Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Kolme karaokea konsoleille

Manu Pärssinen

23.11.2017 klo 05.00 | Luettu: 823 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Vinkki: Naapureille voi antaa joululahjoiksi kuulosuojaimia
Loppuvuoden pelivalikoimaan on siunaantunut taas kotikaraokekolmikko. Vaikkei bilehoilaus olekaan tätä nykyä niin suosittua, kuin se oli jokusia vuosia sitten, jaksavat eri julkaisijat päivittää pelejään vuosittain. Niistäpä nytkin on kyse: vuosipäivityksistä.

We Sing Pop (X1)


We Sing Pop vakuuttaa monipuolisella kappalevalikoimallaan, sillä mukana on kaikenlaista 1970-luvulta nykypäivään - toki painotus on nuoremman polven musiikkimaussa. Silti kaiken kaikkiaan pelin karaokekatalogi on tasapainoisen monipuolinen. Hienoa on myös se, että nykyään joka peliin on jaksettu lisensoida myös ehdat musiikkivideot, osan niistä olinkin jo ehtinyt unohtamaan.


Valitettavasti We Sing Popista löytyy monenlaista ärsyttävyyttä, vaikka siinä onkin karaokefiilis saatu kohdalleen. Ensimmäinen hämmennys syntyi siitä, että pelin nettisivuillakin mainostetaan ominaisuutena kännykän käyttöä mikrofonina - eli ladataan mikkisovellus ja hoilataan siihen. Sovellus kyllä löytyi, mutta en saanut sitä toimimaan, sillä kävi ilmi, että se toimii ainoastaan pelin PlayStation 4 -versiossa. Jonkin Wii-karaoken mukana tullut USB-mikrofoni ajoi kuitenkin asiansa.

WSP:n biisinvalintavalikko on turhauttavan kankea ja pitää korvia riipivää skrätsäysääntä aina kun vaihtaa kappaleesta toiseen - tai kappaleen esittelypätkän lopuksi. Argh. Perheen ainoa oikeasti nuotteihin osuva laulaja on vaimoni, mutta ohjenuotitus vaikutti olevan monessa kappaleessa vähän vinksallaan. Myös lopuksi annettu yhteenvetokommentti laulajan taidoista tuntui enemmän onnenkeksistä avatulta, kuin kotiartistin taitoihin perustuvalta.


Harmillista, että kolmikon kokonaisuutena parhaan biisikatraan sisältävä peli ontuu parilla osa-alueella, varsinkin kun We Sing -sarjakin on puksuttanut jo kahdeksan vuotta. Pelin hinta ilman mikrofoneja on 25 euron tienoilla.

SingStar Celebration (PS4)


Kun SingStar -pelit vaihtoivat selkeästi teemoitetuista levyversioista SingStore-kaupan (1,35 euroa / kappale, muuten) sisältäviin versioihin, on ollut liki mahdotonta tehdä eroa eri versioiden välille. Aiemmin ostetut kappaleet tulevat aina myös uuteen versioon ja koska viime pelikerrasta oli reilusti aikaa, sekä kaksi muuta karaokepeliä sekoittamassa pakkaa, en osannut peliä testatessani kuollaksenikaan sanoa, mitkä kappaleet tulivat tässä paketissa mukana.


Tämän vuoden paketti kantaa lisänimeä Celebration ja googlauksen perusteella uutta on ABBAn Dancing Queenista Adelen Helloon. Vanhempaa koulukuntaa edustavat myös muun muassa Amy Winehousen Rehab, Oasiksen Wonderwall, Roxette, Blondie, Wham ja U2, mutta iso lohko on varattu elektronisen musiikin radiojyystöille, jotka menevät kesän ajan korvasta sisään ja toisesta ulos. Kissin, NRJ:n ja Bassoradion suurkuluttajille mukana on varmasti paljon tuttuja viisuja.


Teknisesti SingStarissa ei ole mitään vikaa. Sen käyttöliittymä on hiottu, mobiiliapplikaatio toimii ongelmitta mikrofonina ja kokonaisuus on sujuva sekä helppokäyttöinen. Se on myös aloittelijaystävällisin karaokekolmikosta ja antaa reilulla kädellä pisteitä heikommillekin hoilaajille. Näistä syystä se onkin varmasti edelleen varmin valinta - ja jos luottokortti kestää, voi biisilistan täydentää mielensä mukaiseksi isosta valikoimasta. Itse peli maksaa vain noin 20 euroa.

Let’s Sing 2018 (PS4)


Let’s Sing yllätti monellakin tavalla. Ensinnäkin se tarjoilee heti aluksi useammanlaisia pelitiloja, vaikka ensimmäinen vaihtoehto on toki se eniten perinteistä karaokea muistuttava kilpalaulanta, jossa neljäkin pelaajaa voi venyttää äänijänteitään yhtä aikaa ja ruudulla visualisoidaan monellakin tavalla, kuka on johdossa. Laulutilan näkymä onkin kolmikosta monimutkaisin, mutta samalla siitä saa myös sen vaikutelman, että Let’s Sing seuraa laulajien ääntelyä tarkimmin. Uusittu käyttöliittymä ja äänentunnistusteknologia onkin listattu 2018-version pressitiedotteissa.


Niitä muita pelitiloja on kolme, muun muassa yksi, jossa pitää muistaa piilotettuja sanoja kappaleiden lyriikoista ja toinen, jossa lauletaan putkeen pätkiä useammasta viisusta. Kappaleiden määrä vaikutti ensituntumalta porukan isoimmalta - niitä on kaikkiaan kolmekymmentä listahittiä, joista arvostin erityisesti Sealin Crazya ja uudemmista Clean Banditia. Let’s Singiinkin voi ostaa PlayStation Storesta lisää laulettavaa, mutta vain valmiiksi paketoituina kokonaisuuksina, jotka maksavat vitosen kappale.


Let’s Sing 2018 on arvostellusta triosta kaikkein pelimäisin. Siihen on lisätty monenlaista saavutettavaa ja avattavaa, mikä jossain määrin koukuttaa laulelemaan ihan yksinäänkin. Sen monimutkainen laulamisnäkymä voi kuitenkin hämmentää kasuaalimpia laulajia. Let’s Singistä en löytänyt nettihaulla pelipaketteja, joissa ei tulisi mikrofoneja mukana, mikä on outoa. Kahden mikin kanssa peli maksaa normaalit vähän yli kuusi kymppiä.

Loppulaulu


Viikon aikana näitä kolmea peliä pelattuani täytyy sanoa, että oli vaikeuksia pysyä päässään kärryillä, mikä peli nyt oli mikin - varsinkin, kun samoja kappaleitakin niistä löytyi. Singstar erottui kuitenkin helppoudellaan, mikä on eduksi illanistujaisissa, We Sing taas mukana tulevalla kappalevalikoimallaan ja Let’s Sing monipuolisuudellaan. Siitä sitten vaan kauppaan pohtimaan omaa valintaa, mikäli kotikaraoke kiinnostaa.

V2.fi | Manu Pärssinen
< Voita vuoden PlaySta... Pelataanpa: Super Ca... >

Keskustelut (1 viestiä)

iNdo

Rekisteröitynyt 30.01.2012

23.11.2017 klo 15.13

Let's Singiä saa Saksan Amazonista ilman mikkejä JA JOPA mit Deutschen Hits! :'D

https://www.amazon.de/Lets-Sing-2018-Deutschen-Hits/dp/B07

..ja voihan ton ostaa suoraan diginä jollon ei varmasti tule mitään ylimääräistä kovatavaraa.

Kirjoita kommentti

24005

V2.fi:n joulukisa - Voittaja joka päivä!
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova