat pahikset...
lainaa
Triq

Rekisteröitynyt 30.11.2012

01.12.2013 klo 23.45 3 tykkää tästä

WiiU:ssa sentään on Wii-pelien tuki taaksepäin, mitä ei PS4:ssä tai XbOnessa ole. Tätä Wiin ohittaneena ja hyllyssä vielä isohkon X360-pelikirjaston odottavan pidän isona plussana. Kinect 2:ta ei näytä myöskään saavan XbOnesta erillään joten Kinect X360:lle on harkinnassa. Tietääkseni WiiU:lla ei tarvitse pakolla asentaa levypelejä, mikä saattaa olla valtti lähitulevaisuudessa, kun blu-ray pelit syövät 500GB:n kovot elävältä.
lainaa
Xiazorg

Rekisteröitynyt 02.12.2013

02.12.2013 klo 00.12

ite omistan Wiiun ja ZombiU Mutta harmittaa kun noita Monialusta pelejä tulee niin vähän.
Muokannut: Xiazorg 02.12.2013 klo 00.46 lainaa
Rabbitman

02.12.2013 klo 00.31

Rabbitman kirjoitti:
Ohjaimeen olisi voinut pistää yksinkertainen lähetin/vastaanotin, mikä ei vastaanottaisi juuri paljoa dataa. Ohjaimessa olisi voinut olla arm-suoritin ja jokin halpa näyttiskin (olisi rauta ollut valmiina DS:stä kopioitavissakin). Varsinaiseen kunnolliseen grafiikkaan näyttöä ei olisi erityisemmin kaivattaisi, vaikka nyttenkin jotkut pelit hyödyntääkin. Mutta kuinka usein moista grafiikkaa ohjaimessa tarvitaankaan rehellisesti otettuna?


Tämä ratkaisu olisi ollut varsin virtapihikin, ettei tarttis pitää ohjainta kokoajan latusrissa.
lainaa
anyC

02.12.2013 klo 03.03 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Ja ettei Wii U:lle ole saatu sitä Zeldaakaan, muuta kuin Wind Waker HD, vaikka konsoli on ollut yli vuoden markkinoilla. Tätä ei voi kuin ihmetellä.


Nintendo olisi aivan helposti voinut puskea Marion, Zeldan ja vaikka Smash Brosin julkaisupäiväksi, mutta se ei missään nimessä olisi ollut järkevää. Nintendon omat pelit ovat ainoa heidän kotikonsoliensa kantava voima, ja he tietävät sen. Heidän tulee pitää pääsarjojensa laatu niin korkealla kuin mahdollista, vaikka ajan kustannuksella, sillä heidän peliensä korkea laatu on ainoa mitä heillä on.

Siinä olen samaa mieltä että täysin kyllä hukkasivat tämän vuoden etumatkansa. Tosin he eivät taida edes noteerata Sonya ja Microsoftia kilpailijoinaan.

Mikko kirjoitti:

Väittäisin, että sentään alle vuodessa on edellisille konsoleille saatu ihan first partyna sellainen definitiivinen hankintaperuste, mutta Wii U:n kohdalla se tosiaan saattaa monelle olla vasta SM3DW.


No vähintään vuodessahan 3D Worldikin tuli, ja sitäkin povataan parhaat Marioksi pitkään aikaan.
lainaa
hepa

02.12.2013 klo 06.31 1 tykkää tästä

Nintendo voittaa konsolisodan vain jos tekevät sen perkeleen Pokemon MMO pelin tai edes kunnon seikkailupelin mitä käsikonsoleilla on. Eikä mitään minipeli hömppää.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

02.12.2013 klo 09.54 3 tykkää tästä

anyC kirjoitti:
Nintendo olisi aivan helposti voinut puskea Marion, Zeldan ja vaikka Smash Brosin julkaisupäiväksi, mutta se ei missään nimessä olisi ollut järkevää.


Mutta miksei se olisi ollut järkevää? Koneen killuttaminen vuoden löysässä hirressä ilman yhtään potentiaalista hittipeliä ei ole järin fiksua muuten sekään. Ilman lihavaa kassaa ja vakaata omistuspohjaa peli olisi jo vihelletty poikki.

En saata uskoa, ettei _mitään_ mielekästä olisi saatu tässä ajassa aikaan, etenkin kun firmalla riittää rahaa. Ja jos Nintendo ei ole pitänyt Sonya ja Microsoftia kilpailijoinaan, niin tässä voisi olla hyvä kohta tarkastaa tämä kanta. Nämä kaksi ovat pyrkineet Nintendon tontille alusta asti, siinä missä Nipa ei ole oikein tehnyt mitään.
lainaa
Samirai

02.12.2013 klo 10.06 1 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
Twilight Princess oli käytännössä Wiin julkaisupeli (vaikka tuli Cubellekin), joten on sellainenkin ihme nähty. Väittäisin, että sentään alle vuodessa on edellisille konsoleille saatu ihan first partyna sellainen definitiivinen hankintaperuste, mutta Wii U:n kohdalla se tosiaan saattaa monelle olla vasta SM3DW. Ja senkin kanssa kilpailee sitten jo kaksi ihan eri teholuokan konsolia.

Aika kova luottamus on omaan fanipohjaan, jos tämä on harkittu strategia eikä ajautumista.


Noh en itse oikein voi laskea Twilight Princessiä kuin porttaukseksi, kun GC:lle kuitenkin se pääosin tehtiin. Samallaiset vibat siis kuin Wind Waker HD:n kanssa.

Teholuokkakilpailussa taasen Nintendolla tuskin on niin hätää. Jos joku haluaa uusimman Marion niin ei sillä niin väliä onko kilpailijoilta tullu uudet konsolit vai ei. Itse onneksi satun omistamaan vielä teho-PC:n niin nämä uusien konsolien paremmuudet verratuna WiiUuhun (eli 3rd party tuki, paremmat grafiikat, paremmat nettipalvelut ja parempi ohjain) ovat yhtä tyhjän kanssa. Varsinkaan kun kummallekaan "tehokonsolille" ei ole tulossa mitään groundbreaking yksinoikeuspelejä.

Voisin jopa mennä väittämään että Nintendo ei olisi hyötynyt mitään vaikka olisi pumpannut enemmän rautaa WiiUuhun 3rd party supportin toivossa, sillä CoD-teinit olisivat kuitenkin pitäneet sitä lastenkonsolina ja odottaneet että saavat pelinsä boxille tai pleikalle.

Nintendon strategia taisi tällä kertaa olla että siellä ihan oikeasti uskottiin että nykyisenä iPad-aikakautena tollainen näyttöohjain toisi samallaisen menestyksen kuin liikeohjaus aikoinaan, mutta mönkään meni. Nykyiset pelijukistukset ovat varmasti olleet vielä niitä joita on alettu tehdä jo ennen kuin tiedettiin miten WiiU tulee pärjäämään, mutta ensi jouluna onkin varmaan jo eri meno, kun Nintendon pitää oikeasti saada taottua niitä myyntejä...
lainaa
Nintendo Promoter

02.12.2013 klo 10.22 2 tykkää tästä

Paras konsoli kokin punttiin jouluksi on ilman muuta Wii U. Konsolille on jo nyt todella paljon pelattavaa ja loistavia AAA-luokan pelejä. Jättäkää se Playstation 4 toistaiseksi hyllyyn, koska koneelle ei ole juuri mitään tarjottavaa vielä.
lainaa
TheÄijä

02.12.2013 klo 11.39

Mikko kirjoitti:
En saata uskoa, ettei _mitään_ mielekästä olisi saatu tässä ajassa aikaan, etenkin kun firmalla riittää rahaa.

Mitä sillä rahalla tekee, kun ei osaa enää innovoida?

Peliala kehittyy, mutta Nintendo ei. Sen rauta ei kehity, eivätkä sen pelit kehity, ja firma itsepäisesti uskoo, että samat vanhat pelit voi myydä uudestaan joka sukupolvessa.

Syyttäkää Sonyn ja Microsoftin ja 3rd partyjen pelisarjoja mistä syytätte, niin tosiasia kuitenkin on, että se uusi peli on kuitenkin uusi peli. Ehkä grafiikka ei ole parantunut, ja juoni on sitä samaa vanhaa, mutta se on kuitenkin uusi peli: uudet kentät, uudet tehtävät jne. Vaikka se olisi tuttua, siinä on kuitenkin riittävästi uuttakin. Sen sijaan, kun Nintendo julkaisee aivan saman pelin kun on jo julkaissut, niin ei mikään ihme jos ei kiinnosta.

Tosiasia on, että Nintendon tähti on jo sammumassa. Osaako kukaan nimetä YHTÄKÄÄN Nintendon peliä, joka olisi selvästi tätä päivää?
lainaa
asdfqwer

02.12.2013 klo 12.31 2 tykkää tästä

TheÄijä kirjoitti:

Syyttäkää Sonyn ja Microsoftin ja 3rd partyjen pelisarjoja mistä syytätte, niin tosiasia kuitenkin on, että se uusi peli on kuitenkin uusi peli. Ehkä grafiikka ei ole parantunut, ja juoni on sitä samaa vanhaa, mutta se on kuitenkin uusi peli: uudet kentät, uudet tehtävät jne. Vaikka se olisi tuttua, siinä on kuitenkin riittävästi uuttakin. Sen sijaan, kun Nintendo julkaisee aivan saman pelin kun on jo julkaissut, niin ei mikään ihme jos ei kiinnosta.

Itse kyllä koen, että uusissa Marioissa ja Zeldoissa on niitä uusia kenttiä ja tehtäviä.
Räiskintäpelit ovat vakiintuneet putkijuoksuiksi, eikä se, että kääntyykö putki vasemmalle vai oikealle tuo peliin uutta tunnetta. Urheilupelit on sitä samaa vuodesta toiseen. Kaikkia isomman budjetin pelejä vaivaa nykyisin tunnu, että sama on jo nähty ja koettu. Sama tietysti vaivaa Mario Karteja ja tenniksia yms Nintendon vähemmän muuttuvia pelisarjoja.
Kuitenkin mielummin sen uuden Mario seikkailun pelaan kun minkä tahansa muun putkeen sijottuvan fps-pelin. Wiiu onkin todennäköisin vaihtoehto minun seuraavaksi konsoliksi, jos sellaista enää jaksaa hankkia.
lainaa
TheÄijä

02.12.2013 klo 12.40 1 tykkää tästä

asdfqwer kirjoitti:
Itse kyllä koen, että uusissa Marioissa ja Zeldoissa on niitä uusia kenttiä ja tehtäviä.

Silloinkin jos kysessä on sama peli mutta eri koneella? Kuten Wind Waker HD?
lainaa
Samirai

02.12.2013 klo 13.18 4 tykkää tästä

Noh kylläpä nuo kaikki valmistajat nykyään noita vanhempia pelisarjojaan puskevat uusiksi ulos vähän paremmilla grafiikoilla ja muilla pikkuhoonauksilla. Esimerkkeinä nyt vaikka Halo 1, Metal Gear Solid HD Collection, Jak and Daxter, Final Fantasyt, God of Warit... Ja sitten on vielä erikseen jokku Forzat joita tulee ulos joka vuosi samoilla radoilla ja autovalikoimilla pienillä uudistuksilla. Joten en menisi Nintendoa mitenkään haukkumaan kierrätyksestä...

Sitten kun aletaan miettiä mikä meinaa että peli on "tätä päivää" niin pelimekaniikoiltaan Marioissa on tullut Galaxyissa aivan uusia ulottuvuuksia, Smash Brossien taistelupelijuuret ovat samalla tasolla kuin muissakin tyylilajin peleissä ja räiskintäsarjoja nyt ei Nintendolla ole joiden pitäisi trendien perässä keikkia. Mutta jos Tämän Päivän pelit ovat vain grafiikalla mässäileviä QTE-simulaattoreita jotka koko ajan katkoo jokin välianimaatiopätkä ja pelaaminen rajoittuu suojan taakse piiloutumiseen ja ampumiseen, niin ei haittaa vaikkei Nintendo ikinä "päivittyisikään"...
lainaa
asdfqwer

02.12.2013 klo 13.40 2 tykkää tästä

TheÄijä kirjoitti:
asdfqwer kirjoitti:
Itse kyllä koen, että uusissa Marioissa ja Zeldoissa on niitä uusia kenttiä ja tehtäviä.

Silloinkin jos kysessä on sama peli mutta eri koneella? Kuten Wind Waker HD?

En silloin. En ylipäätään hanki HD päivityksiä millekkään koneelle sellaisista peleistä mitä olen jo pelannut.
lainaa
Vesiapina

Rekisteröitynyt 10.04.2007

02.12.2013 klo 14.11 4 tykkää tästä

Pokemonit Wii U:lle niin jo tekis mieli itekkin ostaa kyseinen konsoli.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

02.12.2013 klo 15.49 2 tykkää tästä

Mikko kirjoitti:
anyC kirjoitti:
Nintendo olisi aivan helposti voinut puskea Marion, Zeldan ja vaikka Smash Brosin julkaisupäiväksi, mutta se ei missään nimessä olisi ollut järkevää.


Mutta miksei se olisi ollut järkevää? Koneen killuttaminen vuoden löysässä hirressä ilman yhtään potentiaalista hittipeliä ei ole järin fiksua muuten sekään. Ilman lihavaa kassaa ja vakaata omistuspohjaa peli olisi jo vihelletty poikki.


Anteeksi, mutta minusta Mario tuli julkaisupäivänä? Tai ainakin minä sellaista pelasin, ja minusta se on viihdyttävä ja aikaavievä peli. Luigipäivitys toi sitten omat juttunsa siihen (sai tällaisen kokeneemmankin mariopelaajan kiroamaan pelin syvimpään helvettiin - ja ensimmäinen piiitkään aikaan joka aiheutti game overin)

Jossainhan hra Miyamoto myönsi, että he arvioivat HD pelin tekoon tarvittavan ajan väärin. Tosin jos suunnittelu oli jo pari vuotta Wiin aikakaudella ja nyt ollaan menty vuosi eteenpäin niin.. Kyllä niitä pelejä olisi pitänyt nyt pöydässä nyt kuluneen vuoden aikana, saada niitä myyntejä ennen kuin PS4 ja XB1 tulivat. Nyt samasta lihanpalasta riitelee useampi. Asiaa tuskin auttaa se, että kyseinen hra Miyamoto pyrkii täydellisyysteen ja julkaisuajat lykkääntyvät uudestaan ja uudestaan. Tosin tästä on se hyöty, että eipä pelibugeja löydy N:n peleistä.

Metroidista sen verran, että varmaan sen verta käteen meni Wiin Other M, että pitkään ja hartaasti pohditaan (jos pohditaan), mitä pelisarjan kanssa tehdään.

Yksi N:n peli, joka on tätä päivää..hmm, Xenoblade chronicles (juu, sitä tekee Monolith Soft, mutta kappas - sen omistaa Nintendo). Jos "tämän päivän" pelillä tarkoitat verta ja suolenpätkiä, Bäfää, Codia tms. niin eipä juu.. mutta niiden ainoa oikea pelaaminenhan tapahtuu pc:llä, joten.. (Bäfäkin toistaan itseään, samaa sarjaa muut ammuskelut)

Itse siis ostin WiiU:n julkaisussa, vaikka muitakin konsoleita löytyy, on tuo yllättävän ahkerassa käytössä.

Gamepad. Olisi sitä ilman varmasti pärjätty, tai olisi voitu jatkaa mote-nuncha akselilla. Tai tehdä tuosta CCPstä pääohjain. Mutta nyt kun tuo tuossa on, niin se on hyvä. Se on ihan oikeesti hyvä. Valitettavasti tuo lisää hintaa, mutta epäilykset sen huonoudesta olivat turhia. Akunkesto on kyllä säälittävä, mutta saahan tuohon paremman akun. Samoin Classic Controller Pro on loistava, parempi kuin Wiin vastaava.

3DSllä kesti pari vuotta päästäkseen käyntiin kunnolla.. saa nähdä, tekeekö WiiU samoin.. vähän hidas sytytys se on ja varsinkin, kun kilpailu on huomattavasti kovempaa kuin käsikonsolipuolella.

Ja loppuun se, mitä N vielä ihan oikeasti mielestäni kusee: eShop ja Virtual Console. Tai no, eShop on hyvä sovellus. Mutta sen sisältö Wii U:n kohdalla, ei hyvää päivää. Hieman vauhtia niiden pelien laittamiseen sinne, kiitos. 3DSn puolella tulee tavaraa jo kiitettävisti.
lainaa
Tuo

02.12.2013 klo 21.14

Mielenkiintoisia näkemyksiä ihmisillä on kyllä. Tosiaan olen samaa mieltä, että Nintendo olisi voinut laittaa kaikki mahtavat pelisarjansa julkaisuun, mutta se ei olisi ollut kannattavaa ja siinä olisi kärsinyt laatu myöskin. Vaikka Nintendolla onkin paljon ikivihreitä pelejä, jotka myyvät vuosienkin päästä, niin esimerkiksi mario Karteja on nähny aina yksi per konsoli, joten Iso N olisi tarvinnut myyviä pelejä myös myöhemmin. Ja yleensäkin Japanissa yritykset katsovat pidemmälle yrityksen tulevaisuuteen ja tekevät ennemmin asiat huolella, kuin tekevät pikaisia rahastuksia. Tosin poikkeuksiakin on paljon. Vaikka esimerksiksi Wind Waker HD oli HD päivitys, se tehtiin kunnolla ja laatu edellä. Valittiko kukaan kaksi ja puoli vuotta sitten, kun 3DS:lle tuli 3D:llä viritetty versio Ocarina of Timestä? Ei ainakaan näin paljon. Sekin oli tehty laatu edellä. Tosin itsekään en yleensä syty uudelleenlämmittelyistä, mutta yksi sellainen oli pakko tilata, kun sain halvalla ja koska aikanaan missasin sen. Se on Star Fox 64 3D. Olin jo valmiiksi tilannut itselleni 3DS XL:n, joten se olisi mainio lahja pukinkonttiin. Ja siksi 3DS, koska sillä on todella mielenkiintoinen ja laadukas pelivalikoima. Enkä voinut vastustaa kultaista Zelda-teemaista XL:ää.

Itseäni ei jaksa tylsät ja persoonattomat räiskinnät ja urheilupelit kiinnostaa. Antaa CoD-Jonnejen ja Änäri-Karien ostaa niitä. Moninpelinä ne ovat hauskoja, mutta en yksin niitä jaksa jauhaa.

Uskon, että Wii U:sta tulee GameCuben veroinen konsoli ainaki pelivalikoimaltaa, mutta uskon ja toivon, että se kuitenkin myisi enemmän. GaneCube on hieno ja aliarvostettu konsoli. Mielestäni Nintendon olisi alusta lähetien pitänyt mennä eri reittiä konsolin ulkomuodon ja nimeämisen suhteen. Nimi olisi voinut olla sonymainen Wii 2 tai muuta vastaavaa jo juurikin sen takia, että kasuaalit löytäisivät konsolin paremmin. Ja muotoilu ja design olisi ollut Wiistä enemmän erottuvaa.

3DS:llä meni myös alussa verkkaisesti, mutta hinnan alenemisen ja laatupelien tulo markkinoille saivat sen näyttämään, mistä asiat ovat loppujen lopuksi kiinni. Tuskin uusi Zelda ja Pokemon ainakaan huonontaa asiaa.
lainaa
perato

Moderaattori

Rekisteröitynyt 10.04.2007

03.12.2013 klo 09.32 1 tykkää tästä

En oikeen vaan ymmärrä tätä, että jos ei oo mario tai zelda nii on cod ja bäfä. Toki nuo suojaräiskinnät ja perus äfpeeässät on niitä myydyimpiä pelejä, mutta ei se silti tarkota etteikö laitteilla pelattais muuta. Ei se varmaa nipan konsolia haittais jos ne siellä kuitenki olis tarjolla.


Harvempi kuitenkaan lähtee siihen rumbaan et ostaa konsolin sen yhen zeldan tai marion takia ja sit myy kaiken eteenpäin.
lainaa
TheÄijä

03.12.2013 klo 10.25 1 tykkää tästä

Wiijuu kirjoitti:
Yksi N:n peli, joka on tätä päivää..hmm, Xenoblade chronicles (juu, sitä tekee Monolith Soft, mutta kappas - sen omistaa Nintendo). Jos "tämän päivän" pelillä tarkoitat verta ja suolenpätkiä, Bäfää, Codia tms. niin eipä juu.. mutta niiden ainoa oikea pelaaminenhan tapahtuu pc:llä, joten.. (Bäfäkin toistaan itseään, samaa sarjaa muut ammuskelut)

No kappas, kun otit esimerkiksi juuri ne suosikki-inhokit...

Otetaanpas esimerkiksi vähän muitakin nykyaikaisia pelejä: GTA IV+V, Assasins Creed, Mass Effect, Skyrim, Fallout 3, Batman: Arkham Asylum/City, Uncharted, Forza/Gran Turismo, Dead Space, Deus Ex: HR, yms yms. Mitä vastaavaa Nintendolla on tarjota?
lainaa
TheÄijä

03.12.2013 klo 10.44

asdfqwer kirjoitti:
TheÄijä kirjoitti:
asdfqwer kirjoitti:
Itse kyllä koen, että uusissa Marioissa ja Zeldoissa on niitä uusia kenttiä ja tehtäviä.

Silloinkin jos kysessä on sama peli mutta eri koneella? Kuten Wind Waker HD?

En silloin. En ylipäätään hanki HD päivityksiä millekkään koneelle sellaisista peleistä mitä olen jo pelannut.

No pelaatko sitten vain pari peliä vuodessa läpi, koska about tähän tahtiin Nintendolta tulee noita uusia Marioita ja Zeldoja?
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

03.12.2013 klo 12.46 2 tykkää tästä

Välikommenttina sellainen, että kun aloin kirjoittaa näitä kolumneja, toivoin että niistä seuraisi mielekästä ja argumentoitua keskustelua. On seurannut. Tapu tapu.
lainaa
Qukko

03.12.2013 klo 14.50

Jostain syystä näiden artikkelien kommentit ovat keskimäärin paljon asiallisemmalla tasolla kuin uutisten. Onko niin, että pahimmat fanipoika-Kasperit ei pärinöissään malta lähteä yhtä klikkausta pidemmälle, tai jos tekstiä on yli yhden näytöllisen, niin kommentit saa jäädä rauhaan.

Parempi näin.
lainaa
Samirai

03.12.2013 klo 15.07

TheÄijä kirjoitti:

No kappas, kun otit esimerkiksi juuri ne suosikki-inhokit...

Otetaanpas esimerkiksi vähän muitakin nykyaikaisia pelejä: GTA IV+V, Assasins Creed, Mass Effect, Skyrim, Fallout 3, Batman: Arkham Asylum/City, Uncharted, Forza/Gran Turismo, Dead Space, Deus Ex: HR, yms yms. Mitä vastaavaa Nintendolla on tarjota?


Tottahan se on että jos jotain Xenobladea, Zeldaa ja ehkä Metroidia ei lasketa niin Nintendolla ei ole noita seikkailu/rope/hiekkalaatikko/kaahailu pelejä vastaavia pelejä ollenkaan myynnissä... (Tosin muutama noista luettelemistasihan sai nyt WiiU-version) Siitä tosin saavat syyttää vain itseään kun ovat jättäneet omat F-Zerot ja Starfoxit ja uudet IP:t pois nykypelikataloogista. Syykin sinänsä on ymmärrettävä koska ei kai yksi pelifirma voi saada useita AAA-luokan tapauksia ulos joka vuosi. Olihan sillä Myamotolla jokin uusikin projekti työn alla mutta tuskin mitään GTA:n tai Unchartedin haastajaa on luvassa.

Mutta edelleen olen sillä kannalla että vaikka Nintendolle 3rd party pelejä tulisikin, niin jengi silti ostaisi ne jollekin muulle alustalle. Itse olen pärjännyt hyvin kun nuo melkeinpä kaikki tärkeimmät multiplättärit saa PC:lle ostettua ja PS/Xbox leirissä ei mitään systemseller yksinoikeuksia ole ollut.

Itse olen ollut ihan tyytyväinen siihen tahtiin että Nintendolta on tullut 2-3 sellaista ostamisenarvoista peliä vuodessa ja muun ajan pelailen sitten noita multiplatuja koneella. Nintendo kuitenkin ainoa valmistaja jolta nykyään tulee aivan omaa luokkaansa olevia tasoloikkia ja muut sarjat ovat siihen sitten kiva bonus. Onhan se tiesti kova hinta maksaa 300 euroa konsolista jolle tulee elinaikana ehkä 12-18 peliä hommattua, mutta enemmän minä siinä näen järkeä kuin pleikkarin tai boxin ostamisessa, joille kuitenkin yksinoikeuksia tulee selvästi vähemmän.

Tämä tais mennä taas turhan paljon Nintendo-PC -fanipoikaviestiksi ja ymmärrän että jos ei PC:llä pelaa niin PS4 tai X1 on ihan varteenotettavia ostoksia. Ehkä tuo WiiU on siis itsellekin "se toinen" pelikone, mitä se varmaan tulee olemaan myös monelle muulle ja siksi Nintendo on edelleen ihan hyvin pelissä mukana. Mutta kysymys kuuluukin ennemminkin, että jos Nintendo nostaisi koneensa tehoja ja parantaisi nettipalveluansa niin siirtyisikö kukaan MS/Sonya tukeva siltikään Nintendon leiriin?
lainaa
lilly-

03.12.2013 klo 16.32

Posti toi juuri uuden Mario 3D:n ja olen iloinen että minulla on Wii U! Olkoot vaikka vähemmällä käytöllä, kunhan se on olemassa kun tekee mieli kerätä tähtiä ja jahdata Bowseria.
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

03.12.2013 klo 17.21

Nintendo voisi taas vaihteeksi keskittyä peleihin. GC uusille ohjaimille, jotka kulkevat myös nimellä Wii ja U, en ole nähnyt mitään järkeä. Miksi pitää ostaa sama konsoli uudestaan ja uudestaan uusitun ohjaimen myötä?

Toisaalta eihän Cubekaan yltänyt N64 tasolle. Mitäpä minä tässä marisen, kun alamäki on ollut varman tasaista.
lainaa
TheÄijä

04.12.2013 klo 09.33

Samirai kirjoitti:
Tottahan se on että jos jotain Xenobladea, Zeldaa ja ehkä Metroidia ei lasketa niin Nintendolla ei ole noita seikkailu/rope/hiekkalaatikko/kaahailu pelejä vastaavia pelejä ollenkaan myynnissä...

No seikkailu/rope/hiekkalaatikko/kaahailut kattavat jo aika suuren osan pelimarkkinoista. Lisätään listaan vielä FPS:t. Eikä Nintendolla ole ylipäätään mitään "aikuisempaan makuun". Disaster: Day of Crisis oli viimeinen yritys.

Samirai kirjoitti:
Mutta edelleen olen sillä kannalla että vaikka Nintendolle 3rd party pelejä tulisikin, niin jengi silti ostaisi ne jollekin muulle alustalle. Itse olen pärjännyt hyvin kun nuo melkeinpä kaikki tärkeimmät multiplättärit saa PC:lle ostettua ja PS/Xbox leirissä ei mitään systemseller yksinoikeuksia ole ollut.

Itse olen ollut ihan tyytyväinen siihen tahtiin että Nintendolta on tullut 2-3 sellaista ostamisenarvoista peliä vuodessa ja muun ajan pelailen sitten noita multiplatuja koneella.

No kyllä se on Nintendolle kassavirtaongelma, jos kaikkien multiplattareiden rojaltit menevät muille valmistajille. Ei MS tai Sonykään pärjäisi taloudellisessa mielessä pelkästään omilla tuotteillaan.

Ja sanoisin, että kyllä PS- ja Xbox-leirissä on Systemsellereitä tätä nykyä vähintään siinä määrin kun Nintendollakin jos ei enemmänkin.
lainaa
Samirai

04.12.2013 klo 11.22

Juu se on kyllä totta että Nintendon aikuisempaan makuun tehdyt pelit on vähentyneet sukupolvi sukupolvelta, mikä on kyllä suuri ongelma kun nykypäivänä niissä se raha taitaa liikkua. Olihan Wiillä yritystä Madworldilla jne. mutta Wii taisi jo keretä profiloitua lastenkonsoliksi niin ei enää ollut mitään tehtävissä... WiiU nyt on vähän kuronut kiinni kun viime sukupolven "aikuismaisempia pelejä" on sille käännetty, mutta joo eipä taideta enää tämän sukupolven CoDeja sun muita käännellä.

Nintendolla taitaa muutenkin olla vaikeaa nykyään saada kiinni siitä ideasta että aikuisille on omat pelit. Minun kaltaiseni Nintendopuristit nyt tottakai ostavat jokaisen Marion ja Zeldan ja nauttivat niistä yhtä paljon kuin mistä muusta pelistä tahansa, mutta realistiset räiskinnät ja muut "synkemmät" pelit puuttuvat valikoimista. Olisi kiva tietää mikä on nykyään Nintendo-pelaajien keski-ikä. Wiin eläkepelaajat periaatteessa tosin vääristävät tuota asteikkoa melko paljonkin, mutta onko se kuitenkaan ns. lastenkonsoli miksikä se mielletään? Nintendon omat pelit kun kuitenkin myyvät varmaan melko hyvin vanhemmallekin ikäpolvelle.

Toisin kuin Sony tai MS niin Nintendohan pärjää helposti omilla tuotteillaan, tosin kiitos kuuluu enemmänki käsikonsolipuolen myynneille. Mutta onhan Nintendolla noita omia IP:tä sen verta paljon että kyllä niissäkin rahaa liikkuu. Mariot, Zeldat, Donkey Kongit, Metroidit, Kirbyt, Smash Brosit, Fire Emblemit, Monolift Softin pelit, Starfoxit ja F-Zerot ovat kaikki kuitenkin melko hyvin myyviä sarjoja, jos vain kaikista pelejä tehtäisiin. MS:llä kuitenkaan ei noita omia sarjoja niin paljoa ole Halon, Forzan ja Gears of Warin lisäksi. Sonylle toki pitää antaa tunnustusta laajasta ekslusiivitarjonnasta kiitos Naughty Dogin, Insomniacin, Sucker Punchin, Team Icon ja ketkä näitä Heavy Raineja ja Killzoneja sitten tekevätkään. Sonylla taitaakin olla pullat parhaiten uunissa tämän sukupolven konsolivalmistajista nyt kun asiaa tarkemmin miettii.

Ajatus taas harhailee niin pahasti etten oikein tiedä väittelenkö tässä ollenkaan vai luettelenko vain pelejä. Yritän siis kuitenkin jotenkin havainnoillistaa, että Nintendo pysyy pelissä mukana kyllä omillakin sarjoillaan, vaikka ehkä takoisikin enempi rahaa jos kaikki multiplattarit sillekin portattaisiin. Nykyisten FPS:ien ja synkempien seikkailupelien aikana Nintendo kuitenkin on vähemmän vahvoilla
lainaa
asdfqwer

04.12.2013 klo 11.22

TheÄijä kirjoitti:
asdfqwer kirjoitti:
TheÄijä kirjoitti:
asdfqwer kirjoitti:
Itse kyllä koen, että uusissa Marioissa ja Zeldoissa on niitä uusia kenttiä ja tehtäviä.

Silloinkin jos kysessä on sama peli mutta eri koneella? Kuten Wind Waker HD?

En silloin. En ylipäätään hanki HD päivityksiä millekkään koneelle sellaisista peleistä mitä olen jo pelannut.

No pelaatko sitten vain pari peliä vuodessa läpi, koska about tähän tahtiin Nintendolta tulee noita uusia Marioita ja Zeldoja?

Pelikuntoinen PC löytyy myös ja sille tuleekin hankittua alennuksesta multiplatform pelit. Siksi Xbox Onella ja Playstation 4:llä ei ole niin hirveästi minulle tarjottavaa. Onhan toki niilläkin omat yksinoikeudet, mutta Mario ja Zelda on enemmän omaan makuun.
lainaa
TheÄijä

04.12.2013 klo 15.03

Samirai kirjoitti:
Madworld

Segan tekosia, joten en tiedä voiko siitä kiittää Nintendoa, mutta joka tapauksessa hyvä muistutus.

Samirai kirjoitti:
Nintendolla taitaa muutenkin olla vaikeaa nykyään saada kiinni siitä ideasta että aikuisille on omat pelit.

Well duh, tämä oli kutakuinkin alkuperäinen pointtini. Nintendo kieltäytyy jääräpäisesti uskomasta tätä asiaa ja uskoo että kaikki maailmalla haluavat pelata vain lapsenmielisiä pelejä. Tai sitten se yrittää parhaansa, mutta ei vaan saa mitään tuotettua.

Samirai kirjoitti:
onko se kuitenkaan ns. lastenkonsoli miksikä se mielletään?

Niin kauan kun Nintendolla ei ole juurikaan tarjota muuta kun pelejä jotka sopivat lapsillekin, leimaa on vaikea karistaa. Pleikan ja boxin parhaiten myyvät pelit ovat lähes järjestään K-18-pelejä joten tällaisia aikuiset (tai pelaajat ylipäätään vaikkeivät täysi-ikäisiä olisikaan) nykyään haluavat. Nintendon omat pelit ovat kuin Pixarin elokuvia: sopivat kaikenikäisille, mutta kuka nyt haluaisi katsella pelkästään Pixarin elokuvia?

Samirai kirjoitti:
Mutta onhan Nintendolla noita omia IP:tä sen verta paljon että kyllä niissäkin rahaa liikkuu. ... jos vain kaikista pelejä tehtäisiin.

Niin no miksi ei tehdä? Onko tämä olevinaan jokin suurikin liiketaloudellinen viisaus olla tekemättä jatko-osia joiden menestys olisi varma ja joita on odotettu?

EA:ta, Activisionia ja muita pelifirmoja syytetään siitä kun eivät muuta teekään kuin vuosipäivityksiä myyntivaltteihinsa, ja niitähän tehdään, koska niillä saadaan rahaa taloon. Mutta Nintendo ei vaivaudu tekemäänkään, vaan myy jokaisen jo tekemänsä pelin vähintään kahdelle eri systeemille kutakuinkin sellaisenaan. Ilmeisesti rehellisten jatko-osien tekeminenkin on Nintendon mielestä liian kallista.
lainaa
Samirai

04.12.2013 klo 15.33

Pixar vertaus oli oiva, sillä noinhan se kyl vähän menee. Mutta kuten Pixar, myös Nintendo on vain yksi firma joka ei saa ulostettua joka vuosi määräänsä enempää laatukamaa. Jatko-osilla taasen on tapana ennen pitkää syödä koko sarjan myynnit (ääriesimerkkinä Guitar Hero). En usko että Nintendo enää nykypäivänä pystyisi rahastamaan Zeldalla tai Mario Kartilla jos se aikoinaan olisi tehnyt joka vuosi jatko-osan. Tämä näkyy minusta juuri nyt New Super Mario sarjassa. New-sarjan pelejä on tullut joka Nintendo-konsolille melkein taukoamatta viimeisen viiden vuoden aikana ja johan se nähtiin että WiiU:lla jengi ei enää jaksanu pelistä innostua.

Sinänsä harmittaa että Nintendo on viime aikoina noinkin paljon kierrättänyt pelejään Starfox 64:n, Super Mario 64:n, Ocarina of Time 3DS:n ja nyt Wind Waker HD:n tapauksessa ja toivon itsekin että keskittyisivät samojen sarjojen uusiin osiin noiden uusioversioiden sijaan, mutta nostalgiaahimoavat Nipafanit ovat ilmeisesti melko hyvä lypsykohde. Itsekin olen koko ajan ollut sillä kannalla että kun tajuaisivat tuoda noita vähemmän käytettyjä sarjojaan WiiU:lle niin jengi tykkäis, vaikka sitten ulkoistettuna muille kehittäjille. Aikoinaan Raren kanssa homma pelasi, nykyään Metroidin ja Donkey Kongin uusimiset on olleet onnistuneita. Segan F-Zero oli loistotapaus. Sinänsähän peli ei välttämättä tarvi sitä K-18 leimaa ollakseen katu-uskottava. Nintendo vain jostain perkeleen typerästä syystä panttaa noita "aikuismaisempia" sarjojaan ja kuten tuolla paljon aikaisemmin sanoin, niin noiden sarjojen uudet uudelleentulemiset ainakin GC aikaan riittivät pitämään Nintendon pinnalla, vaikkei tosin voitokkaana...
lainaa
Geezter

05.12.2013 klo 08.04

Jos minä päättäisin millainen Nintendon seuraava konsoli olisi, se olisi uusi ja innovatiivinen.... Antakaahan kun kerron.

Näen koneen edessäni. Se on hieno... Logo on uusi ja moderni. Sen särmikkyys ja krominkiilto häikäisevät pahaa-aavistamattoman kuluttajan, kun se City-Marketin hyllyllä odottaa ostajaansa. Koneen kuosi kielii sen ylimalkaisista tehoista ja voittamattomasta suorituskyvystä. Muodot ovat teräviä ja arvaamattomia - aivan kuin kone itse. Kun koneen asettaa kämmenilleen, voi tuntea raudan painon ja haistaa puhtaan voiman.
Eikä pelkästään kuosia ole uusittu. Käyttöjärjestelmä on laitettu täysin uusiksi. Se on niin kaunis ja helppo & mukava käyttää, että Nokian insinöörit on luultavasti kutsuttu apuun sitä tehdessä. Ja se nopeus... valikot liikkuvat sulavasti kuin päästäinen kevään ensi hankiaisilla. Käyttöjärjestelmä ei pelkästään ole nopea ja mahtava, se on myös järkyttävän monipuolinen, sillä siihen voi imuroida tuhansia ohjelmia sovelluskaupasta. On perinteiset Spotifyt, Twitterit, sääohjelmat, Netflixit jne., mutta myös paljon muuta. Ohjelmia kaikkeen mitä koneella ja sen lisälaitteilla voitaisiin tehdä. Käyttöjärjestelmä olisi myös avoimempi.

Laitteen pelit olisivat monipuolinen leikkaus alan toimijoista. Monet tykkäävät pelata pelejä monipuolisesti laidasta laitaan, eivätkä halua asettaa rajoja peligenrejen välille niin hanakasti. Kone olisi hintava, sillä sen rauta olisi tehokasta. Ei kuitenkaan sen kalliimpi mitä juuri julkaistut uuden sukupolven koneet. Entäs jos Xbox-jonnet ja PS-kallet haluaisivat myös ostaa Nintendon uuden konsolin? Miksi ei haluaisi, sillä se on mahtava kone. Tämän lisäksi sillä on jo vahva fanikunta vanhoja faneja, jotka saavat Zeldansa, Marionsa ja Pokemoninsa.

Ei kai tällä konseptilla voi epäonnistua?
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

05.12.2013 klo 15.15

TheÄijä kirjoitti:
Wiijuu kirjoitti:
Yksi N:n peli, joka on tätä päivää..hmm, Xenoblade chronicles (juu, sitä tekee Monolith Soft, mutta kappas - sen omistaa Nintendo). Jos "tämän päivän" pelillä tarkoitat verta ja suolenpätkiä, Bäfää, Codia tms. niin eipä juu.. mutta niiden ainoa oikea pelaaminenhan tapahtuu pc:llä, joten.. (Bäfäkin toistaan itseään, samaa sarjaa muut ammuskelut)

No kappas, kun otit esimerkiksi juuri ne suosikki-inhokit...

Otetaanpas esimerkiksi vähän muitakin nykyaikaisia pelejä: GTA IV+V, Assasins Creed, Mass Effect, Skyrim, Fallout 3, Batman: Arkham Asylum/City, Uncharted, Forza/Gran Turismo, Dead Space, Deus Ex: HR, yms yms. Mitä vastaavaa Nintendolla on tarjota?


Nää on aina näitä, että kummasta puhutaa: Nintendon itsensä kehittämiä pelejä vai ulkopuolisen. Noista kuitenkin Wiille/Wii U:lle on tullut Arkham City, Arkham Origins,Deus Ex HR, Assassin's Creed 3 ja 4 ja kyllä siellä jokin Dead Spacekin on. Call of Duty Ghosts (tosin tommosten kanssa tulee valittua versioksi PC, koska hiiri & näppis on vaan nii-iin paljon parempi)
ZombiU ei nyt niin paska ole, kärsi vain tosiaan itse laitteen huonosta myynnistä (ja yllättäen Ubisoftin pelien tunnusmerkistä, bugeista) Watch Dog pitäisi tulla myös Wii U:lle. (ja ihanan erilainen Ghost Recon 3DSlle! )

Jos kerran kolmannet näitä pelejä tekee ja välillä aina hyvin, en tiedä miksi Nintendon itsessään pitäisi vielä näitä kehittää - kunhan saavat vain näitä julkaisuun omalle laittelleen. Tuo räiskintäpelikategoria alkaa oleen jo niin loppuunkaluttu, että mitään hurjan uutta ja erilaista siihen tuskin kenelläkään on tarjota.
lainaa
TheÄijä

05.12.2013 klo 16.04

Wiijuu kirjoitti:
Jos kerran kolmannet näitä pelejä tekee ja välillä aina hyvin, en tiedä miksi Nintendon itsessään pitäisi vielä näitä kehittää - kunhan saavat vain näitä julkaisuun omalle laittelleen. Tuo räiskintäpelikategoria alkaa oleen jo niin loppuunkaluttu, että mitään hurjan uutta ja erilaista siihen tuskin kenelläkään on tarjota.

Tuota "loppuunkaluttu" termiä voisi soveltaa vaikka sitcomeihin, mutta aina vaan niillekin löytyy kysyntää.

Ja ongelma onkin siinä, että Nintendon laiskempi rauta ei vaan riitä niiden muiden julkaisemille peleille, joten niistä pitää karsittuja torsoversioita jotka tulevat orignaaleja myöhemmin, ja ovat heikompia. Niin, miksiköhän 3rd party-pelit eivät Nintendolla myy?
lainaa
KaliforniaJani

05.12.2013 klo 21.39

eurogamer ja new york times on eri mieltä wii u:sta ja suurimmat osat wii u:n peleistä käyttävät vain yhtä prosessori corea kolmesta ja powerpc ei tarvi niin paljon muistia hyvin optimoiduihin peleihin kuin x86. Deus ex human revolution dir cut wii u versio myi reippaasti enemmän kuin xbox360 ja ps3 versiot ainakin briteissä.

Shinenin wii u pelissä tekstuureissa tuetaan 4k resoluutiota. tammikuusta 2014 lähtien julkistetaan digitaalisia myyntejä eshopista myös pelimyyntitilastoihin

lainaa
esbin

15.12.2013 klo 21.48

"Jos kenties paras peli on 10 vuotta vanhan pelin uusioversio, on asiasta syytä huolestua."
Oikeastaa paras peli on Super Mario 3D World.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova