Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Porausta ja patikointia - Mr. Driller Drill Land ja Biped (Switch)

Manu Pärssinen

07.07.2020 klo 15.40 | Luettu: 689 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Kaksi puzzlea Switchillä
Mr. Driller Drill Land


Kaikista niistä Switch-peleistä, joita olen tänä kesänä testaillut, en olisi heti uskonut, että se, jonka ääreen palaan aina uudelleen sopivan hetken koittaessa olisi vuonna 2002 Japanissa Gamecubelle julkaistun keskimääräistä sekavamman puzzlepelin uusioversio. Olen kuitenkin aina ollut nopeaa hahmotuskykyä, reaktioita ja reagointia painottavien koukuttavien puzzlepelien (Tetris, Puzzle Bobble) ystävä ja kyllä alkuperäisestä Mr. Drilleristä Dreamcastilla on myös mieluisia muistoja.


Uskon puute johtuu muun muassa siitä, että ensimmäisen pelikerran jälkeen olin pelistä kovasti kahden vaiheilla. Pidän kyllä japanilaisesta yli-iloisuudesta ja ääniraidalla on kerrassaan huikeita rallatuksia, mutta Mr. Drillerin peruskonseptin sekoittelu erilaisilla lisämutkilla sekä kahden pennin budjetilla tehdyt välianimaatiot pistivät karsastamaan. Sitten se koukku iski selkään kuin I Know What You Did Last Summer -leffan uhreilla.

Koko porukka poraa


Tiesittekö muuten, että 80-luvun arcadeklassikko DigDugin päähahmo on Mr. Drillerin isä? Se selviää viimeistään tämän pelin myötä, sillä herra Poruri itse, isäpappa sekä muutama muu kaveri (joista yksi on robotti ja yksi on koira) saapuvat uuteen huvipuistoon, jonka perustaja vaikuttaa hieman epäilyttävältä. Puisto toimii pelitilan valitsimena, sillä jokainen huvipuiston laite on hieman erilainen porauspuzzle-elämys.


Perinteistä menoa tarjoaa World Drill Tour. Mr Drillerin perusideahan on se, että värikkäiden palikoiden täyttämässä kuilussa edetään alaspäin ja toisissaan kiinni olevat samanväriset palikat katoavat, kun yhtä niistä poraa. Samalla pitää pitää huolta, ettei happi lopu (kerätä happisäiliöitä) ja ettei jää niiden palikoiden alle, jotka poraamisen johdosta ovat irronneet. Kun pelissä pääsee vauhtiin ja alkaa tunnistaa, minkälaisten muodostelmien alle pääsee suojaan sekä luottamaan siihen, että ylhäältä putoavat palikat tarttuvat samanvärisiin kumppaneihinsa, tuntee olevansa asian ytimessä samalla tavoin kuin Tetriksessä voi päästä siihen mielentilaan, jossa kaikki tuntuu tulevan selkäytimestä.

Uudella kierteellä


Muut huvipuistokohteet pistävät touhuun sitten omia lisämausteitaan. Star Drillerissä ollaan avaruudessa (happi sielläkin loppuu) ja matkan varrella meteoriitit, asteroidit ja muu sekalainen avaruusrekvisiitta joko helpottaa tai vaikeuttaa etenemistä. Drindy Adventuressa (Dr Indy … Indiana Jones) pitää matkan varrella kerätä tietty määrä kultaisia patsaita ja varoa pyöriviä kivenmurikoita. The Hole of Druaga on pelitiloista monimutkaisin, sillä se tuo mukanaan vähän roolipelielementtejä: erilaisiin tarkoituksiin käytettäviä jalokiviä, vihollisia, erillisiä huoneita ja niin edelleen. Alun totuttelun jälkeen pidin myös tästä twististä. Kauhutalossa taas pitää jäädyttää ja tuhota kummituksia ja Dreamin’ Parade on omituinen japanilainen paraati, jonka pelillistä ideaa en lopulta ymmärtänyt (ei sitä tainnut edes olla).


Kun kohteet selvittää, pääsee jahtaamaan pääpahiksen robottia ja sen tuhoamisen jälkeen aukeavat huvipuistokohteiden seuraavat vaikeustasot. Sitten vaan takaisin tahkoamaan. Puistosta löytyy myös kauppakuja, josta voi ostaa itselleen helpotuksia ja keräilytavaroita tai vaikkapa kuunnella pelin (edelleen, mainion japanilaista) ääniraitaa.

Kyllä, Mr. Driller Drill Landissa on jonkin verran turhaa ja halpahintaista täytehuttua, eikä kovin paljon sisältöä, mutta sen ytimessä on edelleen toimiva, värikäs ja vauhdikkaan addiktiivinen puzzlepeli. Se sopii Switchin ruudulle täydellisesti, eikä purista lompakkoakaan liikaa (noin 20 euroa).



Biped


Switchin ohjainten mahdollisen drift-ilmiön sekä oman kärsivällisyyden testaamiseen ei ole koskaan ollut parempaa peliä kuin Biped. Pelin nimi tarkoittaa kaksijalkaisuutta ja sen kantava idea on, että ohjattavan robotin kumpaakin jalkaa ohjataan erikseen Switchin analogitikuilla. Siis siten, että esimerkiksi kävelläkseen eteenpäin pitää ensin tökätä vasenta, sitten oikeaa tikkua, sitten taas vasenta, oikeaa, vasenta, oikeaa, vasenta, oikeaa, askel kerrallaan. Tekijät itsekin ovat varmasti jossain vaiheessa havahtuneet ohjaustavan hankaluuteen, sillä tietyillä pinnoilla voi myös luistella pitämällä molempia tatteja käännettynä johonkin suuntaan. Noh, joo.


Vaikeahkoon ohjaukseen perustuvia pelejä on toki viime vuosina nähty monia Octodadista I am Breadiin ja tavallaan perinne ulottuu jopa kuularullailupeleihin kuten Marble Madnessiin ja Super Monkey Balliin. Niissä on kuitenkin pelastavia tekijöitä, kuten yksinkertaisuus, addiktiivisuus, vauhdikkuus, huumori tai oivaltavat pulmat ja erilaiset tilanteet, joissa ohjausta hyödynnetään kekseliäillä tavoilla. Bipedissä ideat ovat loppuneet piirun verran liian nopeasti, vaikka muuten sen toteutus onkin teknisesti - pieniä kameraongelmia lukuun ottamatta - kohtuullisen laadukasta. Sitä piti vain huokailla ja pitää taukoja, jotta jaksoi yrittää uudelleen, sillä eteneminen pelissä aiheutti useampaan otteeseen otsasuonten tykytystä. Yritys- ja erehdysmenetelmällä eteenpäin sitten pääsikin.

Taustalla oleva tarina maailman pelastuksesta unohtuu nopeasti, eivätkä kolikoiden kerääminen, nappien painelu ja tavaroiden siirtely paikasta toiseen ole mullistavia tasoloikka/puzzle-mekaniikkoja. Kaverin kanssa pelatessa pulmista tosin löytyy Bipedissä vähän enemmän ajatustakin. Kaksin pelattavaksi peli on ajateltukin, sillä jaettu tuska on aina piirun verran hauskempaa kuin yksin hikoilu. Pelattavaa on myös enemmän kuin yksin pelatessa ja jos tästä oikein innostuu, voi koittaa alittaa aika-rajoja ja kerätä piilotettuja keräiltäviä.


Valittamisesta huolimatta täytyy myöntää, että oli myös niitä hetkiä, joina oma toilailu robotin ohjaamisessa aiheutti naurunpyrähdyksiä ja sujuvammissa kohtauksissa pelaaminen oli oikeasti hauskaa, varsinkin kaksistaan. Pelin on selvästi tarkoitus olla iloisen hassu ja laadukkaasti toteutetun äänimaailman, musiikin ja maisemien osalta näin onkin. Ehkä Bipedin pelisuunnittelu olisi vaatinut tekijöiltään himpun verran enemmän rohkeutta ja omaperäistä mielikuvitusruuvin vääntämistä. Toisaalta rahalleen saa ihan sopivasti vastinetta, sillä Bipedin hintalappu on alustasta ja tarjouksista riippuen 10-15 euron välillä.


V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi-kilpailu: Voit... V2.fi pelasi: Trackm... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi etsii peleistä innostunutta avustajaa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova