Zombiräiskintä ja VR-lasit ovat yhdistelmä, josta emme tunnu pääsevän millään eroon. Tanssipelien ohella zombien räiskinnästä on tullut VR-pelien selvästi yleisin genre, eikä ihme. VR-ohjaimilla räiskiminen on luonnollista, lasit nostavat pelien immersiota suunnattomasti, eikä zombeja varten tarvitse tehdä edes sen kummempaa tekoälyä!


Arizona Sunshine 2 on sitä vielä kuumempaa VR-zombiräiskintöjen osastoa, eli jatko-osa jo julkaistulle ja kohtalaisen suosion saavuttaneelle VR-zombiräiskinnälle. Niin kivaa kuin onkin tehdä jatko-osia – onhan suuri osa työstä jo tehty ensimmäisellä kerralla – niiden täytyisi myös tarjota jotain sen verran merkittävää uutta, että pelaajat innostuvat lyömään rahansa toista kertaa tiskiin.

Tässä tapauksessa näin ei ole, sillä vaikka Arizona Sunshine 2 kyllä sisältää uudistuksia, monet niistä eivät välttämättä olleet sellaisia, mitä pelaajat kaipasivat, saati sitten todellisia parannuksia.



Arizona Sunshine 2:n maailmassa zombit ovat jälleen kerran jyränneet sivilisaatiomme alleen. Valtaosa meistä laahustaa nyt kaduilla etsimässä syötäviä aivoja, kun taas ne harvat ihmiskunnan rippeet piileskelevät bunkkereissaan tai perähikiällä sijaitsevassa asuntovaunussaan. Tämä on myös sankarimme kotipaikka, jossa hän on loputtomia zombilaumoja katsellessaan menettänyt järkensä.


Kun läheisen kukkulan taakse laskeutuu savun saattelemana hallituksen musta helikopteri, toivo paremmasta huomisesta herää. Jos sankarimme onnistuu taistelemaan tiensä läpi zombilaumojen, ehkä helikopteri voi kuljettaa hänetkin turvaan? VR-peliksi yllättävän pitkä kampanja kertoo tarinan tästä pakoyrityksestä, mutta vaikka pelin kehitystiimi onkin keksinyt peliin jos jonkinlaista hauskaa tekemistä lennokkaiden räiskintäkohtausten muodossa, kokonaisuus ei toimi. Suurin syy tähän on se, että pelin päähenkilöä ei kestä kuunnella.

Olen ainakin itse kyllästynyt jo jokunen vuosi sitten Joss Whedon -henkiseen ”no nyt kävi näin!”-läppään, joten 12 tuntia sitä vielä huonommalla kirjoituksen laadulla on brutaali kokemus. En voi tietenkään tietää, onko kehitystiimi kuvitellut kirjoittaneensa peliinsä todella coolin päähenkilön, vai onko tarkoituksena ollut – kuten jotkut netissä ovat epäilleet – kuvata kirjoituksen kehnolla tasolla sitä, miten vuosia asuntovaunussaan piilotellut tyyppi on unohtanut kaikki sosiaaliset taitonsa. Lopputuloksen kannalta sillä ei ole mitään väliä: kun päähenkilön haluaa hiljentää pysyvästi jo ensimmäisen vartin jälkeen, ei tarinaa voi hirveästi kehua.



Pelinä Arizona Sunshine 2 on puoliavoimen maailman räiskintäpeli, joka nojaa vahvasti immersiivisiin interaktioihin. Hieno termi, joka tarkoittaa vain sitä, että pelaajan täytyy itse availla käsin ovia ja laatikoita, siirrellä roipetta ja poimia mukaansa esineitä. VR-pelien peruskamaa, mutta ihan syystäkin: tällainen meininki upottaa pelaajan tehokkaasti maailmaan ja saa kokemuksen tuntumaan realistisemmalta.


Modernien VR-pelien hengessä myös Arizona Sunshine 2 tukee jos jonkinlaisia liikkumisen muotoja ja erilaisia pelitiloja istumisesta täyteen ja vapaaseen liikkumiseen. En kyllä usko, että peli toimii kovinkaan hyvin vaikka sohvalta käsin, sillä sitä kurottelua, kyyristelyä ja muuta fyysistä liikkumista on runsaasti. Mukana on myös todella ainakin minulle voimakasta pahoinvointia aiheuttaneita kohtauksia, joissa täytyy vaikka kiipeillä tikkaita, köynnöksiä ja putkia pitkin. Ymmärrän toki, että immersio on immersiota ja se voisi helposti särkyä, jos pelaaja voisi vaikka teleportata näiden osioiden ohitse, mutta ei sekään pelikokemusta paranna, jos vähän väliä huimaa ja oksettaa.

Kun tällaiset fyysiset interaktiot ovat niin yleisiä ja niin keskeisessä roolissa, kontrollien täytyisi tietenkin myös toimia todella luotettavasti. Valitettavasti Arizona Sunshine 2 kärsii jos jonkinlaisista ongelmista. Ihan perustason jututkin, kuten vaikka aseen lataaminen käsin, ovat hyvin epäluotettavia. Ideana olisi napata vyöltään uusi lipas käteensä, pudottaa tyhjä aseesta ulos, lyödä uusi sisään ja sitten vetää liikkuvat taakse. Vähän väliä käteen ei tarttunutkaan vyöltä uutta lipasta, tai peli ei tunnistanut, että yritin työntää lipasta aseen vastaanottajaan, tai jotain muuta meni pieleen.


Ongelmaa pahentaa se, että PlayStation VR2:n ohjaimiin on lyöty liikaa toimintoja. Pelin uusi suuri innovaatio on, että mukaansa saa jo alkumetreillä koiran, jota voi tietenkin silittää ja jonka kanssa voi vaikka heitellä palloa (tämäkään ei toiminut kovin hyvin, sillä pelillä on suuria vaikeuksia tunnistaa heittoliikkeitä), mutta jonka voi myös pelin aikana komentaa tekemään jos jonkinlaisia juttuja. Käytännössä koiran komentelu on kuitenkin todella kankeaa ja sekavaa puuhaa. Ei toki mitenkään mahdotonta, mutta tätäkin osa-aluetta olisi voinut tuunata vielä runsaasti.

Eivätkä ongelmat suinkaan lopu siihen, sillä ainakin PSVR2-versio kärsii myös teknisistä ongelmista. Peli ei tunnista pelaajan pituutta kovinkaan luotettavasti, eikä ainakaan julkaisuversiossa sitä voinut myöskään säätää itse, joten pääsin kerrankin ihastelemaan maailmaa noin 160-senttisen tyypin perspektiivistä. Kokemus sekin. Fysiikkamalli bugaa myös riemukkaasti, samoin kuin pelin grafiikkamoottori muutenkin. Ruudunpäivitys takkuilee välillä, ja useita kertoja arvostelun aikana esineitä vain hävisi pelimaailmasta, jos en katsonut maailmaa juuri oikeasta – ja hyvin epämukavasta – perspektiivistä.



Juuri nyt näitä ongelmia on vain liikaa. Pitkä ja ajoittain hyvin suunniteltu kampanja, tai sen rinnalla tarjolla oleva selviytymispelitila, eivät paina vaakakupissa riittävästi, kun se itse pelaaminen fyysisenä aktiviteettina on näin kankeaa, tai kun tekniikka tökkii näin pahasti. Ongelmia voi toki päivittää, jolloin Arizona Sunshine 2 voi vielä nousta ihan hyväksi ja viihdyttäväksi zombieräiskinnäksi, mutta juuri nyt en todellakaan maksaisi 50 euroa tästä kokemuksesta.



Lyhyesti: Immersiivinen zombiräiskintä kompastuu karuun tekniseen toteutukseen
Hyvää:

• Näyttää kohtalaisen hyvältä
• Koiraa voi silittää
• Tarinatilassa on paljon kekseliäitä kohtauksia
• Fyysiset interaktiot ovat runsaita ja monipuolisia
• Tukee jos jonkinlaisia pelitapoja
• Mukavasti sisältöä

Huonoa:

• Sietämättömän ärsyttävä päähenkilö
• Kankeat ja epäluotettavat kontrollit
• Pahoinvointia aiheuttavat kohtaukset
• Vaatii käytännössä runsaasti pelitilaa ja seisaaltaan pelaamista
• Tekniset ongelmat
  
• Koiran ohjaaminen on kömpelöä