Tuorein sisältö

Sunnuntaikolumni: Poikani pelaa

Mikko Heinonen

14.09.2014 klo 20.55 | Luettu: 41290 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Paljonko on paljon?
Nuorempi lapsistani on todella kiinnostunut videopeleistä. Jos hänet jättää hetkeksi ilman valvontaa, on hyvin todennäköistä, että hänet löytää pian jonkin pelikoneen kimpusta. Ja niitä nyt sattuneesta syystä on meillä useampia. Häntä kiinnostavat kaikenlaiset lapsille sallitut pelit: niin Angry Birds kuin Muumit, unohtamatta Sega Rallya ja Nintendolandia.

Jonkinlainen ongelma minulle ja vaimolleni kasvattajina on, että hän täyttää vasta reilun kuukauden kuluttua neljä vuotta. Hänen isosiskonsakin on kyllä pelannut noin kolmivuotiaasta asti, mutta siihen ei ole juuri koskaan tarvinnut puuttua. Tyttärelle pelaaminen on ollut vain yksi leikkimisen muoto muiden joukossa, mutta pojalleni se on selvästi se ensisijaisin ja huikein viihtymisen formaatti.

Taitava tattiainen


Poikani on ikäisekseen erittäin taitava pelaaja ja kehittyy jatkuvasti. Hänen motoriikkansa on erinomainen ja hän käyttää esimerkiksi tablettitietokonetta helppoudella, josta aikuinen saisi olla kateellinen. Vaikka kolmivuotiaan pinna on aika lyhyt mm. vaatteiden pukemisen suhteen, Mario Kart DS:ssä häviämistä hän ei ota lainkaan raskaasti. Pari viikkoa sitten sain todistaa, miten hän päihitti yleisötilaisuuden yhteispelissä joukon itseään noin 5–7 vuotta vanhempia poikia. Vauvoittelu hiljeni aika nopeasti, kun isot pojat huomasivat metrin mittaisen tapin käsittelevän PS4-ohjainta kuin se olisi käden jatke.

Poikani siis selvästi kokee, että pelit ovat hänen elämässään myönteinen asia. Siksi tuntuukin joskus hölmöltä, että me vanhempina joudumme käytännössä rajoittamaan sitä. Yritämme kuitenkin tarjota muitakin virikkeitä, kuten ulkoilua, liikkumista, piirtelyä, yhdessä lukemista ja ihan perinteistä leikkiä. Elämässä kun tarvitaan muitakin taitoja.

Kyllä nämä kaikki pikkumieheltä kohtuudella onnistuvatkin, mutta jos pitää valita pelaamisen tai muun toiminnan väliltä, lopputulos on ennalta selvä. Kun joskus olemme kotona kaksin, saan kuulla vihjailuja siitä, olisiko minulla mahdollisesti jotain töitä mitä voisin mennä tekemään. Tällöin kun olisin kätevästi pois tieltä ehdottelemasta kaikenlaista muuta tekemistä ja hän saisi keskittyä jahtaamaan piste-ennätyksiä.

Huono isä kertoo


Jos asiaa kysytään netin vauvafoorumeilta, olemme tietenkin epäonnistuneet vanhempina ja poikamme on pelinarkomaani. Meillä kun ei ole mitään tarkkaa 45 minuutin viikoittaista ”ruutuaikaa”, jonka jälkeen kaikki aparaatit laitetaan lukkojen taakse. Päiväkotipäivän jälkeen hän haluaa yleensä pelata jotain ja saakin. Lapsilukkoja käytämme kyllä muuten, sillä ikärajoista pyrimme pitämään kiinni.

Jotenkin minusta kuitenkin tuntuu, että lapseni ei ole järin epätasapainoinen. Kyllä, hän kiukuttelee kun pelikone otetaan pois, mutta tottelee aina ja keksii hetken kuluttua jotain muuta tekemistä. Muiden lasten kanssa hän on sosiaalinen ja ystävällinen, hän tuntee numerot ja kirjaimet, käy kerran viikossa lasten tanssikerhossa ja kiipeilee leikkipuistoissa. Ihan normaali pikkupoika siis, tykkää vain pelaamisesta.

Ajoittain tuntuukin, että ongelma on suurempi meille vanhemmille. Tietynlainen asennekasvatus on johtanut siihen, että on vaikea suhtautua levollisesti lapsen pelaamiseen. Koko ajan tulee miettineeksi, että kauankohan se nyt on pelannut? Joko se on pelannut liian kauan, pitäisikö minun jo keksiä sille jotain muuta tekemistä? Välillä pidämme pelittömiä päiviä, ja nekin sujuvat ihan hyvin. On vaikea samastua lehtikirjoituksiin siitä, miten lapset käyttäytyvät kuin narkomaanit kun heiltä viedään pelit pois.

Toinen suosikkiväite on, että pelit pilaavat mielikuvituksen. Tämän teorian kannattajien olisi kannattanut olla paikalla jokunen viikko sitten, kun poikani istui olohuoneen nurkassa Nintendo 2DS kädessään ja höpötti taukoamatta. Menin katsomaan mitä tapahtuu. Hän pelasi jonkin Lego-pelin vapaata pelitilaa ja sepitti samalla monimutkaista tarinaa, jossa hahmot juttelivat toisilleen. Se ei liittynyt mitenkään itse peliin, vaan peli toimi pelkkänä välineenä. Ulkoleikeissäkin ollaan toisinaan Mario Partyä ja heitetään isosiskon kanssa kuvitteellista noppaa. Vaikea nähdä, missä määrin tämä on huonompaa leikkimistä kuin se, että aikanaan lapset leikkivät ampuvansa toisiaan puisilla pyssyillä.

Osaaja vai kuluttaja?


Ymmärrän täysin, että olen tässä esittänyt anekdoottiperusteluita kahden esimerkin perusteella. Omat tulokseni eivät ehkä ole yleistettävissä. En ole sitä mieltä, ettei lapsia kuulu kasvattaa lainkaan. Vanhempien pitää puuttua siihen, jos jokin puuha tuntuu täyttävän lapsen koko valveillaoloajan – oli kyse sitten kolme- tai kolmetoistavuotiaista. Yleensä kuitenkin niillä, joilla vaikkapa MMO-pelaaminen lähtee lapasesta, on kyse muusta elämänhallinnan puutteesta. Sen oireena sitten elämä täytetään jollakin asialla, joka ei juuri sillä hetkellä ahdista hirveästi. Oli se sitten WoW, viina, huumeet tai seksi.

Tuntuisikin järjettömältä viedä lapselta pois sellaista, missä hän on hyvä, mistä hän selvästi saa iloa ja mikä voi myöhemmin johtaa yleisempäänkin tietotekniseen mielenkiintoon ja vaikka työuraan. Ja mistä ei ole kohtuullisesti nautittuna osoitettu olevan kehitykselle haittaa. Kun aika on kypsä, esittelen pojalleni (ja tytölleni), mitä muuta tietokoneilla voi tehdä kuin pelata. Toivon, että heistä ei aikanaan kasva pelkkiä viihteen kuluttajia vaan digitaalisen maailman osaajia ja sisällöntuottajia – enkä ainakaan itse aio sitä ehkäistä rajoittamalla käyttöä täysin mielivaltaisin perustein.



Alkuperäinen sarjis täällä.

V2.fi | Mikko Heinonen
< NHL 15 -haastattelu... Näin syntyi Afrikan ... >

Keskustelut (34 viestiä)

Huutaja

Rekisteröitynyt 16.06.2014

14.09.2014 klo 21.07 3 tykkää tästä

Oma lapseni saa hyviä numeroita kirjoitelmista vaikka pelaakin paljon vapaa aikanaan
Muokannut: Mikko 14.09.2014 klo 21.12 lainaa
Hellurei

14.09.2014 klo 21.14 1 tykkää tästä

Ei näitä juttuja mitenkään voi osoittaa haitalliseksi tai haitattomaksi. Siinä vaiheessa, kun jotain olisi osoitettavissa johonkin suuntaan, tekniikka on mennyt jo kaksi sukupolvea eteenpäin. Mennään intuitiolla. Mikä vain tuntuu hyvältä, tapahtuu, ja talous pyrkii tekemään mahdollisimman suoran ja välittömän ohjauksen ihmisten fiilikseen. Tuntuu hyvältä, raha virtaa, dopamiini virtaa, äkkiä, ei ole aikaa miettiä, nopeammin, kätevämmin, enemmän, heti. Ihmiskunta on matkustajan paikalla.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.09.2014 klo 21.25 4 tykkää tästä

Muun muassa liian lukemisen epäiltiin aikanaan olevan vaarallista. Varmaan olikin, jos vain luki ja unohti esimerkiksi lähteä välillä ulos muita tapaamaan. Nykyään taas lukemista arvostetaan ylevänä harrastuksena ja interaktiivisempi viihteen kulutus on pelottava ajatus.

Ja meidän lapsillemme kyllä luetaankin, vanhempi lukee jo itse ja nuorempi tunnistaa sanoja. Myös englannin sanoja, kun on peleistä oppinut. Itse opin englannin alkeita tankkaamalla VIC-20:n pelien ohjelappusia, kun ei isä aina ehtinyt kaikkea kääntää. Sittemmin tuli siitä hommasta tehtyä ylempi korkeakoulututkinto.

lainaa
jlyi

14.09.2014 klo 21.51 4 tykkää tästä

Onkohan tuo ajan mitoittaminen helpompaa kouluikäiselle? Kunhan käy koulua, tekee läksynsä ja vaikuttaa muuten ihan toimivalta ihmiseltä, niin luulisi olevan ihan hyvä ratkaisu, vaikka pelaisi loppuajan.
lainaa
gugugggogoo

14.09.2014 klo 22.22 5 tykkää tästä

jätkällä on ylempi korkeakoulututkinto vic-20:n ohjeissa! wautsi, kannattaa tehä jatkotutkinto, olis vicin tohtori tai lisuri vähintään
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

14.09.2014 klo 22.23 13 tykkää tästä

gugugggogoo kirjoitti:
jätkällä on ylempi korkeakoulututkinto vic-20:n ohjeissa! wautsi, kannattaa tehä jatkotutkinto, olis vicin tohtori tai lisuri vähintään


Ajattelin sivugradua C-64:stä, kun tuo VIC alkaa olla vähän vanhentunut.
lainaa
Jomppa24vee

14.09.2014 klo 22.27 3 tykkää tästä

Hyvää tekstiä! Ihan samaistuin mitä nyt äitini tarinaa kertonut. Tosiaan 3vuotiaana aloitin nes kapulalla. Minustakin kasvoi täysin "normaali" ihminen. Mitä nyt huumorintaju on vähän kiero ja englannin kieli loistavaa. Pelaamistani rajoitettiin vain, jos muut hommat (huoneen siisteys ym) jäi taka-alalle. Ja ainahan ne jäi..
Itse myös suurena urheilu hulluna patistaisin omia lapsia harrastuksilla ja aiheella. Se kasvattaa.
lainaa
Aaaaaa

14.09.2014 klo 22.47 1 tykkää tästä

Hyvä kirjoitus, Mikko!

Terv. kasvatustieteen opiskelija ja videopelien ahkera harrastaja.
lainaa
Pluto

14.09.2014 klo 23.26 1 tykkää tästä

Mun mielestä kannattaa nimenomaan kannustaa ja vahvistaa lapsen mielenkiinnonkohteita ja vahvimpia lahjakkuuden osa-alueita. Itse lama-ajanlapsena en saanut ikänä kannatusta kitaransoiton, jääkiekon, tai millon minkäkin harrastuksen parissa. Sentään videopelejä sain pelata niin paljon, kun sielu sieti. Ja kuulostaa hienolta, että aiot esitellä pelaamisen muitakin puolia osana digitaalista kulttuuria pojallesi.
lainaa
sivustakatsoja

15.09.2014 klo 00.41

Jos poika on hyvä pelaamaan, antaa pelata sitten. Tiedä vaikka olisi luonnon lahjakkuus ja tulevaisuudessa ammattilainen. Välillä kannattaa tosin rajoittaa ettei elämä ole pelkkää pelaamista vaan.

Pelaamisessa mielestäni ei ole muuta huonoa kuin että sosiaalisuus saattaa vähän karista ja syrjäytymistä saattaa tulla jos poika vaan pelaa itsekseen. Mielestäni parasta ois lapselle jos joka toinen päivä pelaa ja toinen päivä käy kaverilla tai harrastuksissa. Se on paljon persoonasta kiinni miten paha riiippuuvuus peleistä tulee ettei malta keskittyä muuhun kuin pelaamiseen, tässä asiassa mielestäni kasvattajan kannattaa olla tarkkana. Kannattaa miettiä mikä on omalle lapselle parasta, turha ottaa mitään pois jos siitä ei ole haittaakaan.

Terveisin sivusta jatsoja
lainaa
IsoMahaMatti

15.09.2014 klo 07.58 3 tykkää tästä

Eipä kai pelaaminen itsessään ole haitallista, pelien ollessa sisällöllisesti sopivia, mutta ongelmaksi muodostuu se, että pelatessa istutaan paikallaan. Ei tee lapselle, eikä varsinkaan isomahaiselle aikuiselle, hyvää.

lainaa
PekkaKana69

15.09.2014 klo 09.59 4 tykkää tästä

Itse sain lapsena ja nuorena pelata oikeastaan niin paljon kuin halusin. Eihän se mitenkään minuun vaikuttanut muuten kuin...

Nyt 34-vuotiaana ammatittomana työttömänä, vaikean masennuksen omaavana ylipainoisena yksineläjänä jatkan tätä rakasta peliharrastusta päivittäin tuntikausia. Kämpästä poistun ehkä kerran tai kaksi viikossa, lähinnä kauppaan.

Kiitos vanhemmat, kun ette rajoittaneet pelaamistani.
lainaa
Peliohjelmoija91

15.09.2014 klo 10.07

Itse ainaki löysin pelien kautta omani ammattini eli peliohjelmoija, eli pelien kautta hyvinkin voi tulla tulevaisuuden ammatti. Olen tyytäväinen, että vanhempani eivät rajoittaneet pelaamistani missään vaiheessa, vaikka tahkosinki WoW:ia välillä aivan liikaakin. Pelien kautta löysin täydellisen ammattin itselleni ja kiitos edelleenkin siitä kuuluu vanhemilleni!
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.09.2014 klo 10.31 4 tykkää tästä

IsoMahaMatti kirjoitti:
Eipä kai pelaaminen itsessään ole haitallista, pelien ollessa sisällöllisesti sopivia, mutta ongelmaksi muodostuu se, että pelatessa istutaan paikallaan. Ei tee lapselle, eikä varsinkaan isomahaiselle aikuiselle, hyvää.


Tämä on aivan totta, ja varmasti se päällimmäinen syy, että lapsia tulee patistettua ulos leikkimään.

Sekin on vain niin hankalaa. Olin itse juuri tällainen istuja-, lukija- ja dataajatyyppi, ja vanhempani sitten yrittivät löytää minulle jotain liikuntaharrastusta. En pitänyt niistä ollenkaan ja odotin vain, koska pääsen pois. Löysin itselleni mieluisan liikunnan (polkupyöräilyn) vasta vuosikymmenen kuluttua, kun ei tarvinnut kilpailla muiden kanssa eikä olla se viimeinen joka valitaan joukkueeseen. Että en tiedä muuttiko se vanhempien patistus lopulta suhtautumistani liikkumiseen myönteisemmäksi vai kielteisemmäksi.
lainaa
Cubisti

15.09.2014 klo 12.10 1 tykkää tästä

Mitenkäs nykyteknologian murros tulee näkymään tulevissa pelaajasukupolvissa?

Siinä missä oman pelaajasukupolven edustajat saivat lahjaksi kerran vuodessa 500 mk maksanneen Zelda/Mario-pelin ja jaksoivat vääntää sitä sitkeydellä tunnista toiseen kun muutakaan ei ollut pelattavaksi, niin nykyiset aloittelevat pelaajat vetävät Play-kaupasta tai App-storesta Free to Play pelejä kiihtyvällä tahdilla ja vaihtavat puolen tunnin jälkeen seuraavaan. Tuleeko tämä näkymään tulevaisuudessa siinä miten pelejä tullaan kehittämään. Tuleeko lyhytjänteisyydestä hyve ja tavoiteltava asia? Pitääkö kaikki puzzlet olla valmiiksi pureskeltuja jotta peliä ei heitetä digitaaliseen roskikseen ja ladata seuraavaa tilalle.

Jotenkin surullista nykyään kun 4,99€ pelit ovat kauppapaikkojen arvosteluissa kokeilematta paskoja kun ne ovat niin kalliita.

Mihin me olemme menossa?
lainaa
Alvar

15.09.2014 klo 14.17 2 tykkää tästä

Se on tämä sukupolvi nyt äänessä ketkä ei oo penikkana muuta tehny ku leikkiny käpylehmillä!
lainaa
Cubisti

15.09.2014 klo 14.23

Ei nyt niinkään. Itse asiassa kasvoin Commodore64, Amiga500 etc. muiden laitteiden ympäröimänä ja pelejäkin oli ihan riittämiin (useita kymmeniä). Pointti oli nyt siinä, että mitä nyt oman pojan "pelaamista" katsellut, niin ei sitä oikein voi pelaamiseksi sanoa: se on jatkuvaa kokeilua ilman että oikeasti edes panostettaisiin pelissä hyväksi tulemiseen: siitä puuttuu kokonaan tämä "oppimisen ja uuden omaksumisen halu": kokeillaan nyt kaikkea mahdollista kun se on mahdollista.

Mutta toki voi ymmärtää väärin kun vain haluaa ymmärtää väärin, sittenhän tämä keskustelu on täysin turha. Turha ottaa osaa silloin.
lainaa
Horze

15.09.2014 klo 14.38

Minä istun koneen ääressä 24/7. paitsi 8-15.
lainaa
tällänenmielipide

15.09.2014 klo 14.47

Itsekkin olen melko vapaasti saanut pelata lapsuuteni. Samoin myös kaverini. Molemmilla kasvatus ollut melko vapaata. Silti meistä tuli täysin erilaisia.

Murrosiän jälkeen kun alkoi perspektiivi radikaalisti muuttua rupesin urheilemeen. Enkä siksi, että olisin tajunnut sen olevan niin paljon terveydellisesti hyödyllisempää kuin pelaaminen, vaan siksi että huomasin nauttivani siitä enemmän kuin pelaamisesta. Molempia on mukava harjoittaa koulua unohtamatta. Samaa toivoisin myös joskus omille lapsilleni. Liian usein pelaaminen ja liikunta nähdään toisensa pois sulkevina. Joko tykkäät jalkapallosta tai pleikkarista. Eikä se tee ihmisestä myöskään casuaalia jos ei käytä koko aikaansa peliharrastuksen parissa.

No kaverini taas on on vailla työtä, opiskelupaikkaa sekä kavereita. Hän asuu kotona ja pelailee päivät pitkät. Hän oli yläasteelle saakka melko normaali, eikä peliharrastus tuntunut niin ikään hallitsevan häntä.

Joten vaikka asiat näyttävät olevan kunnossa vielä se ei tarkoita etteikö ongelmaa voisi syntyä. Ongelman ilmettyä on kuitenkin vielä mahdollista asiaan vaikuttaa. Kaikista ei vain kasva yhtä autonomisia kuin toisista ja ohjaus on hyvä asia kohtuullisissa rajoissa.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.09.2014 klo 14.58 1 tykkää tästä

tällänenmielipide kirjoitti:
No kaverini taas on on vailla työtä, opiskelupaikkaa sekä kavereita. Hän asuu kotona ja pelailee päivät pitkät. Hän oli yläasteelle saakka melko normaali, eikä peliharrastus tuntunut niin ikään hallitsevan häntä.

Joten vaikka asiat näyttävät olevan kunnossa vielä se ei tarkoita etteikö ongelmaa voisi syntyä. Ongelman ilmettyä on kuitenkin vielä mahdollista asiaan vaikuttaa. Kaikista ei vain kasva yhtä autonomisia kuin toisista ja ohjaus on hyvä asia kohtuullisissa rajoissa.


Vastaavia tarinoita olen kuullut paljon, ja niille on juuri yhteistä se, mitä tässäkin toteat - se pointti ei välttämättä olekaan niin se pelaaminen kuin se elämänhallinnan puute. Jos ei ole ketään huolehtimassa eikä asettamassa rajoja, toiset ahdistuvat eivätkä saa elämästä oikein kiinni. Samalla temperamentiltaan toisenlaiset voivat kasvaa ihan täyspäisiksi ihmisiksi tällaisessakin ympäristössä. Oikealla määrällä vanhemmuutta voi kuitenkin tukea sitä, että mikään yksittäinen asia ei pääse valtaamaan kaikkea huomiota.
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

15.09.2014 klo 15.47 1 tykkää tästä

Eiköhän se lastenkin pelaaminen mene periaatteella kohtuus kaikessa.

Itse olen juuri sitä sukupolvea, joka EHKÄ sai sen 500mk pelin jouluna ja sitäpä sitten pelailtiin hyvin onnellisena. Toki harrastin muutakin, kuten urheilua ja piirtämistä yms. Kaveripiirissä oli vähän eri konsoleita niin sitten sitä käytiin kaverilla pelaamassa tai lainattiin pelejä. Muuten sitten vanhemmat osasivat rajoittaa minua ihan tarpeeksi. Ei yökyliä, ei yhtä kaveria enempää kylään kerralla, synttäritkin alkoi olemaan 10 täytettyäni vähän turhia. Teininä kaverit meni, minä olin yksin kotona. Teininä löysin myös pelit uudestaan ja nyt aikuisempana vielä enemmän. Isäni on aina ja edelleen jyrkästi kaikkea pelaamista vastaan.

Niin mitähän tästä seurasi. Eipä tullut läheisiä kavereita, työ ja puoliso kylläkin ja elämä on jees. Mutta lähtemisestä "ihmisten ilmoille" on vaikeaa.

Tasapainottelu tarpeellisen rajoittamisen ja tarpeellisen vapauden/omatoimisuuden välillä on haastavaa. Pelaamisen kohdalla itse koen ehkä tärkeimmäksi ikärajojen valvomisen. Välillä saa pelata, sitten tehdään jotain muuta. Välillä yksin, välillä yhdessä. Itkupotkuraivarit laitteen poisoton jälkeen kielivät kyllä jostakin. Lapsen kanssa varmasti helpompaa kuin sitte teinin. Teinin kanssa voi jo joutuakin "laitteet lukkojen taakse" polulle. Ja sit oot taas paskajätkä.

Yksi yläastekaverini lopetti tupakanpolton pelaamisen avulla. Sanoi, että aina kun alkoi tehdä mieli tupakkaa niin pelasi. Ja pelasi. Ja pelasi.

Kiitos ja anteeksi.
lainaa
Zinhod

15.09.2014 klo 16.16

Muistan miten aikoinaan saimme kaverini koneelle Police Quest ykkösen kun olimme 1. luokkalaisia. Peliä pelattiin useita kertaa viikossa sanakirjaa selaten. Koskaan en ole peliharrastukseni ansiosta joutunut englantia sen kummemmin opiskelemaan ja Laudaturin siitä kirjoitin, ikään kuin vahingossa.
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

15.09.2014 klo 16.26

Kieltäisiltö Mikko 15 vuotiaalta pojoltasi(jos olisi niin vanha) nhl 13 pelin pelaamisen? (Ikäraja 16)
lainaa
Kheetor

15.09.2014 klo 16.57

Meidän tyttö on hieman yli kaksivuotias. Ollaan koitettu muutaman kerran pelata Wii:llä mutta ohjain ei sovi pieneen käteen kovin hyvin eikä pelit ole kovin helppoja. Vaikea sanoa tarkalleen miksi, mutta kiinnostus peleihin lopahtaakin hänellä aika nopeasti. Ehkä se johtuu siitä, että isi kiinnostuu pelaamisesta liikaa.

Niimpä minun ja vaimoni pelaaminen on vielä ainakin ajoittunut pelkästään sille osalle ajasta kun lapset on nukkumassa. Molemmat ollaan kasvettu Zeldan, Marion, Final Fantasyn, Counter-Striken ja Civilizationin kanssa ja tiedetään miten paljon peleissä voi kokea ja kuinka niistä voi oppia.

Toivoisin ja luulisin että jonain päivänä vielä pääsemme pelaamaan molempien lasten kanssa jotain, mutta tietenkin on vaara, että vanhempien suosima harrastus ei olekaan lasten mieleen ollenkaan. Meillä on aika paljon muitakin mielenkiinnon kohteita, musiikista ja piirtämisestä matkusteluun ja urheilulajeihin, mutta jotenkin sitä pelkää että mitä jos lapsista tulee jotain ihan muuta?

Onko väärin koittaa tarjota lapselle etupäässä samanlaisia harrastuksia kuin itselläkin on? Onko edes mahdollista tarjota kaikkia harrastuksia tasapuolisesti ja objektiivisesti? Tiedän, että aiheesta on varmasti ainakin paljon huonoja esimerkkejä.

Omat vanhempani eivät tietenkään ymmärtäneet mitään pelaamisesta, mutta silti minulle ja veljelleni hankittiin toivomiamme pelikonsoleita ja pelejä. Ei pakotettu ratsastamaan tai metsästämään eikä ajamaan mopoilla. Pelaamista ei muistaakseni juuri rajoitettu, varmaankin vanhemmat huomasivat hyvät vaikutukset ja ennenkaikkea olivat kiitollisia siunaantuneesta omasta ajastaan.

Loppujen lopuksi olin aika vähän tekemisissä edes vanhempieni kanssa, aikuistuessani tunsin, ettei minulla ole paljoa yhteistä heidän kanssa. Päinvastoin kuin pikkupitäjällä asustavat käytännön työtä tekevät vanhempani, minusta oli tulossa akateeminen, tekninen ja kansainvälinen aikuinen, kuten myös veljestäni. Pelaamisen ja musiikin harrastamisen ynnä illanviettojen vuoksi vanhemmat jäivät myös ihan omasta valinnastaan todella kapeaksi kehykseksi elämässäni. Isä ei vaivautunut kuin loputtoman ruinauksen jälkeen yhdelle bändini keikoista, perkele.

Voi sanoa että minusta tuli luonteeltani sosiaalinen erakko, mutta ei voi sanoa että se johtui pelaamisesta. Tunsin oloni ulkopuoliseksi jo päiväkodissa, pidin kaikkia yhteisiä piirileikkejä ja muuta sellaista täysin kummallisena touhuna enkä suostunut osallistumaan. Jos pelejä ei olisi, olisin varmaan uppoutunut samassa määrin lukemiseen ja kirjojen maailmoihin. Vanhempiin haluaisin pitää parempaa yhteyttä, mutta vaikea korjata jotain jonka on annettu rapistua koko lapsuusajan.

No, varmaan omien lasten kanssa taas ylikompensoin omia vanhempiani, enkä anna lasteni ikinä tehdä mitään itse vaan tungen joka paikkaan mukaan. Ainakin kaikkiin pelaamiseen liityvään! En tiedä, päivä kerrallaan?

Joka tapauksessa en koe, että pelaaminen olisi vaikuttanut siihen, kuka minusta tuli. Mikä saattaa olla tätä tekstiä lukiessakin ilmeistä, minulle on hyvin vaikeaa linkittää näitä kahta asiaa toisiinsa. Tottakai pelit ovat avartaneet maailmankatsomusta ja ajatusmaailmaa, mutta samat kokemukset olisin voinut kahmia kirjoista, musiikista, elokuvista tai vaikka teatterista tai tanssista. Kaverilla nyt vaan ei sattunut olemaan sitä balettitutua vaan Nintendo, joka sitten meillekin hankittiin.
lainaa
Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

15.09.2014 klo 16.58

Lichi kirjoitti:
Kieltäisiltö Mikko 15 vuotiaalta pojoltasi(jos olisi niin vanha) nhl 13 pelin pelaamisen? (Ikäraja 16)


Todennäköisesti en kieltäisi. Kaikki muut paitsi K18 ovat suosituksia.
lainaa
ajpsdijji

15.09.2014 klo 22.11

Melkein sama tarina tullut jo useaan kertaan mutta kun kerran tehdään empiiristä avautumista...

Eipä ollut itellä rajoja ja vaikka kamuja ja leikkejä kertyikin niin ajan myötä tuli tavaksi aina ilmoittaa "Ei ehi nyt, on peli menossa" ja sitten muutaman vuoden päästä huomasi että eihän mihinkään edes enää pyydetä. Seurauksena sosiaalisuus on kiusallista enkä vieläkään ymmärrä miten nuoriso jaksaa hillua ABCllä ja sitten baarissa. Siinä olis kanssa gradun aihe

Täytyy pistää joukkokanne Rockstarille, Bungielle, Ubisofteille ja muille saatanoille
lainaa
ajpsdijji

15.09.2014 klo 22.12

Niin ja Naughty Dogille
lainaa
naks

15.09.2014 klo 23.17 1 tykkää tästä

ei ne huonot vaikutukset varmaan tule sillai on/off naks mielikuvitus lakkasi kokonaan olemasta eikä kaikki vaikuta kaikkiin yhtä nopeesti
eli ei hätää, vaik miten pelais nii kyl sitä ihmisyyttä ja mielikuvitusta ja semmosta varmaan jää pikkasen kuiteski jäljelle, ja voi sit ainaki muiden pelaajien kaa vertailla et on niinku muihin verrattuna suht keskimääräinen
onhan se parempi kuin jos vetäis huumeita liikaa
lainaa
Jzr

16.09.2014 klo 00.17

No itse olin kanssa pelien suurkuluttaja kaikki vuodet pariikymppiseks asti ja ne opetti paljon hyviä juttuja. Halusin vaa sanoa et mun mielestä peleillä ja kotiin masentuneena lukittautumisella ei ole mitään selvää yhteyttä, niinkun joku sanokin ne pelit on seuraista ja oireilua, mut jos niitä ei olis sama jannu suurkuluttais jotain muuta helppoa ja stimuloivaa kuten kirjoja tai bissee. Sellases mielentilas roikkuu siitä kii mikä pienen hetken ees tuntuu hyvältä. Oon ollu joskus siellä, mut siitä on jo kauan aikaa. GL ja HF mutta älkää nyt pelien niskaan vierittäkö teidän ongelmia.
lainaa
vähännegaatänne

16.09.2014 klo 00.27

Jzr kirjoitti:
No itse olin kanssa pelien suurkuluttaja kaikki vuodet pariikymppiseks asti ja ne opetti paljon hyviä juttuja. Halusin vaa sanoa et mun mielestä peleillä ja kotiin masentuneena lukittautumisella ei ole mitään selvää yhteyttä, niinkun joku sanokin ne pelit on seuraista ja oireilua, mut jos niitä ei olis sama jannu suurkuluttais jotain muuta helppoa ja stimuloivaa kuten kirjoja tai bissee. Sellases mielentilas roikkuu siitä kii mikä pienen hetken ees tuntuu hyvältä. Oon ollu joskus siellä, mut siitä on jo kauan aikaa. GL ja HF mutta älkää nyt pelien niskaan vierittäkö teidän ongelmia.


Kyllä ne endorfiinit voi tulla ihan just siitä itse tekemisestä. Ei pelit ja alkoholi aiheuta kaikkea, mutta ei kaikkien peliongelmaisten ja alkoholistienkaan taustalla ole mitään moniongelmaisuusmasennusvyyhtiä. Viina ja pelit vaan maistuu ja sitten huomaa että oho kaikki meni. Voi toki sanoa että "terveellä" ihmisellä olis joku joka puuttuisi mutta jotkut eivät halua tai osaa ja onhan maailma myös täynnä näitä tapauksia, jotka on hylätty jonkun vammautumiskolarin tms jälkeen. Aika yksin loppupeleissä mennään

Yhtälailla joku pelaaminen tai seksi voi johtaa masennukseentms kuin toimia toisinpäin
lainaa
Wiijuu

Rekisteröitynyt 12.02.2013

17.09.2014 klo 19.41

Mikko kirjoitti:
Lichi kirjoitti:
Kieltäisiltö Mikko 15 vuotiaalta pojoltasi(jos olisi niin vanha) nhl 13 pelin pelaamisen? (Ikäraja 16)


Todennäköisesti en kieltäisi. Kaikki muut paitsi K18 ovat suosituksia.


Niinhän ne ovat.

Jos vanhemmat ovat vähänkään näppäimillä pelin sisällöstä niin varmaan osaa päätellä, onko sisältö lapselle haitallinen. Joitakin voi ahdistaa, toisia ei. Jos otetaan änäripelit kohteeksi (miksi se on K16?) niin onko tuo sen kummempaa, kuin katot matsia tv:stä? Niin no, siinä saat "itse" tapella ;)

Kävin puolisoni sukulaisten luona sukuloimassa, 10v poika esitteli GTA4:nsa. Kysyin hänen äitipuoleltaan, et mites se ton pelin on saanu niin vastas "en ois ostanu, jos oisin tienny mimmonen se on".

Antaisitko kymmenvuotiaan pelata K16 peliä?
Viisivuotias K12 peliä?

Kysehän on kuitenkin vain siitä, miten yksilö pystyy käsittelemään pelin sisällön. Joka oletettavasti on heikompi mitä nuorempi yksilö on kyseessä. Yleiset rajat on kuitenkin tehtävä niiden herkempien pohjalta.
lainaa
jiofsjpijip

17.09.2014 klo 21.40 2 tykkää tästä

Kheetor kirjoitti:
mutta jotenkin sitä pelkää että mitä jos lapsista tulee jotain ihan muuta?


Siis täh? Yksi vanhempi valittaa että lapset pelaa liikaa ja toinen sanoo että harmittaa kun lapset ei pelaa.

Mitä jos antais lasten ihan itse löytää kiinnostuksensa eikä tyrkyttää omia. Tulee ihan mieleen lätkäisät jotka raahaavat itkeviä lapsia hallille ja huutelevat rivouksia katsomosta
lainaa
TheÄijä

18.09.2014 klo 09.32

Wiijuu kirjoitti:
Jos vanhemmat ovat vähänkään näppäimillä pelin sisällöstä niin varmaan osaa päätellä, onko sisältö lapselle haitallinen.

Kävin puolisoni sukulaisten luona sukuloimassa, 10v poika esitteli GTA4:nsa. Kysyin hänen äitipuoleltaan, et mites se ton pelin on saanu niin vastas "en ois ostanu, jos oisin tienny mimmonen se on".

Antaisitko kymmenvuotiaan pelata K16 peliä?
Viisivuotias K12 peliä?

Minä antaisin, ja antaisin viisivuotiaankin pelata K18-peliä jos vaan kykenee siihen. Millä tavalla haitallisia ne pelit ovat? Mitään todisteita tästähän ei ole.

Tuskinpa tuosta 10v GTA IV-pelaajastakaan tulee nuorena aikuisena massatappajarikollista tai edes mitenkään häiriintynyttä persoonaa. Pelit on pelejä, ja lapset muualla maailmassa kokevat jatkuvasti suurempiakin järkytyksiä kun mitä tv:n ruudulta näkevät.
lainaa
Shadou

18.09.2014 klo 20.42

Aikanaan television piti pilata lapset, sitä ennen radion ja kirjatkin olivat omana aikanaan paholaisen keksintö. Eipä niistä mikään ole vielä povatussa tehtävässään onnistunut. Kaikkea kohtuudella vai miten se oli?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova