Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Plantronics RIG 800LX -kuulokkeet

Manu Pärssinen

11.01.2018 klo 11.43 | Luettu: 6887 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

XBonen kaveriksi
Xbox-brändätyt, mutta myös Windows PC:llä toimivat Plantronicsin RIG 800LX-kuulokkeet olivat minulle merkkinsä puolesta uusi tuttavuus - viimeksi saman firman luureja on testattu V2.fi:ssä vuonna 2008 (arvostelu täällä) ja silloin rivistössämme oli vielä niitä tyypittänyt Matti. 800LX:t ovat kuitenkin aivan eri peto.


Aivan ensimmäiseksi RIGit vakuuttivat minut kohtuullisen hillityllä futuristisella ulkoasullaan sekä valmistusmateriaaleillaan. Kuulokkeet ovat erinomaisen kevyet (painoa on 289 grammaa) ja kaikin puolin mukavat kosketella, sekä todella mukavat päässä - ehkä yhdet mukavimmista koskaan testaamistani tämän hintaluokan (180 euroa) luureista. Venyvän kangaspannan ansiosta ne asettautuvat päähän pehmeästi ja korvatyynyjen materiaali on kuin ilmava kissan tassun kosketus. Korvilla pidettäessä ne eivät paina ikävästi mistään päin, eivätkä hiosta pitkissäkään kuuntelusessioissa. Omaan päähäni panta riitti juuri, mutta vielä isompipäisille voi tulla säätövaraongelmia.

Pakkauksessa tulee kuulokkeiden lisäksi USB-latauspiuha sekä pieni USB-liittimeen liitettävä lähetinpalikka. Kokonaisuudesta se on ainoa halvan tuntuinen osa, varsinkin takana oleva pieni PC/konsoli-kytkin, mutta ulkonäöltään se ihan ok, jatkaen koko paketin hiilikuitumaista yleisilmettä. Palikka kuitenkin pelitti ongelmitta sekä PC:llä että Xbox Onella ja kuulokkeet lähtivät toimimaan nopeasti ilman mitään häslinkiä.


“Power On, Battery High, Headset Connected” kertoo naisääni, kun RIGit napsauttaa päälle. Latauksen luvataan kestävän 24 tuntia ja puolen tunnin latauksella saa 3 tuntia peliaikaa. Itse en langattomuudesta juuri välitä, koska lataaminen tuppaa aina unohtumaan, mutta nämä speksit pitivät paikkansa, joten liian suureksi ongelmaksi se ei koskaan muodostunut.

Vaikka RIGit ovatkin ehdottomasti tarkoitetut pelaamiseen, aloitin tapani mukaan niiden testaamisen musiikin kuuntelulla ja hämmästyin - enkä positiivisesti. Bassorummun jytke särki pienelläkin äänenvoimakkuudella niin pahasti, että ensimmäinen reaktio oli mennä nettiin googlailemaan, voiko jotain säätää tai onko setupissani jotain pielessä. En kuitenkaan löytänyt mitään ja päivittäisessä käytössä olevilla kuulokkeillani musiikki kuulosti oikein hyvältä. Outoa. Toisen kupin alla on EQ-nappi, jolla saa neljä eri asetusta (Pure, Seismic, Intensity, Vocal Focus), joista ainoastaan jälkimmäinen paransi asiaa, häivyttäen samalla bassot kokonaan pois.

Tätä kummastellen nappasin luurit mukaan toimistolle ja iskin ne kiinni työ-PC:ni USB:hen. Spotify pläikymään ja kas - ongelmia ei enää ollutkaan. Joissain bassovoittoisissa biiseissä tukevin bassoasetus (Seismic?) sai äänen edelleen särkymään, mutta yksi asetuksista (Intensity) kuulosti jo varsin mukavalta, kahden muun ollessa melkoisesti keskiääniin - eli chattailyyn - painottuneita. Syytän siis Windows-ongelmista enemmän ulkoista äänikorttiani ja sen USB-liitäntöjä kuin RIGejä.


Pakkauksesta löytyy myös Dolby Atmos -aktivointikoodi (Xbox Live / Microsoft Store). Asentelin sen ja siirryin olohuoneen sohvalle Xbox Onen ääreen - jolloin myös RIGit siirtyivät omaan elementtiinsä. Forza Horizon 3:n tiukat EDM-tykitykset, möyryävät drum’n’bassit ja moottoriäänet toistuivat ongelmitta, Dolby Atmos antoi mukaan hieman lisätilan tuntua. Lähettimen kantomatka vaikutti myös varsin pätevältä; jääkaappireissujenkaan aikana pätkintää ei esiintynyt.

Varsin kätevänä lisäsäätimenä hieman ylempää vasemman korvan takaa löytyy myös säätö, jolla voi määrittää, kuinka paljon kuulee pelin ääniä ja kuinka paljon chatin ääniä. Mikrofoni itsessään on aika peruslaatua (ääni hieman tukkoinen) ja toimii tutulla “suun edessä päällä, pystyasennossa pois päältä” -periaatteella, mutta on pelichattailyyn aivan riittävä. Ulkopuolisia ääniä RIGit eivät hirveän tehokkaasti vaimenna, mutta normaalitilanteissa ne hoitavat hommansa siltäkin osalta. Itse en aina välttämättä haluakaan olla aivan ulkopuolisen maailman ulottumattomissa pelatessani.

RIG 800 XL:t ovat erinomaisen mukavat ja kätevät langattomat kuulokkeet varsinkin Xbox One -pelaajille. Mikäli hintalappu kauhistuttaa, on niistä olemassa myös halvempia sisarmalleja, joita voin tämän testin perusteella suositella ainakin koettamaan. Kyllä nämä itselläni jäävät X1:n lähistölle myöhäisillan - ja verkkopeleissä käytettäväksi.

Arvio:
Yleiskuulokkeina

Xbox-pelaamiseen


Plantronics RIG 800XL

Lisätietoa: Plantronics
Hintaluokka: 180 euroa

PS. Nettitietojen mukaan RIGejä voi käyttää myös PS4:llä headsettinä, tosin silloin luureissa olevat säätimet eivät toimi.

V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi pelasi: Raider... Pelataanpa: Mega Dri... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova