Tuorein sisältö

V2.fi pelasi: Bubble Bobble Sugar Dungeons (Switch 2)

Manu Pärssinen

Tänään klo 11.45 | Luettu: 228 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen

Taskulämmintä kuplivaa
Bubble Bobble dinosaurusveljeksineen on yksi pelien suuria klassikoita ja vaikka itselleni samojen hahmojen pulmakuplailu Puzzle Bobble onkin tärkeämpi peli, on sitä “varsinaistakin” pelisarjaa tullut pelattua 1980-luvun lopulta lähtien lähes joka laitteella, jolle peli on julkaistu. Varsinkin kaksinpelinä Bubble Bobble on koukuttavaa ainetta, jonka musiikki jää kaikumaan korviin päiviksi.


Bubble Bobble Sugar Dungeons on sarjan ensimmäinen peli kuuteen vuotteen (vähäisesti aaltoja nostattanut Bubble Bobble 4 Friends julkaistiin Switchille vuonna 2019) ja pistää konseptia uusiksi, vaikka tuttuakin toki on mukana. Yksi keskeisistä asioista on se, että pelin kentät eli “luolastot” (dungeon) luodaan satunnaisesti roguelike-hengessä. Elämys onkin varsin erilainen perinteisiin kuplajuhliin tottuneille - eikä ainakaan klassikoihin verrattuna parempi.


Bobkin jää taka-alalle, sillä uuden pelin pääosassa ovat Bub sekä Ammie-robotti. Mysteerihahmo lähettää Bobin seikkailuun, eikä herttainen lohhari osaa sanoa ei. Karkilla kuorrutetuissa kentissä kerätään aarteita, vangitaan vihollisia kupliin tai vältellään niitä (kaikkien tappaminen ei ole tarpeellista) ja koitetaan päästä ulospääsyportille. Keskittymistä vaaditaan, sillä kuolema rankaisee, mutta pieni koukku kieltämättä syntyy, jos joka pelikerralla onnistuukin pääsemään vähän aiempaa pidemmälle.


Valitettavasti mainitsemani koukku ei kestänyt itselläni parin viikon iltapelailuja pidemmälle, sillä Sugar Dungeonsista puuttuu se jokin hauskuus, mikä originaalipeleissä sai vuodesta toiseen palaamaan niiden ääreen. Se, että virheistä sai aina syyttää itseään ja joskus tiukoistakin tilanteista selvisi (ainakin omasta mielestään) taidolla eikä tuurilla. Samanlaista fiilistä ei BBSD:stä synny, ei vaikka karkkiväritetyt söpögrafiikat ja Japani-iloiset musiikit koittavatkin houkutella huomaansa.


Matkan varrella Bub saa myös lisäkykyjä, joiden kanssa jotkut kentät helpottuvat huomattavasti (eli pientä metroidvaniamaisuuttakin on ripoteltu mukaan). Siinäkin on tosin omat hankaluutensa ja kaikesta on tehty juuri sen verran liian ärsyttävän puolelle kallistuvaa, että ei tämän pelin ääressä juurikaan hymy naamalla rentoutua voi. Karkkeihin rinnastettuna jälkimaku pelistä on kuin koittaisi syödä kakkua, mutta joku nappaa sen aina edestäsi, joten jäät vain nuoleskelemaan lautaselle jäänyttä kermavaahtoa ja siitäkin tulee hieman huono olo. Toistetta on liikaa, höttöä on liikaa, grindausta on liikaa, palkintoa liian vähän.


Ihan mainiona bonuksena mukaan ympätään Bubble Symphony vuodelta 1997 (alkujaan 1994), joka onnistui aikanaan tuomaan sopivasti uutta vanhaan reseptiin - ja jota voi pelata kaksinpelinä. Valitettavasti arvosteluversion mukana sitä ei jostain syystä tulut.

Bubble Bobble Sugar Dungeons on saatavana myös PC:lle (Steam) ja PlayStation 5:lle noin 40 euron hintaan.



V2.fi | Manu Pärssinen
< V2.fi ihmetteli: IBM...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova