Fire Emblem -taktiikkapelien sarja on ehtinyt jo käsittämättömään 18. osaansa, joten ei ole hirveän ihmeellistä, että vuosien varrella sen kehitystiimit ovat kokeilleet jos jonkinlaisia ideoita, joista monia ei olla sittemmin sarjan peleissä nähty. Ennen kuin nyt.


Pelisarjan tuorein teos, Fire Emblem: Fortune’s Weave kun on eräänlainen hittikokoelma, joka tuo mukaan vaikutteita ja ideoita sarjan aiemmista peleistä, sekä saman kehitystiimin muista peleistä, kuten rikollisen vähälle huomiolle jääneestä Tokyo Mirage Sessions #FE:stä.

Tuloksena on peli, joka vauhtiin päästyään suorastaan huimaa tekemisen määrällä ja vaihtelulla, ollen siinä sivussa myös yksi viime aikojen parhaista taktiikkapeleistä. Kyllä Switch 2 -pelurien taas kelpaa.



Fortune’s Weave sijoittuu samaan maailmaan kuin se edellinen Fire Emblem -peli, Three Houses. Tarinat eivät kuitenkaan sinänsä ole sidoksissa toisiinsa, joten sen edellisen pelin skipanneetkin pääsevät hyvin touhuun mukaan, mitä nyt satunnaiset pienet viittaukset toisen pelin tapahtumiin ehkä eivät aukea kaikessa kontekstissaan.


Three Housesin tavoin myös Fortune’s Weavea pelataan pelataan ei yhden eikä kahden, vaan neljän sankarin perspektiivistä. Paikallisessa suurkaupungissa järjestetään harvinainen turnaus, joka kasaa yhdelle areenalle kaikki maailman suurimmat sankarit ja pahikset ottamaan toisistaan mittaa usean kuukauden mittaisissa kisoissa. Palkintona on yhden vapaavalintaisen toivomuksen täyttäminen. Pelaaja pääsee tietenkin kokemaan peliä yhden neljän osallistujan perspektiivistä, joskin todellisena ideana on pelata peli läpi neljä kertaa, kokien näin kaikkien omat tarinat.

Tämä ei ole niin itseääntoistava ratkaisu kuin voisi kuvitella, sillä vaikka kaikki neljä sankaria ovatkin mukana toistensa tarinoissa, jokaisella on oma tarinansa. Kaikilla on omat läheiset kumppaninsa, joihin pääsee kunkin tarinan puitteissa tutustumaan paremmin ja myös se yhteisten turnauspäivien välinen aika – joka vie valtaosan pelikerrasta – sisältää kaikille ainakin jossain määrin uniikkia tekemistä.


Pelin tarina ei sinänsä voita mitään vuoden kekseliäimmän pelitarinan palkintoa, koska se on lopulta aika perustason anime-meininkiä, mutta se kaavamaisuudestaan huolimatta viihdyttävää ja hyvin kerrottua. Lisäksi kukin neljästä sankarista tarjoaa omanlaistaan anime-menoa, joten jos sattuu tykkäämään vaikka shounen-menosta, kannattaa valita ensimmäiseksi tarinakseen Cai, nuori farmaripoika, joka saapuu suurkaupunkiin kahden kaverinsa kanssa voittamaan kisat puhtaan positiivisen ajattelun ja nuoruuden ilon voimin.

Useampi pelikierros ei kuulosta huonolta idealta myöskään sen takia, että Fortune’s Weave on aivan älyttömän hauska peli.



Jos ne edelliset Fire Emblem -pelit ovat sieltä Game Boy Advancen tai Nintendo DS:n ajoilta, voi ehkä kuvitella, että tarjolla on vain vuoropohjaista taktikointia. Toisin kuitenkin on. Taktikointia löytyy yhä ja se on erinomaisen laadukasta.


Pelaajalla on lopulta käytössään valtava valikoima erilaisia yksikkötyyppejä erilaisten varusteiden kera, ja näiden kaikkien välillä vallitsee eräänlainen kivi-paperi-sakset-systeemi. Ei mitenkään täysin eksplisiittisesti, sillä vaikka esimerkiksi eeppisillä kilvillä varustettuja raskaita sotureita ei kannata lähteä muksimaan lähitaisteluaseilla, usein nämä suhteet ovat hienovaraisempia.

Kaikilla asetyypeillä on omat erikoispiirteensä, jotka yhdistettynä eri hahmoluokkiin tuovat käyttöön valtavan määrän taktisia vaihtoehtoja. Niiden laajaa käyttöä myös odotetaan, sillä peli heittää vastaan jos jonkinlaisia haasteita, jotka vaativat omanlaisensa lähestymistavan. Pelaajan tulisikin haalia ympärilleen kattava pino erilaisia apureita, joita sitten voi tuunata kuhunkin tilanteeseen sopiviksi.


Ja juuri tämä on se puuha, jonka parissa valtaosa peliajasta menee. Tarinassa ne varsinaiset turnauksen matsit tapahtuvat ennalta määriteltyinä päivämäärinä, mutta niiden väliin jäävät viikot saa täyttää itse haluamillaan puuhilla. Ja voi pojat, että niitä puuhia riittää. Suurikokoinen maailmankartta sisältää jos jonkinlaisia luolastoja, puutarhan pystytykseen sopivia alueita, ratsujen vaelluspaikkoja, kalastuspaikkoja, kierteleviä kauppiaita ja muuta tekemistä.

Näiden ohella pelaajan tulisi myös suorittaa kaupungin asukkaiden tehtäviä, syventää suhteitaan muihin kaupungissa pyöriviin sotureihin, jotta saa lopulta värvättyä näitä apureikseen, kouluttaa sotureitaan, jotta nämä oppivat uusia ammatteja ja pystyvät käyttämään kovempia varusteita, hankkimaan ja parantelemaan niitä varusteita ja niin edelleen ja niin edelleen.


Tekemisen määrä on suunnaton ja vaikka joku on varmasti jo optimoinut sen parhaan pelistrategian kullekin neljästä sankarista päivän tarkkuudella, ihan hihasta vetämälläkin pärjää. On usein kohtalaisen selvää, mitä pelaajan kannattaisi tehdä, sillä kätevä seikkailuopas listaa kullekin hetkelle sopivia ideoita. Jos vaikka pelaajan ryhmä on jäämässä jälkeen kokemuskaarella seuraavasta turnausmatsista, peli suosittelee putsaamaan luolastoja ja kertoo vielä, mistä sopivan tasoisen vastuksen voisi löytää. Erittäin kätevää.

Niitä luolastoja putsatessa ei tietenkään myöskään tarvitse hypätä ruutukartalle taistelemaan vihollisia vastaan, sillä Fortune’s Weave sisältää myös yllättävän toimivan ja monipuolisen vuoropohjaisen taistelusysteemin, joka voisi olla kotoisin mistä tahansa semimodernista JRPG:stä. Luolastoihin saa kasattua viiden hengen ryhmän, joista yksi aina vuorollaan läpsii vihollisia joko yksin tai jonkun kaverin avustuksella. Ne, jotka eivät mukaan mahtuneet, hyppivät myös välillä kulisseista auttamaan. Ei mitään mullistavan huikeaa puuhaa, mutta riittävän erilaista, jotta pelin tämäkin osa-alue jaksaa tuntua tuoreelta ja kiinnostavalta.



Fortune’s Weavessa on pari huomioimisen arvoista asiaa. Näistä toinen ei ole suunnaton ongelma, mutta silti hieman yllättävä juttu. Peli nimittäin pyörii maksimissaan 30 FPS:n nopeudella. Koska kyseessä ei ole mikään nopeatempoinen peli, rajoituksen kanssa pystyy elämään, mutta varsinkin niissä olan takaa kuvatuissa luolastoissa ja kaupunkikohtauksissa eron 60 FPS:ään kyllä huomaa selvästi, varsinkin kun peli dippaa vielä välillä matalammallekin.


Suurempi ongelma on, että monen muun japanilaisen pelin tavoin myös Fortune’s Weave vetää tutoriaalit vähän turhan överiksi. Ensimmäiset tunnit mennään kiltisti talutushihnassa, eikä peli salli ottaa askeltakaan skriptatun polun ulkopuolelle. Ymmärrän tavallaan ratkaisun, sillä sen kaiken säätämisen jälkeen erilaisia mekanismeja ja käsitteitä on aikamoinen pino, mutta kamoon. Ei tämä mitään orgaanista biokemiaa ole, kyllä pelaajat olisivat vähemmälläkin rautalangan vääntämisellä ja toistolla ymmärtäneet.

Jokaisen toleranssi tällaista touhua kohtaan on tietenkin henkilökohtainen, mutta minun ADHD-tapauksessani olin siinä kolmannen tunnin kohdalla valmis tuomitsemaan koko pelin jätekoriin, koska hidastempoinen opastaminen ja skriptatulla polulla laahustaminen kävivät niin uuvuttaviksi. Mutta onneksi en näin tehnyt, sillä kun peli pääsee vauhtiin, se tarjoaa todella nautinnollisen syvällisen ja monipuolisen pelikokemuksen.


Hyvin helppo suositus kaikille taktiikkapelien ystäville, ja ehdottomasti harkitsemisen arvoinen peli myös vähemmän genrestä kiinnostuneille, koska taktikointi on tehty niin viihdyttäväksi ja sujuvaksi, mutta sen ohella tarjolla on valtavasti kaikenlaista muutakin mukavaa.