Tuorein sisältö

Monkey King: Hero is Back

Arvioitu: Playstation 4
Genre: Seikkailupelit, Toimintapelit
Pelaajia: 1
Ikärajoitus: 12
Kehittäjä: Sony Computer Entertainment
Julkaisija: THQ Nordic
Julkaisupäivä: 17.10.2019
Pelin kotisivut
Nanne Kukkura

02.01.2020 klo 13.00 | Luettu: 1676 kertaa | Teksti: Nanne Kukkura

Muinaisina aikoina Kiinan maalla
Monkey King: Hero is Back on loppuvuoden 2019 pelijulkaisu, joka ilmestyi PS4- ja PC-alustoille muodikkaasti viipyillen. Samanniminen animaatioelokuva, johon peli perustuu, sai ensi-iltansa jo 2015 ja oli Kiinassa hetken aikaa suuri menestys, mutta Kiinan ulkopuolella elokuva on menestynyt heikonlaisesti. Tarina, johon sekä leffa että lisenssipeli pohjautuvat, on 1500-luvulla eläneen Wu Cheng'enin käsialaa. Wun Xiyouji eli vapaasti englannista käännettynä Matka länteen kertoo buddhalaisen munkin matkasta Keski-Aasiaan ja Intiaan, mutta elokuva ei seuraa teosta orjallisesti, vaan on ennemminkin versiointi tarinasta ja hahmoista.


Monkey King: Hero is Back alkaa historiaa tiivistävän intron jälkeen siitä, kun pieni munkkipoika Liuer tyttövauva mukanaan saapuu sattumalta luolaan, jossa itsekkyytensä ja tappelunhimonsa vuoksi viideksisadaksi vuodeksi kristalliin vangittu Sun Wukong, apinakuningas, nököttää. Kun karseat, ihmiskuntaa piinaavat möröt ilmestyvät paikalle lapsipaistin toivossa, poika vahingossa auttaa apinan ulos murikasta ja tämä pelastaa lapset pinteestä. Sun Wukongin, tai Dashengin, kuten toiset häntä pelissä kutsuvat, legendaariseen taistelutaitoon olennaisesti liittyvät taikavoimat on kuitenkin kahlittu ja myötätunnon bodhisattva Guanyin lupaa avata kahleita sitä myötä, kun apina epäitsekkäästi kaataa isoimpia mörköjä. Lapset lyöttäytyvät apinan mukaan, sillä paha lordi Hun Dun on kaapannut systemaattisesti lapsia eliksiiriaineksiksi ja ilkimyksen raaka-aineet alkavat käydä vähiin. Dashengin vanha kamu, sikamies Zhu Bajie liittyy joukon jatkoksi matkan varrelta.

Mikä vuosi nyt on?


Jo pelin alkumetreillä tuli todella kummallinen tunne siitä, kuin pelaisin PS2-julkaisua PS3-konsolin grafiikoilla. Dashengin kungfu-kontrollit ovat hiukan tönköt ja taistelumekaniikka on yksinkertainen kevyen ja raskaan hyökkäyksen välillä vaihtelu. Tämä tarkoittaa käytännössä kahden napin takaa löytyviä hyökkäyksiä, joihin saa vähäistä vaihtelua hypyistä ja myöhemmin myös combopäivityksistä. Tarpeeksi vihollista hakattuaan pelaajalle voi aueta QTE, jossa edelleen hakataan nappeja halutusti ja suoritetaan erityisisku tai taistelun lopetusliike. Kentästä löytyviä esineitä, kuten kepakoita ja penkkejä voi hyödyntää tehokkaina välineinä taisteluissa. Kun vihollisia on tuhottu tarpeeksi, niistä ansaittavilla pisteillä päivitetään saatavilla olevia taikavoimia, joita taas voi hyödyntää nopeuttamaan taisteluiden etenemistä ja löytämään esimerkiksi salaisuuksia. Taikojen käyttö on ehkä tappelutilanteiden parasta antia, sillä esimerkiksi ei-mistään-ilmestyvällä metallipenkillä huitominen on aika lystikästä.


PS3-maku tulee grafiikkaan siitä, että ympäristöt eivät ole visuaalisesti aivan PS4-aikaa. Jotkin asiat, kuten paikkoihin kiipeämiset esitetään turhilla välianimaatioilla, joihin mennään ja josta poistutaan mustien ruutujen kautta. Yksityiskohtia uupuu tekstuureista, varjoissa ja animaatioissa on säästelty ja juuri sen vuoksi Dashengin keskellä ruutua juokseva hahmo näyttää toisinaan täysin irralliselta muusta ympäristöstä. Hahmomallit näyttävät onneksi itsessään hyviltä, tosin välillä hahmoanimaatioissa on puutteita, kuten jumiutumisia ja lyhyitä teleporttaamisia. Teknisistä heikkouksista huolimatta kartat ja maisemat sopivat pelin näyttämöksi upeasti. Tunnelmavalaistus on suurimman osan peliä hyvin räikeä, mutta värikkäät ja tyyliuskolliset miljööt toimivat hienosti kehystämään tapahtumia. Tarinallisia välianimaatioita on ripoteltu sopivin välein, mutta niiden tyyli vaihtelee 2D:n ja 3D:n välillä paljonkin. Olisin pitänyt tunnelman kannalta vahvempana ratkaisuna pitäytyä yhdessä tyylissä ja toteutustavassa.

Apinoidaan oikein olan takaa


Vihollisia on muutamaa eri tyyppiä, eikä vaihtelua ole kovin paljoa. Yhden vihollistyypín kohdattuaan pelaaja tietää mitä vastassa on seuraavan saman näköisen, mutta eri värisen mörrikän ilmestyessä. Perusmörköjä voi hakata vaikka suoraan edestä päin ja erikoisemmilla pomoilla ja minipomoilla heikko kohta paljastuu jotenkin muuten, kuten taakse juoksemalla ja takamusta hakkaamalla. Etenkin pelin alkupuolella pyllyjen läpsiminen oli aika yhteneväinen ja perin huvittava tapa voittaa pomot. Haastetta syntyy lähinnä oikean ajoituksen hakemisesta ja löytyvien asioiden ja esineiden käyttämisestä taisteluissa.


Kerättävää on kaikenlaista, kuten maajumala-pikku-ukkoja tai kukkasia ja matelijoita. Maajumalia löytämällä pelaaja voi avata itselleen terveys- ja taikamittareihin palkkeja tai lisätä taitoa, luonnonvaroja taas voi vaihtaa kohtuullisin välimatkoin esiintyvän kauppiaan luona voimaa, terveyttä, taikuusenergiaa tai muita metkuja sisältäviin hyödykkeisiin. Keräileminen on tehty siis kannattavaksi, tosin kaiken voi löytää melko lailla nuohoamalla tarkoin rajattujen kenttien reunoja ympyränappia takoen. Maailma tuntui houkuttelevan suurelta, mutta heti kun reittien ehdottomuus kävi ilmi, se menetti jotakin lupaavasta hohdostaan.


Sivuhahmoilla on paljon asiaa. Toistoa hahmoäänissä on todella paljon, mikä ärsytti kovasti. Suosikki-inhokiksi muodostui se, kun vihollisten ilmaantuessa läheisyyteen alkaa Liuer-poitsun kimeä kiljunta “Ahhh, monsters!” ja mökä vain pahenee Zhu Bajien liityttyä seurueeseen. Dasheng taas itse enimmäkseen ähkii ja murahtelee sille, miten rasittavaa muu jengi on. Toinen outo juttu äänten suhteen on englanti-dialogi. Kaikilla hahmoilla on cockney-aksentti, jutut loppuvat kesken animaation jolloin seuraa kiusallinen hiljaisuus ennen hahmoanimaation loppua ja turhaa, ohjailevaa dialogia pukkaa jatkuvasti. Tosin, tässä kohtaa on muistettava että peli on luultavasti tehty nuoret, ensimmäisiä seikkailupelejään pelaavat tyypit huomioiden ja heidän oletetaan tarvitsevan ohjeita etenemiseen, mutta raja on tietysti siinäkin, miten paljon pakotettua opastusta tarvitaan.

Kavereista karvaisin


Pelillisesti Monkey King: Hero is Back ei erotu eikä tunnu kovin tärkeältä tai nykyaikaiselta tapaukselta. Ei edes, vaikka sitä tarkasteltaisiin nuorisolle suunnattuna “juokse ja hakkaa monstereita nekkuun”- juttuna. Kungfu-hilluminen on ihan kivaa jos mekaniikan yksinkertaisuus ei vaivaa, mutta vaikka kentät ovat tunnelmallisia ja sieviä, ei niissä mätkiminen ja koluaminen toisaalta jaksa erityisesti huvittaa. Tiukasti rajattu peli menettää viehätystään sillä, ettei useimpien näennäisesti matalien esteiden yli voi loikkia ja etenemisen tavat ovat ehdottoman tuntuiset. Tarinallisesti sen sijaan ajatus on lämmin ja pörröinen: Lähimmäisistä välittäminen, hyvät teot ja ystävällisyys ovat kaiken ydin ja kantavat kertomuksen loppuun asti. Peli ei ole myöskään erityisen pitkä, arviolta 7-9 tuntia pelaajasta ja pelitavasta riippuen, mutta totta puhuen tarinan viehätys tuskin toimisi paljoa pidemmäksi venytettynä. Täyttä hintaa en tästä jälleen kerran itse maksaisi, mutta yksinkertaista hupia kaipaavalle tämä voisi olla alelaarilöytönä hyvä.

V2.fi | Nanne Kukkura

Monkey King: Hero is Back (Playstation 4)

Olkoonkin miten kuningas, apinankin on omaksuttava pehmeitä arvoja mörönmätkinnän ohessa.
  • Tuulahdus yksinkertaisemmilta ajoilta
  • Tyydyttävä tarina välittämisestä
  • Taikojen käyttö tappeluissa hauskaa
  • No se tuulahdus yksinkertaisemmilta ajoilta
  • Ohjeistaminen tunkee silmille ja korville
  • Viholliset keskenään liian samanlaisia
< GRID... Dragon Quest XI S: E... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti


109


www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova