Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Lexip Pu94 -pelihiiri

Nanne Kukkura

28.04.2019 klo 16.10 | Luettu: 1316 kertaa | Teksti: Nanne Kukkura

Omituinen Kickstarter-hiiritapaus
Toisinaan vastaan tulee laitteita, jotka herättävät mielessä kaksi kysymystä: miksi ja kenelle, siis oikeasti. Kickstarter tarjoilee tällaisia konsepteja runsain mitoin ja yksi sellainen on kyseisen joukkorahoitusalustan kautta markkinoille tullut, myöhemmin myös Indiegogossakin vaikuttanut Lexip Pu94 -RGB-hiiri. Lépinen innovaatiokilpailussakin 2014 menestyneen konseptin valmistaja kuvailee sitä maailman ensimmäiseksi 3D-hiireksi, joka on suunniteltu erityisesti pelaajille, aina FPS-mättäjistä simulaatiofaneihin saakka.

Kolmedeetä hiireen ja menoksi?



Mikä Pu94:stä tekee sitten erityisen? Mikä ihmeen 3D-hiiri? Vastaukset piilevät sen eriskummallisessa muotoilussa: pohja on tasainen alustaa vasten, mutta muu hiiri keinuu joystickin tapaan sen päällä ja vasemmalle puolelle on sijoiteltu pieni tattiohjain, niin ikään joystickiksi. Muuten hiiri on varusteltu peruspainikkein, eli 1- ja 2-painikkeiden lisäksi klikattavalla rullalla, rullan taakse asetetulla DPI-namiskalla ja vasemmalta löytyvillä eteen- ja taakseselauspainikkeilla. Rullan pykälöinti edustaa enemmän pehmoista puolta, jolloin se voi luistaa klikatessa. 1- ja 2-painikkeiden klikkaustuntuma on selkeä ja miellyttävän reipas, mutta muissa painikkeissa on turhan paljon tahmeutta. Painallukset kuitenkin rekisteröityvät, silloin kun rekisteröityvät (palaan tähän vielä myöhemmin).

Pu94 on pieni ja napakka, painoltaan mukavat 141 g. USB-kaapeli on irroitettava ja päällystetty hyvin luistavalla punoksella. Piuha on melko jäykkä eikä se asetu erityisen helposti työpöydältäni valmiiksi löytyvään hiiren johtopidikkeeseen, mutta mittaa sillä on 1,6 m verran, jonka pitäisi riittää useampaankin tarpeeseen. Maksimi-DPI on 12000 ja pohjan alta löytyy ADNS-9800-lasersensori. Tarkkuus ja säätömahdollisuudet ovat monipuoliseen pelaamiseen siis hyvät, vaikkakaan eivät ehkä erinomaiset.

1- ja 2-painikkeiden pinta-ala päättyy reilusti ennen hiiren etureunaa, eli hiirtä halaava kämmenote ei oikein tunnu onnistuvan. Vastaavasti kuitenkin sormiote jää muotoilun ja keinuvan alustan vuoksi omituiseksi, eikä vaikuta varsinaisesti sekään oikealta ratkaisulta. Jäljelle jäävät lähinnä rento, taaksepäin viety kämmenote, jolloin hiirtä ei kuitenkaan riitä kämmenen alle tarpeeksi tai koukistetut sormet, jotka eivät kumpikaan vastaa käsitystäni ergonomisesta tavasta käsitellä hiirtä. Lisäksi asennon hakeminen ja hiiren keinuva alusta suhteessa takaosan jyrkähköön kulmaan aiheuttavat ranteen ja kämmenselän välitöntä kipeytymistä, minkä saimme todeta kahden, eri kokoisilla käsillä varustetun toimituksen edustajan voimin. Mukavaa asentoa on siis todella vaikeaa, kokemuksiemme mukaan liki mahdotonta löytää, etenkään jos ideana on vielä käyttää pohjan liikkuvuutta ja pientä tattiohjainta peukalolla.

Jyrsijän rapistelua värivalojen loisteessa


Pinnoitteet tuntuvat mukavilta ja tekevät hiiren ulkonäöstä huolitellun oloisen. RGB:tä on käytetty maltillisesti ja hyvällä maulla päällisen painikkeiden, logon ja hiiren alareunan alueille. Sileä, pehmeä ja hyvin kuivuva silikonimainen materiaali peittää lähes koko yläosan ja molemmilla, hieman kuperiksi muotoilluilla sivuilla, on matalaprofiilisesti kuvioitua kumia otteen tukemiseksi. Tatti on kuitenkin pieni ja täysin muovinen, mikä ei anna paljoa tukea peukalo-otteelle. Kumipäällyste esim. tatin päässä olisi toiminut sen käytön kannalta paremmin. Pohjasta taas löytyy 6 kpl keraamisia, pieniä, kuperia tassuja, jotka liukuvat melko hyvin kangaspäällysteisellä hiirimatolla. Valmistajan hiiren mukana lähettämällä B5-RGB-hiirimatolla liukuminen on yllättäen tönkömpää. 35 x 25 cm kokoinen hiirimatto on metallia, jonka päälle on liimattu ensin kerros muovilevyä värivaloja varten ja ylimmäiseksi pinnoitteena toimiva teksturoitu musta muovikalvo. Paha vain, että liimat irtoilevat ja koko päällyskerros oli paketista tullessaan kupruilla ja kelvottoman äänekäs ritistessään ja rapistessaan liiman pettäessä hiiren alla. Kovan hiirimaton tulisi olla optimaalinen valinta lasersensorin kaveriksi, mutta tarkkuuserot olivat tällä kertaa niin pieniä, että valinta osui lopulta kangaspäällysteisen alustan käyttöön. USB-virrallisen RGB-valon kirkkaus ja sävyt ovat hintaluokkaan nähden hyväksyttävää laatua, mutta eri valaistustiloja on vain seitsemän ja niitä voi säätää ainoastaan suoraan laitteesta itsestään. Hiirimatosta jää mielikuva mahdollisimman halvalla massatuotetusta, pakollisesta lisälaitteesta.


Joystickit tuntuvat kikkailulta, vieläpä täysin turhalta sellaiselta. Valmistajan sivuilta ladattava Lexip Control Panel-ohjelmisto sisältää kaikki tarvittavat säädöt hiiren joystick-ominaisuuksien käyttöönottoon, RGB-valojen säätöön, painikkeiden ja DPI-asetusten ohjelmointiin sekä ohjelma- ja pelikohtaisten asetusten tekemiseen, mutta se kompastuu omaan nokkeluuteensa. Testikäytössä en saanut mitään tekemistäni asetuksista, ohjelmaprofiileista tai edes valoasetuksista toimimaan pysyvästi, vaan kaikki tehdyt muutokset katosivat tuhkana tuuleen lukuisista yrityksistä huolimatta. Tätä tarkoitin siis mainitessani painalluksien rekisteröitymisestä: voit tehdä mielestäsi parhaat asetukset, mutta ne eivät ehkä toimi asetetun painikkeen takaa hetkisen kuluttua tai koneen uudelleenkäynnistyksen jälkeen, mikä viittaisi siihen, ettei laite tallenna asetuksia lainkaan sisäisesti. Lisäksi ohjelmisto bugasi työpöydällä graafisesti vähän väliä, välkytellen toisten ikkunoiden päälle osia ohjelman pudotusvalikoista ja katkaisi päivittäisen automaattipäivityksensä yhteydessä kunkin pelin tai muun ohjelman, joka oli samalla hetkellä koko ruudun tilassa. Ainoa tapaus, jossa koko joystick-temppua edes pääsi oikeasti kokeilemaan, oli ohjelmiston demoruutu, jossa pyöritellään Lexip-logoa 3D-tilassa hiirtä keinuttamalla ja tattia kääntelemällä. Peleissä kyseisiä 3D-ominaisuuksia en useista yrityksistä huolimatta saanut toimimaan. En, vaikka testasin ohjelmiston ehdottamilla profiileilla sekä itse luomillani vastaavilla, kaikella ensimmäisen persoonan ammuskeluista simulaattoreihin ja MMORPG:sta strategiaan, hiiri ei ottanut toimiakseen ilman ohjelmistoa tai sen kanssa muilla kuin oletusasetuksilla, ilman joystickeja.

Joukkorahoituksen huumaa


Keraamisia Mo42 -nimellä brändättyjä tassuja hiiren alle myydään erillisinä, mikä taitaakin olla mallistossa se ainoa tuote, joka saattaa saada ostohousut sujahtamaan jalkaan. Pyöreitä, tarrakiinnitteisiä pohjalevyjä tulee paketissa kuusi ja niitä voi laittaa haluamansa hiiren alle niin monta kuin haluaa. Pehmeitä hiirimattoja suosiville ja kuluneiden hiirien kanssa tuskaileville lisätarvike voisi sopia mielestäni hyvin.


Palatakseni alun kysymyksiin siitä, kenelle tämä hiiri on kehitetty ja valmistettu ja miksi, epäilen kyseessä olevan pienen, omituisen pelaajaotannan makuun tarjoiltu kapine höystettynä sillä harhaluulolla, että se voisi kiinnostaa kuluttajia realistisesti myös laajemmilla PC-pelitarvikkeiden markkinoilla. Sinnikkään testaamisen ja kokeilun myötä voin todeta, että näin aluksi hiiressä potentiaalia ja halusin pitää siitä kovasti, mutta kaiken laitteen kanssa läpikäymäni jälkeen en voi suositella sitä muille kuin hilavitkuttimien vankkumattomille ystäville ja outojen Kickstarter-tuotteiden keräilijöille. Toki sillä varauksella, että toimitus- ja kommunikaatiovaikeuksia on ainakin keskustelupalstojen perusteella ollut tämän vuoden puolella, eli rohkea rokan syö, omalla vastuullaan. Vasenkätistä versiota on myös lupailtu, mutta aika näyttää, millä aikataululla se on tulossa myyntiin. Tässä oli yritystä, erityisesti materiaaleihin ja kokoonpanoon oli näemmä panostettu hintaluokan puitteet huomioiden, mutta lopputulos on heikko esitys ja käytettävyydeltään yleisesti melkoisen huono. Joikkarit joikkareina ja hiiret hiirinä jatkossakin, kiitos!



Lisätietoa: Lexip
Hintaluokka: 129 dollaria

Toinen mielipide



Suora linkki: https://www.youtube.com/watch?v=W3klWyb7MIE

V2.fi | Nanne Kukkura
< Pelisohva S3E5: NHL ... Pelataanpa: 2 x Wii-... >

Keskustelut (1 viestiä)

Mikko

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

28.04.2019 klo 16.42 2 tykkää tästä

Jep. Kun tämä tuli, kokeilin sitä ensin pari iltaa kotona. En ymmärtänyt, miten tämän pitäisi toimia, joten toin sen Nannelle, että kokeile sinä kun olet nuorempi ja parempi pelaamaan. Huojennukseksi homma ei ollutkaan kiinni pelkästään minun kalkkiutumisestani.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova