Tuorein sisältö

Retro Rewind: Smarty and the Nasty Gluttons

Mikko Heinonen

24.09.2022 klo 12.00 | Luettu: 1741 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Viittä vaille Amiga-hitti Suomesta

Artikkeli on julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020.

Monet pelit kohtaavat kehitysaikanaan vaikeuksia, joillekin ne koituvat jopa kohtaloksi. Smarty ei aikanaan valmistunut, mutta sai onneksi toisen mahdollisuuden vuosikymmeniä myöhemmin.

Tampereella vaikuttanut Avesoft muistunee useimmille mieleen lähinnä harrastelehtien ilmoituksista, joissa se kauppasi PD-ohjelmia “disketin hinnalla”. Kun modeemit olivat hitaita eikä internetin kaltaista tietovarastoa ollut käytettävissä, valmiiden levyjen ostaminen postimyynnistä olikin aivan pätevä keino hankkia julkisohjelmia. Vastaavia yrityksiä toimi 1990-luvun taitteen tienoilla monia muitakin, mutta ne kuivuivat kokoon varsin pian. Avesoft kuitenkin tähtäsi alusta asti korkeammalle ja halusi olla myös pelien ja ohjelmien kustantaja.

Avesoftin nimekkäin tuote on Coloris, Signum Victoriae -kehittäjätiimin näyttävä puzzle-peli, jonka MikroBittikin arvioi viiden tähden tuotteeksi. Valitettavasti Coloriksen maailmanvalloitus katkesi siihen, että sen mekaniikka oli turhan suoraan inspiroitunut Segan Columnsista, eikä kansainvälisiä julkaisijoita huvittanut lähteä kokeilemaan onneaan tuolloin muodikkaissa ns. look & feel -oikeudenkäynneissä.

Coloriksen lisäksi Avesoft sekä julkaisi että suunnitteli useita muita pelejä Amigalle. Näistä mainittakoon ainakin ”säästöohjelmana” myyty Bloody Afternoon, joka on yksinkertainen Operation Wolf -variantti, sekä julkaisematta jäänyt soluaiheinen räiskintäpeli Celloids, joka saatiin talteen alkuperäisiltä levyiltä vuonna 2018. Tarinaa siitä olikin Retro Rewindin ihan ensimmäisessä numerossa.


Aika loppui kesken


Smarty and the Nasty Gluttonsin suunnittelun alkusanat lausui Avesoftin voimahahmo Jyrki Kummola, jolla oli vuoden 1992 tienoilla visio vauhdikkaasta tasoloikkapelistä. Hän sai projektiin mukaan Eero Tunkelon, Sami Karjalaisen sekä koko joukon muita suomalaisen Amiga-kehityksen kärkinimiä: grafiikkaa tekivät mm. Mikko Lipiäinen ja Hans Zenjuga, musiikkia Sami Järvinen, Juha Kujanpää ja Aleksi Eeben. Äänirutiinista vastasi Jarno Paananen, jonka koodia käytettiin ulkomaita myöten.

Tälläkään voimatiimillä ei kuitenkaan päästy kohtaloa karkuun. Pelin alkuperäinen rakenne oli liian epäselvä ja se piti tehdä uusiksi, mikä vei turhan kauan samalla, kun hiekka Avesoftin ja Amigan tiimalasissa alkoi valua tyhjiin. PD-levyjen myyntituotot eivät riittäneet pitämään kustannustoimintaa pyörimässä, eikä ulkomaistakaan kustantajaa pelille enää löytynyt Avesoftin kaaduttua. Timo ja Mika Hirvikorpi työstivät pelistä MS-DOS-käännöstä, mutta 90-luvun puoliväliin tultaessa aika oli ajanut yhden ruudun söpöpuzzleista ohi. Smartyn palaset jäivät siis hyllyyn odottamaan aikaa parempaa.

Tuo aika koitti viimein vuoden 2017 tienoilla, kun pelin levyrutiinit ohjelmoinut Jouni Korhonen, joka demoskenessä tunnetaan nimellä Mr. Spiv, löysi Smartyn demoversion Eero “Python/(B)” Tunkelon vanhoilta disketeiltä. Hän julkaisi sen saatuaan luvan Eerolta, joka oli aikoinaan fiksuna hankkinut Smartyn oikeudet itselleen Avesoftin konkurssipesästä. Tämän myötä Eero ja Sami innostuivat projektista uudelleen ja päättivät palata vanhan koodinsa pariin Jounin myötämielisellä avustuksella. Peli ohjelmoitiin osin uudelleen, viimeisteltiin ja julkaistiin ilmaiseksi kesällä 2020.


Konsolitasoista toimintaa


Tutustuminen Smartyyn näin lähes 30 vuotta myöhemmin onkin hämmentävä kokemus: ihan ilman Amiga- ja Suomi-fanilasejakin täytyy todeta, että peli on todella laadukkaasti tehty. Varsinainen peli-idea ei ole se aivan helpoimmin avautuva, mutta kun sen tajuaa, homma alkaa luistaa. Grafiikka on pikkutarkkaa ja repii sulavuudessaan kaikki tehot irti perusmallin Amigasta, musiikki sekä Aleksi Eebenin ja Ville Hyvösen ääniefektit rytmittävät toimintaa.

Tarina on toki ysärin alun söpöilyhyppelyille tyypillistä satuilua isoisästä ja unikoneesta, mutta kun pelaaminen alkaa, tämä kaikki unohtuu. Lyhyesti kuvattuna tarkoitus on ampua ruudulla vilistäviä pahiksia tainnutusaseella, jolloin ne käpertyvät palloksi. Palloa potkaisemalla sen voi vierittää alemmilla tasoilla olevien pahisten päälle, ja onnistuneesta osumasta palkitaan avaimella. Viisi avainta kerättyään voi siirtyä seuraavaan kenttään. Helppoa, omaksuttavaa ja yllättävän koukuttavaa.

Onkin suuri sääli, että Smarty ei koskaan päässyt markkinoille Suomessa, kansainvälisestä julkaisusta nyt puhumattakaan. Vaikka koodi todennäköisesti onkin nyt paremmin viilattua kuin se olisi 90-luvun alussa ollut, pelin kantava idea ja audiovisuaalinen ulkoasu ovat sitä luokkaa, että ostajia olisi luullut löytyvän. Valtava hatunnosto kehittäjäporukalle, joka jaksoi nähdä vaivan Smartyn paketoimiseksi näin jälkikäteen retroyleisön ulottuville.


Lataa peli ilmaiseksi: smartygame.fi

Julkaistu aiemmin Retro Rewindin numerossa 3/2020
Lisätietoa Retro Rewind -lehdestä: https://retrorewind.fi
Tilaa Retro Rewind osoitteesta https://tilaaskrolli.fi

V2.fi | Mikko Heinonen
< V2.fi testasi: Porsc... Pelataanpa: The Simp... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova