Tuorein sisältö

Ennakko: Sid Meier's Civilization: Beyond Earth

Mikko Heinonen

26.09.2014 klo 15.09 | Luettu: 6995 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Tutunoloista tulevaisuutta
Kuluvan vuosituhannen puolivälissä kestävyysvaje ja rakennemuutos ovat edenneet siihen pisteeseen, että maapallo ei enää elätä ihmiskuntaa. Tiede on kuitenkin edennyt siinä määrin mukavasti, että voimme pakata kimpsumme ja lähteä etsimään seuraavaa paikkaa, jonka pilaamme keskinäisellä riitelyllä. Alku onkin lupaava, sillä jo planeetalle saapuessaan ihmiset ovat jakautuneet useampaan ryhmään.


Civilization-sarjan uutuus Beyond Earth alkaa siis siitä, mihin normaali Civilization-peli loppuu: avaruuden valloituksesta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun aihetta sivutaan, sillä jo muinainen Alpha Centauri käytti käytännössä samaa ennakkoasetelmaa. Ollaan siis maan kaltaisella planeetalla, jossa ihmiskunta aloittaa alusta. Paikalla vain on jo ennestäänkin porukkaa, joka ei kaikin osin ole järin ystävällismielistä.

Vitosen vanavedessä


Arvostelin Civilization V:n viitisen vuotta sitten ja pidin siitä. Peliä oli tyhmennetty nelosesta, mutta itse en ole koskaan ollut mikään mikromanageroinnin ystävä, joten se sopi minulle hyvin. Pidin jopa konsoliversio Revolutionista.


Tällä taustalla Beyond Earthin pelituntuma onkin välittömästi tuttu. Graafinen tyyli ja kuvakulma ovat samanlaisia kuin vitososassa, heksat ovat ennallaan, käyttöliittymästä löytyvät suunnilleen samat toiminnot eikä pelimekaniikkakaan aivan valtavasti eroa. Tätä Civilization-pelien ostajat tietenkin myös odottavat.

Ei kyseessä silti ole aivan pelkkä grafiikoiden vaihto. Uusi maailma tuo mukanaan uudenlaisia lainalaisuuksia, eikä vähiten siksi, että planeettaa asuttavien alieneiden biologia ja teknologiat ovat uudisasukkaille vieraita. Muutenkin teknologian kehitys alkaa luonnollisesti aivan eri pisteestä kuin kivikirveitä rakentelevilla alkuasukkailla, ja mielestäni teknologiapuu on myös järjestetty nyt selkeästi pää- ja aliosioihin. Civilizationin "social policyt" on korvattu hyvejärjestelmällä (Virtue), jossa kansakuntaansa voi kehittää tiettyjen hyveiden suuntaan ja saada sen kautta bonuksia. Jokaisella kansakunnalla on myös oma mieltymyksensä (Affinity), joka määrittää, miten avaruusihmiset planeetan kanssa vuorovaikuttavat ja millaista voittoa he tavoittelevat.

Tehtävää kerrakseen



BE aktivoi pelaajaa toimimaan tarjoamalla paljon erilaisia pikkutehtäviä. Quest-luettelo päivittyy vähän väliä, minkä lisäksi pelaajalle tulee eteen "Quest Decisioneita". Ainakin näin kasuaalimmalle strategistille tehtävät tuovat mielekkyyttä pelkkään rakenteluun ja sotimiseen, mutta niitä tulee ehkä turhankin paljon. Lopulta on melko mahdoton pitää mielessä mitä milloinkin on meneillään.

Ennakkoversion rajoitetun pituuden vuoksi en päässyt kokemaan täysimittaista sotaa. Lisäksi tuntui, että tekoäly pelasi ainakin Mercury-vaikeustasolla hyvinkin varman päälle: sain jatkuvia rauhantarjouksia, eikä juuri kukaan pyrkinyt iholle. Pelasin itse pasifistisia tiedehippejä, joten aika kuluikin lähinnä uuden maailman barbaareita eli alieneita hätistellessä. Sotiminen muistuttaa sekin hyvin vahvasti Civilization V:tä.


Civilization: Beyond Earth julkaistaan kuukauden kuluttua Windowsille (myöhemmin OS X:lle ja Linuxille), joten ennakkoversio oli jo varsin valmiin oloinen. Jokusia pieniä UI-muutoksia melkein ennakoisin, sillä tietyistä näytöistä kesti hetken löytää pois. Kokonaisuutena se ei tule yllättämään ketään – etenkään, jos Alpha Centauri on jo tuttu –, mutta on läpikotaisen laadukasta kevyehköä strategiaa tutulta tiimiltä.

Pelikokemukset perustuvat pressiversion ensimmäiseen 200 vuoroon, joista saa tässä vaiheessa kirjoittaa. Tämän vuoksi mahdollisia voittoehtoja ja edistyneitä teknologioita jne. ei juuri voi kommentoida.

Testilaitteisto: Intel Core i7 3770K 3,5 GHz, 16 Gt RAM, GeForce GTX 780 3 Gt, Windows 7 Ultimate 64-bit



V2.fi | Mikko Heinonen
< Sunnuntaikolumni: Au... Sims-koodit ovat pal... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

apex

Rekisteröitynyt 21.12.2010

26.09.2014 klo 18.29 3 tykkää tästä

Toivottavasti tulee julkaisussa kattavampi peli kuin Civ 5 oli.
lainaa
joopa

27.09.2014 klo 10.04

Civiä pelattu miljuunia tunteja, ja alkaahan se Brave New Worldkin jo hiljakseen tylsistyttää. Suurin scienceoutput ja artilleryiden jälkeen vyöryttämään, bläh.

Kunpa tähän olisi saatu muuta ideaa kuin science domination.
lainaa
MJR2312

Rekisteröitynyt 03.09.2007

28.09.2014 klo 13.20 1 tykkää tästä

joopa kirjoitti:
Civiä pelattu miljuunia tunteja, ja alkaahan se Brave New Worldkin jo hiljakseen tylsistyttää. Suurin scienceoutput ja artilleryiden jälkeen vyöryttämään, bläh.

Kunpa tähän olisi saatu muuta ideaa kuin science domination.

Olet oppinut aika hienosti taivuttamaan aikaa, kun edes miljoona tuntia on yli sata vuotta ilman hetkenkään taukoa.
lainaa
asdasdasd

28.09.2014 klo 21.40

Varovaiset tärinät tässä vaiheessa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova