Tuorein sisältö

V2.fi testasi: AOC Agon AG352UCG 35

Manu Pärssinen

10.11.2017 klo 14.27 | Luettu: 998 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Pelinäyttö isommalle pöydälle
AOC lähestyi toimitusta kyselemällä, olisiko meillä halukkuutta testata heidän isompaa pelinäyttöään. Koska merkki oli allekirjoittaneelle tuntematon sekä kurvikas näyttö kokematta, niin mikä jottei. Käsittelimme näyttöä lyhyesti myös pitkässä Xbox One X -fiilistelyvideossamme, mutta tässä vielä vähän tarkennettuna samat seikat. Xbox One X:n kanssahan Ultra Wide Agon ei ole paras mahdollinen kumppani, sillä X1X ei - kaikkien muiden konsolien tavoin - tue ultrawide-näyttötiloja - eikä Agon ole 4K, eikä se tue HDR:ää. Pelikonsolin kaveriksi sitä on siis turha hankkia, mutta peli-PC:n kyllä - kunhan ottaa alempana listaamani asiat huomioon.


35 tuuman kaareva ultrawide-näyttö on valtava ja voitte vain kuvitella, kuinka valtavassa laatikossa se toimituksen toimistolle saapui. Myös sinällään aika reilusti pöytätilaa vievä jalusta piti koota IKEA-tyyliin itse ja siitä syntyikin ensimmäinen valituksen aihe: alaosan tukeen kiinnittävä ruuvi oli todella hankala saada paikoilleen (kolmen hengen ryhmällä sitä setvittiin), eivätkä ruudun jalustaan kiinnittävät pikkuruuvit nekään kovasti luottamusta herättäneet. Testijakson ajan rakennelma kuitenkin pysyi kasassa, ehkä siis pidempäänkin. Palaset erikseen tuntuivat kyllä kestäviltä ja laadukkailta.

E-Sports-pelaajille suunnattu 21:9-kuvasuhteen Agon näyttää kuvia maksimissaan 3440 x 1440 resoluutiolla ja 100 Hz:n päivitysnopeudella. Vasteaika MVA-paneelissa on 4 millisekuntia, katselukulma 178/178 ja tuikitärkeänä mukana on tuki NVidian G-SYNC-teknologialle (toki tuhti korttikin tarvitaan). Näiden ominaisuuksiensa puolesta siis enemmän kuin vallan passeli pelinäytöksi. Kuvaliitäntöjä takareunasta löytyy vain kaksi: HDMI ja Displayport. Se on ehkä vähän vähän, mutta riittää useimmille nyky-PC-pelaajille. Molempiin tulee piuha paketissa mukana. Testiryhmä kiittää myös sitä, ettei näytön pinta liiemmälti heijastele. Väritoiston osalta en ehkä ottaisi sitä jokapäiväiseksi työkalukseni kuvankäsittely-/taittotöihin.


Näytön takaa löytyvä pieni kääntyvä antennimainen uloke aiheutti ensin hämmennystä, mutta sen käyttötarkoitus selvisi nopeasti: siihen voi peliturnausten tiimellyksessä ripustaa kuulokkeensa. Agonissa on myös ihan riittävät kallistus- ja korkeussäädöt monenlaisiin ympäristöihin. Assemblyille Agonia raahaaville (paino lähes 12 kiloa) tiedoksi, että näytössä on myös LED-valoviivat, joiden väriä ja kirkkautta voi vaihtaa. Kyllä tällä naapurit kateellisiksi saa.

Nälkä kasvaa syödessä, sillä jo pienenkin testailun jälkeen sitä alkoi miettiä, että mitä jos tässä vieressä olisi vielä toinen samanlainen kaareva näyttö - tai ehkä kolmaskin? Isoin rajoittava tekijä tällaiselle unelmoinnille on kuitenkin AG352UCG:n hinta: se maksaa lähemmäs tuhat euroa. Tonni on melkoisen iso summa laitettavaksi näyttöön, ellei takataskussa ole jo muutamia turnausvoittorahoja kilpapeliareenoilta. Rikas mies jos oisin, antaisin Agonille sen kummemmin pohtimatta neljä tähteä... ja pienen pohdinnan jälkeen päädyin siihen määrään kuitenkin, sillä ei tämän kokoisia mötkäleitä ultraleveänä halvemmallakaan saa. X1X-videolla mainitusta poiketen siis puoli tähteä lisää.



AOC Agon AG352UCG 35" UWQHD

Hintaluokka: 950 euroa
Lisätietoa: AOC

V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelisohvan vierestä:... Pelataanpa: Saturn-k... >

Keskustelut (6 viestiä)

Kepulikeke

10.11.2017 klo 15.38 3 tykkää tästä

joskus, omaa 34" ultrawideä tuijotellessani, pyörittelin mielessäni, että olisi aika kiva kun näitä olisi kuusi. Kahteen riviin kolme vierekkäin.

Lompsani oli kivuudesta erimieltä.
Murica_corp

10.11.2017 klo 20.28

Taitaa muutaman vuoden kuluttua näidenkin hintan laskea järkevämpiin lukemiin niinkuin elektroniikalla on yleensä tapana. Itse haluaisin kunnollisen laatu väreillä ja vasteajalla 35-40" 4k paneelin alle 400euroon.
iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

11.11.2017 klo 15.19 2 tykkää tästä

Murica_corp kirjoitti:
Itse haluaisin kunnollisen laatu väreillä ja vasteajalla 35-40" 4k paneelin alle 400euroon.


Minä haluaisin ilmaiseksi, ja toisen kans!
HardcoreHolly

11.11.2017 klo 17.34 1 tykkää tästä

Tuohan on tosiaan 100hz QHD näyttö mille ei löydy oikein kilpailijoita ja haluaa hyvän hertsilukeman ja korkearesoluutioisen näytön. Ei siis ole mikään huono näyttö kyseessä, mutta markkinoilla on nyt useampikin UW-näyttö Full HD tarkkuudella ja 144hz ruudunpäivityksellä. Näitä näyttöjä löytyykin alle 600e. En siis sanoisi etta AOC:in näyttö olisi tuohon nähden ihan fiksu hankinta. Full HD tarkkuus on jo varsin hyvä eikä isompaa resoluutiota juurikaan tarvitse. Puhumattakaan paremmasta ruudunpäivityksestä.
grpibihvdp

13.11.2017 klo 01.24

HardcoreHolly kirjoitti:
Tuohan on tosiaan 100hz QHD näyttö mille ei löydy oikein kilpailijoita ja haluaa hyvän hertsilukeman ja korkearesoluutioisen näytön. Ei siis ole mikään huono näyttö kyseessä, mutta markkinoilla on nyt useampikin UW-näyttö Full HD tarkkuudella ja 144hz ruudunpäivityksellä. Näitä näyttöjä löytyykin alle 600e. En siis sanoisi etta AOC:in näyttö olisi tuohon nähden ihan fiksu hankinta. Full HD tarkkuus on jo varsin hyvä eikä isompaa resoluutiota juurikaan tarvitse. Puhumattakaan paremmasta ruudunpäivityksestä.


Ei SD:kään isompaa tarvitse jos katselee vaan VHS:iä ja pelaa Pleikka kakkosella.

4K-pelejä on alkanut jo tulvia ja samoin löytyy videota sun muuta. Siihen verrattuna Full HD on ihan peruna
HArtsa

Rekisteröitynyt 10.06.2017

14.11.2017 klo 09.25

320x240 d_mipcap 3 on ihan riittävä.

Kirjoita kommentti

94084

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova