Tuorein sisältö

V2.fi testasi: HyperX Cloud III S -kuulokkeet

Miia Lyyra

Tänään klo 18.00 | Luettu: 206 kertaa | Teksti: Miia Lyyra

LAADUKKAAT KUULOKKEET MONIPUOLISEEN KÄYTTÖÖN
HyperX:ltä on vuosien saatossa tullut useita eri kuulokkeita, joita myös V2.fi on testannut. Minulle yrityksen kuulokkeet ovat ainakin mielessä edustaneet aina hieman halvempia kuulokkeita laadusta tinkimättä. Minulla ei ole aiempaa kokemusta HyperX:n kuulokkeista, joten odotin innolla, mitä testijakso mahtaisi tuoda. Erityisen kiinnostunut olin kuulokkeista, joita voisi käyttää niin tietokoneella pelatessa kuin esimerkiksi Teams-keskusteluissa.


Meille testiin tulleet mustat versiot kuulokkeista ovat tyylikkään näköiset. Rakenne tuntuu vankalta, mitä voikin olettaa jo saavansa 180 euron hintaan. Cloud III S -kuulokkeet ovat suljetut, mutta varsinkin kovat ulkoiset äänet kuuluvat kyllä lävitse, mikäli äänenvoimakkuus ei ole kovalla. Keinonahkaiset kupit peittävät korvat hyvin ja pidemmätkin pelisessiot tuntuvat kivoilta, kun kupit eikä panta paina päähän. Olin kuitenkin aluksi skeptinen, sillä kuulokkeiden korvaosat eivät käänny, mutta tästäkin huolimatta ne sopivat ainakin minun päähäni hyvin. Korkeussäätöä sen sijaan on useammankin pykälän verran tarjolla. Kuljettamista ajatellen kuulokkeet eivät kuitenkaan ole parhaimmat, sillä kuppeja tai muitakaan ei saa käännettyä niin, että kuulokkeet menisivät pienempään matkustustilaan.

Kuulokkeista tuleva ääni kuulostaa tasapainoiselta. Jäin kuitenkin hieman kaipaamaan bassoa, joka voisi jytistä kovemmin. Erityisesti musiikkia kuunnellessa basson heikkous jäi harmittamaan. Pelatessa basson puute ei kuitenkaan jäänyt häiritsemään. HyperX:n ohjelmiston kautta voi kytkeä päälle DTS Spatial Sound -ominaisuuden joka on kuulokkeiden oma surround-järjestelmä. Omiin korviin tämä ei kuitenkaan tuonut mitään lisää, joten ominaisuus jäi hieman pettymykseksi. Testijakson aikana pelattu uusin Battlefield kuulosti korviin hyviltä ja vihollisten kävely korvan juuressa kuului hyvin.


HyperX Cloud III S:n mikrofonit sopivat hyvin pelaamista varten, sillä ainakaan omaan korvaan ne eivät kuulosta huonolta. Mikäli kuitenkin haluaa tehdä podcastia tai YouTube-videoita, suosittelen paremman mikrofonin hankintaa. Kun puhun mikrofoneista, niin kyllä, kuulokkeet sisältävät kaksi eri mikkiä. Mukana on perinteinen irroitettava puomimikrofoni ja kuulokkeisiin rakennettu mikki. Oletuksena on, että esimerkiksi julkisilla paikoilla töitä tehdessä on mukavampi näyttää ei-pelaajalta ja höpöttää suoraan kuulokkeet päässä ilman puomia naaman edessä. Mikrofonien laatu on kuitenkin toisistaan poikkeava. Sisäänrakennettu kuuluu paljon “kovemmin” ja on herkempi ulkopuolisille äänille kuin puomiversio. Ääninäytteen voit kuunnella alta.



Hiiren tapaan kuulokkeet voi yhdistää suoraan tietokoneeseen, konsoliin (PS5 ja Nintendo Switch) tai puhelimeen ilman HyperX:n ohjelmistoa. Lisäksi kuulokkeet tukevat tiettyjen OMEN-koneiden kanssa Instant Pair -liitäntää. Halutessaan HyperX:n ohjelmiston kautta saa muokattua kuuntelukokemustaan sopivammaks, tosin säädöt ovat hyvin maltilliset. Ohjelmisto tarjoaa taajuuskorjaimen, jonka kautta ääntä voi muokata itselleen sopivaksi. Lisäksi halutessaan voi napauttaa mikin monitoroinnin päälle. Tietokoneen ja puhelimen välillä yhteyttä voi helposti vaihtaa oikean puolen kuulokkeesta löytyvällä vaihtajalla. Samalta puolelta löytyy myös namiska, jonka avulla voi keskeyttää soimassa olevan kappaleen tai puhelinyhteyden ollessa päällä, vastata tulevaan puheluun.

Kuulokkeiden ilmestyessä pelaajat raportoivat ongelmista PlayStation 5 -konsolin suhteen, kun kuulokkeet eivät ottaneet yhteyttä konsoliin. Nyt ongelmista on päästy ja adapterin sijoittamalla konsolin keulaan, ääni kulkee mainiosti ilman ongelmia. Jos Bluetoothin kodekeilla on kuuntelijalle merkitystä, niin kuulokkeet tukevat seuraavia kodekkeja: SBC, MPEG-2 ja AAC-LC.


Kuulokkeiden akku kestää huikeat 120 tuntia, mikä riittää pidempiinkin pelisessioihin. Latausaika on tosin 5 tuntia, joten piuhan päässä joutuu viettämään pienen hetken. Testijakson aikana koeteltiin myös kuulokkeiden kantavuutta mökkiolosuhteissa, kun testaaja marssi tontin toiselle laidalle perinteisen puhelimen puhelun ollessa käynnissä. Kuulokkeiden kantavuudeksi on luvattu 20 metriä, joka pitää helposti paikkansa. Jos siis jostain syystä kuulokkeiden kantavuus on tärkeä kriteeri, näissä se ainakin erottuu edukseen.

Arvostelua kirjoittaessa kuulokkeita saa tällä hetkellä noin 150 euron hintaan, mikä tekee niistä alkuperäistä 180 euron hintaa kiinnostavammat. Alkuperäisellä hinnalla ne ovat sen verran kalliit, että markkinoiden muut kuulokkeet voivat tuntua houkuttelevammalta tai vaihtoehtoisesti mukaan voi tarttua HyperX:n omat halvemmat kuulokkeet, vaikkakin ehkä ovatkin langalliset. Tällä hinnalla saa ehdottoman monipuoliset kuulokkeet, jotka sopivat nimenomaan käytettäväksi usealla eri alustalla yhtä aikaa eli juuri siihen käyttötarkoitukseen, johon niiden oletinkin sopivan.



HyperX Cloud III S
Hintaluokka: 180 euroa
Lisätietoja: HyperX

V2.fi | Miia Lyyra
< Pelataanpa: Amstrad ...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova