Tällä kertaa testaukseen pääsi Early Accessissa julkaistu, suomalainen The Last Caretaker. Millaista jälkeä syntyy, kun suomalaiset pelialan veteraanit alkavat tehdä omaa versiotaan Wall-E:sta?



The Last Caretakeria kehittää tuoreehko helsinkiläisfirma Channel37. Vaikka firma on uusi, mukana on useampi veteraani muun muassa Trials-pelisarjasta tutulta RedLynxiltä – nimekkäimpänä RedLynxin veljensä kanssa perustanut Antti Ilvessuo. Vaikka The Last Caretakeria tekee pieni tiimi, indie-devausta ei tarvitse tehdä pyhän hengen voimalla: rahoitusta on saatu toiselta suomalaisen pelialan suurnimeltä, Supercelliltä.


The Last Caretakerin Early Access -versio tarjoaa mainospuheiden mukaan noin 20-30 tunnin edestä pelattavaa. Vietin itse pelin parissa muutaman illan, jonka aikana pääsin seilaamaan pitkin post-apokalyptista planeettaa: The Last Caretakerin tulevaisuudessa planeetta ei kuivahtanut Mad Maxin hiekkaerämaaksi, vaan valtameret peittivät maailman Kevin Costnerin tähdittämän Waterworldin tapaan. Pelaaja ohjaa planeetan “viimeistä talonmiestä”, eli robottia, jonka tarkoituksena olisi pelastaa ihmiskunta. Premissi muistuttaa myös Pixarin animaatioelokuva Wall-E:a, joka on yllättävän läsnä myös mekaniikoissa.



The Last Caretaker on avoimen maailman survival-crafting -peli. Genren markkinat ovat olleet jo vuosia ylisaturoituneita, joten peli joutuu tekemään kaksin käsin töitä erottautuakseen kilpailijoistaan. Testiversion perusteella ote on varsin insinöörimäinen. The Last Caretaker ei ole suoranaisesti mikään hyperrealistinen simulaatio, mutta vesimaailman tutkimisen ohella suuri osa ajasta vietetään logistisissa tehtävissä: post-apokalyptisessa maailmassa virta on aina vähissä, joten virtalähteitä jatkuvasti korjaillaan, lataillaan ja yhdistellään johdoilla verkkovirtoihin. Robottihahmo kaipaa itsekin alituisesti latausta, joten lähimmästä pistokkeesta ei kannata lähteä liian kauas.


Aurinkopaneeleista ja tuulimyllyistä saatavalla sähköenergialla annetaan virtaa erilaisiin laitteisiin, kuten romuttajiin ja rakentajiin. Romuttajalla jyrsitään ensin maailmasta löytyvät resurssit – kuten johdonriekaleet, putkenpätkät, homeiset makuupussit ja kumiset renkaat – alumiinin, kumin ja raudan kaltaisiksi rakennusaineiksi, joista sitten jalostetaan uusia käyttötavaroita. Sykli on tuttu genrelle, joskin The Last Caretakerissa keskitytään ennemminkin romujen kierrätykseen kuin esimerkiksi uuden kasvattamiseen.


Myyntivaltiksi nousee pelaajan koti ja kulkuneuvo, vesillä seilaava purtilo. Koko tutoriaalialue keskittyy veneen valmisteluun matkaa varten, joten vesille lähtiessä veneeseen on jo ehtinyt syntyä pieni side. Välietapilta toiselle seilatessa paatista alkaa muotoutua pelaajan koti, josta löytyy kaikki tarvittava maailman pelastamiseen. Pelastaminen ei tietenkään onnistu kotoa käsin, joten pelaajan täytyy tutkia hylättyjä tutkimusasemia ja muita rakennelmia, löytääkseen uusia vihjeitä ja resursseja. Kättä pidemmällekin on tarvetta, sillä The Last Caretakerin maailma on kauttaaltaan täynnä vaaroja, kuten limaisia hyytelöhirviöitä ja vihamielisiä robottieläimiä.



Kuvailun perusteella on selvää, että kyseessä on varsin tyylipuhdas tulokas tuttuun genreen – joka on samanaikaisesti sekä kehumista että haukkumista. Yhtäältä on vaikuttavaa, että pieni tiimi on kyhännyt näinkin kokonaisvaltaisen ja monimutkaisempia mekaniikkoja sisältävän pelin; toisaalta en ole varma, kuinka paljon peli erottuu lopulta edukseen. Itseäni insinöörihenkisemmät pelaajat löytänevät viihdykettä putkien yhdistelyistä ja monimutkaisemmista ketjutuksista.


Siltikin on sanottava, että genren suosion synnyttäneen Minecraftin ilmestymisestä on kulunut jo noin 15 vuotta, mutta pelilooppi on yhä kovin samanlainen: kerää ympäristöistä resursseja, jalosta ne rautaharkoiksi tai muiksi rakennusaineiksi, ja väkerrä itsellesi parempia varusteita. Paremmilla varusteilla matkataan sitten seuraavalle etapille, jossa sama sykli toistuu uudelleen ja uudelleen. The Last Caretakerista löytyy myös narratiivista koukkua ja tiukempaa rakennetta, mutta miten paljon se näkyy lopullisessa pelikokemuksessa, jää nähtäväksi. Mielenkiintoinen maailma ja haikea tunnelma auttavat kyllä innostumaan.


Genren peleissä ei ole koskaan ollut erityisen kouriintuntuvaa toimintaa tai hiottua pelattavuutta, eikä sitä ole nytkään tarjolla. Maailmassa liikkuminen ja taisteleminen on kuitenkin tarpeeksi sulavaa, että peliä pelaa mielellään. Trailerin perusteella pelin edetessä tiedossa on myös kunnon räiskintää, itse keskityin vihollisten kurittamiseen sorkkaraudalla ja pistoolilla.


The Last Caretakerin testaaminen oli mukavaa, ja pelillä on eittämättä potentiaalia: post-apokalyptinen maailma ja purtilolla seilaaminen herättivät kiinnostukseni, jonka lisäksi pelissä on monimutkaisempiakin mekaniikkoja jotka varmasti kiinnostavat monia. Pelillä on kuitenkin lähes yhtä suuri haaste edessään kuin pelin sankarirobotilla: pienen tekijän pitäisi jotenkin valloittaa koko maailma. PC:n lisäksi peli on tarkoitus julkaista myös Playstation 5:lle, Xbox Series X/S:lle sekä Nintendo Switch 2:lle.