Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Nintendo Switch Lite ja syksyn pelivalikoimaa

Manu Pärssinen

30.09.2019 klo 14.39 | Luettu: 1851 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Peliviihdettä kevyesti kyytiin
Nintendon ensimmäinen käsissä pidettävä elektroninen pelilaite Game & Watch Ball julkaistiin vuonna 1980, eli lähes 40 vuotta sitten. Kun 3DS:n pelijulkaisujen määrä alkoi hiipua, alettiin huhuta uudesta Nintendo Switchistä, joka olisi vielä kannettavampi, vielä mukaan otettavampi ja paremmin soveltuva vaikkapa bussimatkoilla pelattavaksi. Syyskuun 20. päivä se julkaistiin, kun Switch Lite saapui kauppoihin, harmaan, keltaisen ja turkoosin värisinä. V2.fi sai testattavakseen pirteän keltaisen version.

Mitäs kivaa tässä on?


Kun jostakin laitteesta julkaistaan “kevytversio”, se yleensä tarkoittaa, että ominaisuuksia on karsittu - ja niin myös tässäkin tapauksessa, mutta palataan siihen asiaan hetken kuluttua. Jos keskitytään siihen, että keveys tarkoittaa tässä tapauksessa laitteen fyysistä keveyttä, niin se on tosiaan totta - kun Switch Liten nappaa kouraansa, sen painosta hämmästyy. Alkuperäinen Switch painaa ohjainten kanssa piirun alle 400 grammaa, kun taas kevyt-Switch noin 275 grammaa. Kätösissä yli 100 gramman ero on jo huomattava. Vaikka laitteen mitat olivat tiedossa jo paljon ennen julkaisua, yllätyin myös hieman siitä, kuinka paljon edeltäjäänsä pienempi uutuuskonsoli käytännössä on. Kun laitteet laittaa päällekkäin, on syvyyssuunnassa eroa senttimetrin verran ja leveyssuunnassa kokonaisen Joy-Con-ohjaimen verran. Lite on siis reilusti solakampi.


Kun Liteä asentaa käyttökuntoon, se kyselee kätevästi, että omistaako jo aiemmin Switchin ja jos omistaa, tuleeko uusi laite sen rinnakkaiseksi vai korvaavaksi pelivehkeeksi. Sitten kysellään Nintendo Account -tunnuksia ja homma onkin selvää pässinlihaa. Switch Lite tuntuu käsissä mukavalta, vaikka se onkin monia viime vuosien käsikonsoleita suurempi. Sen pinta on inasen liukkaan oloinen, mutta kuitenkin mattapintainen, eli ei liian lipsuva. Ehdotonta plussaa on myös ABXY-näppäinten muuttuminen perinteiseksi ristiohjaimeksi.

Mitä sitten puuttuu?


Ensimmäiset “puutokset” ovat ilmeisiä: mukana ei tule dockia, eli laitetta ei voi kytkeä televisioruutuun - ei millään tavalla. Ohjaimet ovat kiinteät, eli niiden heiluttelua ja erillistä kallistelua vaativia pelejä ei voi pelata. Nintendo listaa sivuillaan täysin yhteensopimattomiksi mm. sellaisia pelejä kuin 1-2-Switch, Just Dance ja Super Mario Party. Lisäksi joidenkin pelien ohjaaminen on hieman aiempaa hankalampaa ja siihen kuuluukin aika kova kolmikko: The Legend of Zelda: Breath of the Wild (liikeohjauksella ratkottavat puzzlet), Super Mario Odyssey (ei tärinää kuiden löytämiseen, ei Cappya kakkospelaajalle) ja Pokemon Let’s Go Pikachu/Eevee. Liikeohjausta on toki muissakin peleissä, mutta ne eivät sitä ehdottomasti vaadi. Ongelmia voi kiertää yhdistämällä langattomat ohjaimet Liteen, mutta joillekin ne ovat lisähankinta.


Switch Liten ruutu on hieman pienempi kuin originaali-Switchin: 5,5 tuumaa 6,2 tuuman sijaan. Pelatessa tämä ero ei ole kovin ilmeistä, paitsi näin keski-ikäisen pelaajan silmille jotkut tekstit ovat vielä vähän entistäkin pienempiä. Akun keston luvataan parantuneen, mikä onkin kannettavan laitteen elinehto (petyin Switchin vastaavaan monta kertaa) - mutta käytännössä ero ei ole iso, Nintendon oman listauksen mukaan noin puoli tuntia aiempaa pidempi ja “neljä tuntia Breath of the Wildia”.

Pelatessani Switch Litellä neljää alla tiviistetysti arvioitua peliä, minulle ei tullut sen ohjainten kanssa ongelmia (kuten ei tulut originaali-Switchilläkään), mutta jo julkaisuviikon jälkeen pelisivustoilla raportoitiin tapauksista, jossa myös Switch Liten ohjaintikuissa esiintyi “drifting”-ongelmaa, eli jokin ohjauksen suunta jää päälle, vaikkapa kamerakulma itsestään pyörimään. Odotellaan ilmiön laajuutta ja Nintendon vastausta.

Onko Lite oikea Switch minulle?


Jaa minulle? On, ehdottomasti. Jotkut saattavatkin tietää käsikonsolien keräysharrastuksestani, jota Suomen pelimuseossakin jokin aika sitten esiteltiin, joten uusi käsikonsoli, jees pliis! Alkuperäistäkin Switchiä käytin 90 %:sti pelkästään kannettavassa tilassa, mutta nyt se saa jäädä olohuoneen isoon ruutuun kiinni.


Jaa sinulle? Se riippuu siitä, mitä mieltä olet edellä mainituista asioista ja kuinka paljon ne painavat vaakakupeissasi - varsinkin televisioon kytkeminen ja tiettyjen pelien poisjäänti / hankaloituminen. Plussapuolelle voisi ehkä lisätä sen, että muksujen reissupelivehkeenä Lite lie hieman kestävämpää sorttia, kun irtonaisia osia on vähemmän. Toisaalta Litellä voi pelata matkalla vaikkapa tuoretta DOOMia, Skyrimiä tai (kohta) Witcher 3:a, mikä ei muilla Nintendon käsikonsoleilla onnistu.

Kuten alla olevista peliarvioistakin hieman käy ilmi, yksi ongelma on se, ettei mitään Switchin peleistä ole täsmälleen suunniteltu käsikonsolipelattavaksi. Se ilmenee eri tavoilla - mutta ehkä tämäkin tilanne korjaantuu jatkossa.

Uusin iteraatio ‘tavallisesta’ Switchistä maksaa kaupoissa noin 340 euroa, kun taas Switch Lite 250 euroa. Nintendo 2DS XL taas kustantaa 150 euroa, joten uutuus-Lite asettuu juuri siihen väliin. Joistain rajoituksistaan huolimatta se on juuri sopiva lisä Nintendon nykylaitteiden valikoimaan ja löytää varmasti kohdeyleisönsä.

Astral Chain


Bayonetta-pelit tekivät minusta lopullisesti PlatinumGamesin fanin. Reilusti ja tyylikkäästi ylilyövä - jopa itseään parodioiva - toiminta maistuu aina, ja viittaukset Sega-pelien historiaan olivat pelkkää herkkua. Astral Chain kuuluu toiminnan ja tyylin osalta ehdottomasti samaan kategoriaan.

Astral Chainin alku tipautti leukani tyylikkyydellään, mutta into hieman hiipui jo seuraavassa hetkessä, kun turhalta vaikuttavia keskusteluruutuja sekä aluksi hieman liiankin monimutkaiselta vaikuttavan taistelujärjestelmän tutoriaalit tupsahtelivat hissukseen ruudulle. Onneksi näistä päästään pian toiminnan ytimeen: pelaaja on toinen puolisko poliisivoimiin pestatuista kaksosista, joiden käytössä ovat erilaiset Legionit - “astraaliketjun” päähän kahlitut Chimera-alienit. Chimeroita sitten hyödynnetään sekä taisteluissa että maailman mysteerien tutkimisessa. Chimerat ovat myös maailmaa uhkaavia vihollisia ja niiden koti astraalitaso on kumma mesta (tosin Controlia pelanneille jotenkin tuttukin). Tarina on… no, ehkä ei se tavanomaisin, mutta hieman suoraviivainen ja yllätyksetön.


Taistelut sen sijaan ovat jokseenkin omaperäisiä, vauhdikkaita, näyttäviä ja tarpeeksi vaihtelevia, eikä salapoliisityökään tuskaista ole. Pelaajan pelihahmolla on muutamia aseita käytössä, mutta varsinaista tuhoa aiheutetaan Legion-otuksella, jota ohjataan samanaikaisesti. Otuksia taas on kourallinen eri lajeja ja jokaisella eri kykyjä ja kykypuu, joten pienen syventymisen jälkeen taisteluissa on omintakeinen fiilis. Strategiointia tarvitaan vastassa olevasta vihollisesta riippuen ja haastettakin riittää (pelissä on kyllä kolme vaikeustasoa).

Tyylikkäitä grafiikoita jo kehuinkin, mutta ääniraita ei jää musiikin osalta yhtään huonommaksi - ja sitä on hyödynnetty erinomaisesti lisäämään hienojen hetkien hienoutta. Bayonettan tasolle Astral Chain ei nouse pilkkeen määrässä silmäkulmissa tai massiivissa liioitteluissa (vaikka niitäkin molempia esiintyy) ja siitä syystä se jääkin minun listallani hieman alemmas. Myönnän, että alun hidastelusta huolimatta kokonaisuutena se on varsin pätevä paketti ja esittelee myös PlatinumGamesin kehittymistä pelistudiona.

Käsikonsolilla pelattuna Astral Chain on ok, mutta jotkut yksityiskohdat käyvät niin pieniksi, että koko pelin komeus kannattaa kokea television isommalta ruudulta - ja ehkäpä vielä Pro Controllerilta, sillä astetta normaalia monimutkaisempi taisteluiden ohjaus siitä saattaa hyötyä.

Peli itsessään: 4 | 5
Soveltuvuus käsikonsolipeliksi: 4 | 5


Tetris 99



“Tetris Battle Royalelle” naureskeltiin aluksi ajatuksena, mutta se on nerokasta. Miten yhdestä kaikkien aikojen addiktiivisimmasta pelistä saadaan entistä addiktiivisempi (lisätään 98 reaaliaikaista vastustajaa) ja “helppo oppia, vaikea tulla mestariksi” -käyrästä entistäkin haastavampi (lisätään ruudulle enemmän katsottavaa, reagoitavaa ja seurattavaa). Omalta ruudulta tiputetut palikat nimittäin päätyvät jonkun muun riesaksi ja päin vastoin.

Tetris on Tetris ja minä olen Tetris-fani. Vuosien varrella Tetriksestä on tehty pilattuja uusioversioita, sekä erinomaisia uusioversioita, kuten Tetris Effect - ja tämä Tetris 99. Pelihän on tarjolla myös ilmaiseksi Nintendo Switch Onlinesta maksaville ja NSO vaaditaan verkkopeleihin, joten miksi sitten ostaa tämä kaupasta 30 euron hintaan? Mukana on kympin hintainen Big Block DLC, joka lisää yksinpelattavia pelitiloja sekä koodi, jolla saa vuoden verran NSO:ta (arvo 20 euroa), joten ellei DLC:tä omista, nettoaa käytännössä ilmaiseksi fyysisen kopion pelihyllynsä Nintendo-kokoelmaan. Suosittelen!

Tetris on myös kaikkien aikojen suosituin käsikonsolipeli (kiitos Game Boyn), joten on vaikea perustella, miksei tällekin antaisi viittä tähteä käsikonsolipeliksi soveltuvuudesta. Haittapuolena voi nähdä sen, että aina ei ole mahdollista päästä nopeaan nettiyhteyteen pelaamaan verkkovastustajia vastaan - mutta sen ajan voi aina treenata yksinpelitiloissa.

Peli itsessään: 4 | 5
Soveltuvuus käsikonsolipeliksi: 5 | 5


Spyro The Reignited Trilogy



V2.fi:n Miia antoi lohikäärme-Spyron uusiointipaluulle 5/5 (arvostelu täällä) tähteä, eikä siihen ole paljon lisättävää. Minulle Spyro ei ole niin tärkeä hahmo lapsuudesta kuin Miialle, joten nostalgialasit koteloonsa asettaen vähennän yhden tähden arvosanastani. “Koko perheelle sopiva kokoelmateos, josta löytyvät sarjan parhaat osat” pitää kuitenkin edelleen paikkansa ja Switchin pelivalikoimaan se soveltuu näin jopa paremmin kuin PS4:n vastaavaan - varsinkin kun Nintendo-koneille näitä osia ei ole aiemmin julkaistu.

Switchille muunnos on tehty pätevästi ja Spyro ohjautuu ketterästi, ainakin jos PS1-aikojen peukaloasento ei ole juurtunut luihin ja ytimiin. Se on värikästä ja kepeää vanhan koulun tasoloikkaa, johon addiktoituu helposti sen verran, että konsolin nappaa mielellään aina kätösiin kun purppuralohharin seikkailun jatkaminen alkaa kutitella.

Peli itsessään: 4 | 5
Soveltuvuus käsikonsolipeliksi: 5 | 5


AER: Memories of Old



Alunperin pari vuotta sitten julkaistu AER: Memories of Old on peli, joka tuo välittömästi mieleen muun muassa erinomaisen Journeyn tai sen sukulaisen Flowerin. Mielleyhtymä johtuu osittain meditatiivisesta rauhallisesta tunnelmasta sekä osittain tyylikkään yksinkertaisesta graafisesta ulkoasusta. Flowerin tavoin AERissakin lennellään, nyt vain lintuna kukan terälehtien sijaan.

Muistot ovat unenomaisia kokemuksia ja sellainen on myös AER, enemmänkin taiteen suuntaan niiaava elämys kuin kovin syvällinen peli. Se vie kuitenkin mennessään lyhyen kestonsa ajan ja muodonmuuttaja Aukin matkan vaiheet haluaa nähdä loppuun asti. Reissun varrella taustatarina syvenee, varsinkin jos kuuntelee muistojen keskusteluita ja etsii lisätekstejä. Pelin tasoloikinnat tai pulmat sinänsä eivät ole kovin monimutkaisia, eikä vihollisia vastaan tarvitse taistella.

AERissa lentely on niin nautinnollista, että sitä unohtuu tekemään kesken pelaamisen ja kuten sanottu, myös meditatiivisen rentouttavaa. Myös mainio musiikki auttaa asiaa. Peli toimii erinomaisesti käsikonsolilla ja parin tunnin junamatka AERin kyydissä sujuu vallan leppoisasti.

Peli itsessään: 3.5 | 5
Soveltuvuus käsikonsolipeliksi: 5 | 5


V2.fi | Manu Pärssinen
< Pelataanpa: Jännän ä... V2.fi pelasi: Noita ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



V2.fi:n JOULUKISA
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova