Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Jotun, Star Hammer: The Vanguard Prophecy, Earthlock: Festival of Magic (X1)

Matias Puro

02.05.2017 klo 17.55 | Luettu: 1294 kertaa | Teksti: Matias Puro

Saagaa, strategiaa ja japaniropellusta
Jotun


Jotunin isometrinen seikkailu skandinaavisessa mytologiassa on kuin yhdistelmä The Banner Sagan viikinkimytologiaa sekä Bastionin isometristä seikkailua. Kummankaan pelin vahvuuksia ei hyödynnetä täysin, mutta unenomainen epiikka jännittää ja ihastuttaa läpi kestonsa.


Myrskysäässä menehtynyt Thora herää vehreältä niityltä. Viikinkisoturilla ei ole asiaa Valhallaan, sillä hukkumista ei voi kutsua soturille kunnialliseksi kuolemaksi. Jättimäistä sotakirvestä heiluttavalta viikinkipäälliköltä ei kuitenkaan suoraan evätä paikkaa ikuisesta verihurmoksesta ja lounasbuffetista, vaan Thora saa mahdollisuuden todistaa urheutensa kaatamalla jotunit, viikinkimaailman jätit. Jos vanhat jumalat arvostavat jotakin, niin veriuhreja.

Mekaniikoiltaan Jotun on hyvin yksinkertainen tapaus. Hirmuinen viikinkipäällikkö ei juuri puhumiselle anna painoarvoa, joten peliohjaimen napit on pyhitetty erilaisille iskuille sekä väistöille. Ajoittain staattiset ympäristöt harmittavat, sillä Jotunin maailma herättää skandinaavisen mytologian erinomaisesti eloon. Kun pidemmän väännön jäljiltä löytää tiensä ikiaikaisen kivipatsaan luokse, teki mieli painaa X:ää osoittaakseni kunnioitukseni ja kuullakseni patsaan historiasta lisää, mutta Thoran liikerepertuaari pakottaa minut tyytymään graniitin mättämiseen kirveellä. Samaisesta syystä Jotunin pelaaminen on hyvin, hyvin suoraviivaista: edes etäisesti puzzleiksi laskettavia tilanteita laskeskelin olevan noin kaksi kappaletta, muuten pelaaja lähinnä liikuttaa Thoraa tilanteesta toiseen, mättäen vihollisia tarpeen vaatiessa.


Suora mättäminenkin voi toki toimia pelissä, mutta Jotun ei ole edes erityisen haastava teos. Vaikka pomotappeluita tulikin yritettyä muutamia kertoja ennen onnistumista, jotuneita edeltävien alueiden puhdistus pikkuvihollisista onnistuu kertaheitolla. Loppua kohden pelissä kohtaa vihollisia jotka kestävät hieman kuritustakin, mutta isompienkaan mörököllien väistely ja kaataminen ei silti vaadi sen suurempaa taitoa tahi harjoitusta. Vaihtelevien ja mielikuvituksellisten ympäristöjen takia en kuitenkaan koskaan tylsistynyt, vaan eteenpäin tekee mieli kulkea jo puhtaasta mielenkiinnosta.

Jotunin suurimmat vahvuudet ovat selvästi presentaatiossa. Viikinkimytologialla leikittelevä maailma ei edes yritä olla realistinen tai pidättäytyväinen, vaan pelaaja samoaa niin jäisillä vuorenhuipuilla kuin laavaa hehkuvissa maan uumenissa. Jotunitkaan eivät rajoitu pelkkiin ihmismäisiin jätteihin, vaan sotakirvestä isketään myös eläviin kasveihin ja muihin ihmetyksiin. Ikiaikainen viikinkimaailma myös esitellään hävyttömän nätisti: menneiden vuosikymmenten käsin tehtyjä animaatioita muistuttava visuaalinen tyyli ihastuttaa ensi hetkistä lopputeksteihin.

Jotun on kokemus, joka kantaa pitkälti tyylikkyydellään ja mielenkiintoisella maailmallaan. Köyhät pelimekaniikat alkavat varmasti puuduttaa nopeasti pelaajia, joita viikinkifantasia tai tyylikkäästi animoitu maailma ei hetkauta. Allekirjoittaneen tavoin aihepiiristä kiinnostuneet pääsevät kuitenkin viettämään miellyttävän illan, jos toisenkin, Thoran taivalluksella kohti Valhallaa.



Star Hammer: The Vanguard Prophecy


Black Lab Gamesin Star Hammer on pintapuolisesti hyvin tavanomainen strategiapeli, mutta avaruuden herruudesta tappelemista on piristetty muutamalla mekaniikalla. Muutaman aluksen yksityiskohtainen ohjaileminen vihollislaivastoa vastaan jaksaakin viihdyttää muutaman illan, vaikka pelin huonot puolet ovat hyvin huonoja.


Star Hammer ei suoranaisesti hehku originaalisuutta: omituiset, öttömöttiäisiä muistuttavat avaruusalukset valtaavat elintilaa ihmiskunnalta. Sellainen ei vetele, joten torpedoin ja tuikuttimin aseistetut ihmisjoukot puolustavat reviiriään viimeiseen atomiin asti. Pelin juonesta minulla ei tosin ole tippaakaan aavistusta, sillä Star Hammerin tarinankerronta on ennennäkemättömän tylsää sekä monotonista. Kentästä toiseen kuljetaan katselemalla avaruuskarttaa, josta noukitaan seuraava tehtävä. Valinnan jälkeen ruutuun lävähtää sivukaupalla tylsääkin tylsempää tekstiä, jonka voisi halutessaan tiivistää vaikkapa lauseeseen “käy tutkimassa sektori vihollisten varalta”. Banaalin proosan lisäksi tarina kulkee tehtävien aikana kuultujen radiokeskusteluiden kautta. En tiedä sainko kertaakaan selvää mitä hahmot horisivat - enkä muutenkaan ehtinyt puhuvia päitä kuuntelemaan, sillä minulla oli yleensä kiire tutkia, oliko kruiserini räjähdyspisteessä kamikaze-iskun jäljiltä vai ei.

Strategiapeleissä tarina on kuitenkin pelkkä kuriositeetti, joka harvemmin onnistuu sykähdyttämään tai mietityttämään. Star Hammerin taistelu on kuitenkin toteutettu tarpeeksi mielenkiintoisesti, että peli pitää sisällään. Avaruudessa taisteleminen on yhdistelmä vuoro- sekä tosiaikaista taktikointia takavuosien Frozen Synapsen tapaan: sekä pelaaja että vastustaja valitsevat liikkeet joukoilleen rauhassa ilman aikarajaoitusta, ja lopuksi päätetään vuoro. Kun vuoro päättyy, aika lähtee rullaamaan ja vastikään tehdyt päätökset tapahtuvat reaaliajassa, kunnes aika pysähtyy uudelleen uusia valintoja varten.

Ajan pysähtely ja käynnistyminen tuo henkäyksen uutuutta perinteiseen vuoropohjaiseen taktikointiin. Vastustajien liikkeitä voi ja täytyy ennakoida, mutta tämä ei tarkoita että kaikki menisi toiveiden mukaan: tarkoinkin suunniteltu hyökkäys voi vesittyä jo yhden vuoron aikana, jos vastustajan pienhävittäjät päättävätkin kääntyä kamikaze-iskua varten juuri, kun olet siirtänyt lippulaivasi energiavarastot suojakilvistä aseisiin.


Vuoropohjaisuus olisi turhauttavaa, jos taistelu itsessään olisi pelkkää avaruuslaivojen naksuttelua seuraavaan asemaan tai kursorin siirtämistä vihollisen päälle “ammu”-käskyä varten. Star Hammer antaa kuitenkin tarpeeksi työkaluja laivaston ohjaamiseen, jotta vuoroista saa tarpeeksi irti: eri alustyypit käyttäytyvät hyvin erilaisesti, joten ketterien hävittäjien koukkaukset ja lasertykitykset vihollisen selustaan voi suunnitella rauhassa, samalla kun hitaasti tyhjyyden läpi halkova lippulaiva vaatii aluksen energiatasojen säätelyä kilvistä aseisiin ja takaisin. Strategiapelien normeista poiketen alukset voivat liikkua myös syvyyssuunnassa, ja Star Hammerin aluksia voi mikromanageroida kilpien osa-alueita myöten; jos selustaan päässyt vihollishävittäjä alkaa tykittää takaapäin, kannattaa energiaa siirtää moottoreista kilpiin, ja siirtää etupuskurin kilpienergiaa suojaamaan aluksen takaosaa. Monimutkaisemmat liikeradat ja mikromanageroinnit varmistavat, että jokaiselle vuorolle riittää tehtävää.

Star Hammerin suositteleminen riippuu hyvin pitkälti siitä, miten paljon pelatessa nauttii mekaniikoista ja itse pelaamisesta tunnelmoinnin, musiikin tai tarinan sijaan. Itseääntoistavat tehtävät sekä tarinan irvikuva rokottivat arvostelijan omaa innostusta nopeasti, mutta olisi väärin kutsua Star Hammeria epäonnistuneeksi peliksi. Vuoropohjainen taistelu on toteutettu niin monimuotoisesti, että seuraavalla Star Hammer -pelillä on rahkeita lajityypin klassikoksi, kunhan ongelmapuolet hiotaan kuntoon.



Earthlock: The Festival of Magic


Tämänkertaisen triplan viimeisenä pelinä on Earthlock: The Festival of Magic, kumarrus lapsuuteni japanilaisille roolipeleille. Keskeisin sana Earthlockin kuvaamisessa on keskinkertaisuus; tarina on unohdettava, mekaniikat nähtyjä ja audiovisuaalinen anti tavanomaista. Kokonaisuus pyrkii olemaan jonkinlainen kunnianosoitus tai pastissi vuoropohjaisista roolipeleistä, mutta kokemusta uudistavien ideoiden poissaollessa Earthlock tuntuu lähinnä kopiolta, joka saapuu markkinoille 15 vuotta myöhässä.


Earthlockin tarina on sitä tavanomaisinta sorttia: kirkasotsainen nuori törmää tärkeään esineeseen, joka pistää aluilleen seikkailun läpi maailman, joka on pysähtynyt laakereilleen. Kirjaimellisesti. Joukkoon liittyy sekava sakki seuralaisia, joiden kanssa kuljetaan fantasiatarinoiden kliseitä; on petoksia, isoja ilkimyksiä ja hassunhauskoja sivuhahmoja. Tylsästi esitetty tarina onnistuu kuljettamaan joukkoa tapahtumasta toiseen, mutta genren klassikoihin verrattuna juoni on varsin unohdettava. Dialogi ansaitsee negatiivisen erityismaininnan puisevuudensa puolesta.

Pelin taistelumekaniikat nojaavat perinteisiin yhtä vahvasti. Maailmaa matkatessa vastustajia tulee vastaan niin ennalta määrätyissä paikoissa kuin luonnossa satunnaisesti syntymällä, ja miekankalistelun alkaessa hyvikset ja pahikset asettuvat kiltisti omalle puolelleen ruutua. Omien vuorojen kohdalla voi valita hyökkäyksiä, erikoisiskuja - kuten varastaminen - tai erilaisten parannuspullojen hörppimistä. Earthlockin omintakeisuus rajoittuu stanceiksi nimettyihin kykykokonaisuuksiin. Hahmoilla on erilaisia kykyjä käytettävissä stancesta riippuen; yhdessä stancessa hahmo voi loitsia parannuksia ja tukea muuten tiimikavereiteaan, toisessa taas esimerkiksi tehdä vahvoja hyökkäyksiä vihollisia vastaan. Sankarijoukon rosvo taas voi vaihtaa vihollisten tavaroiden ryöväämisestä kaukotaisteluun. Eri stancejen ja hahmojen välillä taktikointi jaksaa viihdyttää oman aikansa, mutta yleisesti ottaen Earthlockin taistelu ei tuo mitään uutta mukanaan, jos on sattunut nuoruudessaan pelaamaan Final Fantasya.


Earthlock on peli, joka ei herätä juuri minkäänlaisia tunteita. Kammottava tai surkea olisi aivan liian negatiivinen sana kuvaamaan kokemusta, mutta iloakaan ei juuri ole tarjolla. Adjektiiveina unohdettava, tasapaksu tai tavanomainen osuvat lähemmäs. Nuoruudessa, harvojen markkojen ja sitäkin harvempien pelikokemuksien keskellä Earthlockista olisi ehkä jaksanut nauttia kestonsa ajan, mutta nykyään kun markkinat pursuavat yli äyriensä erilaisista, -kokoisista ja -hintaisista peleistä, Earthlockista maksaminen tuntuu turhalta hommalta. Jos kaipaa mitä tahansa uutta pelattavaa vuosituhannen taitteen JRPG-maisemissa, Earthlockin unohdettavat näkymät tyrehdyttävät janon hetkeksi. Allekirjoittaneelle parasta mitä Earthlock pystyi tarjoamaan oli suurempi arvostus pelejä kohtaan, joissa on todellista omintakeisuutta ja sielua.


V2.fi | Matias Puro
< Dark Souls 3: The Ri... Säätämö, osa 4: Amig... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova