Tuorein sisältö

V2.fi testasi: Logitech G RS50 -rattiohjain

Mikko Heinonen

Tänään klo 20.00 | Luettu: 215 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Hyvä ratti.

Olen elämäni aikana hankkinut aika monta rattia tietokoneille ja pelikonsoleille. Ensimmäinen taisi olla "Per4mer Turbo Wheel", jonka ostimme veljeni kanssa 90-luvun puolivälissä lähinnä Need for Speedin pelaamista varten. Vaikkei siinä tullut edes polkimia mukana, immersio oli simppelilläkin ratilla kaahatessa aivan eri luokkaa kuin KeyTronicin nuolinäppäimillä. Varsin pian se kuitenkin lakkasi kiinnostamasta, ja ohjain katosi jonnekin, joko myytynä tai annettuna. Jäljellä on enää pahvilaatikko.

Tämä kaava on viimeisten 30 vuoden aikana toistunut useamman kerran. Tulee halu hankkia rattiohjain, se hankitaan, sillä ajetaan muutaman kerran ja sitten se jää pois käytöstä. Usein syynä on ollut, että laite tuntuu kuitenkin lopulta enemmänkin lelulta kuin oikean auton ohjaimelta. Onpa toki käynyt niinkin, että se rikkoutuu jollain tapaa – esimerkiksi Fanatecin Porsche Wheelin kanssa homma päättyi jatkuviin ajuri- ja komponenttiongelmiin.

Kolikkopelien jäljillä


Ensimmäiset kuluttajille myydyt ohjainratit olivat käytännössä yksinkertaisia potentiometrejä, joissa oli korkeintaan heppoinen keskittävä jousi mukana. Sitten niihin saatiin jonkinlainen tärinäpalaute ja lopulta rattia eri suuntaan kääntävä force feedback. Nyt kuuminta hottia ovat suoravetoratit, joissa ohjauspyörä on suoraan kiinni sähkömoottorin päässä. Laitteiden hinta on tietenkin noussut suorassa suhteessa, ja esimerkiksi suomalaisen Simucuben huippumallit maksavat tuhansia euroja.

Koska itse edustan vielä sukupolvea, joka pelasi kolikkopelejä markettien auloissa ja ruotsinlaivoilla, sain ensimmäiset kokemukset suoravedosta jo yli 30 vuotta sitten Atarin legendaarisen Hard/Race Drivin’ -pelin puikoissa. Tämä aikoinaan mansikoita maksanut simulaatio oli aiheesta niin hyvä toteutus, että jokainen sen jälkeen kokeilemani kuluttajahintaluokan laite on ollut enemmän tai vähemmän pettymys. Siis tähän asti.


Logitech G RS 50 ei ole sekään millään mittapuulla halpa, sillä sen, kaasu- ja jarrupolkimen sekä sekventiaalisen vaihdekepin (tai käsijarrun) yhdistelmä maksaa suunnilleen tuhat euroa. Samalla sitä voi kuitenkin pitää suoravetorattien joukossa kohtuuhintaisena, sillä monen kilpailijan hinta kirjoitetaan neljällä numerolla. Itse asiassa Logitechilla itselläänkin on tarjolla myös kalliimpi Pro-malli, joka muun muassa kykenee 11 Nm:n vääntöön RS50:n tyytyessä "vain" kahdeksaan newtonmetriin.

Neulansilmä vasempaan


RS50:n keskusyksikkö on kunnioitusta herättävä mötikkä, jonka saa yllättävän helposti kiinnitettyä vaikkapa työpöytään, jos ei ole tullut hankkineeksi oikeaa sim rigiä. Lisäksi tarvitaan ratin keskiö, joka sisältää kosolti toimintopainikkeita, ja ratin kehä, joita on Logitechiltä tarjolla kolmea erilaista – testiin tuli perinteinen pyöreä, mutta myös rata-autoissa käytettyjä malleja on saatavana. Paketti toimitetaan siis osina, mutta mitään insinöörin tutkintoa sen kokoamiseen ei tarvita, vaan osat loksahtelevat helposti paikoilleen ja kiinnittyvät tukevasti kuusiokoloruuveilla. Pakkauksessa oleva selkeä kuvitus auttaa asiassa. Rattimonoliitti toimii keskusyksikkönä, johon muut palikat kiinnittyvät USB-kaapeleilla, ja viimeinen piuha vedetään sitten tästä tietokoneen suuntaan. Tutun Logitech G -ohjelmiston asentamisen jälkeen rattikapinat voivat alkaa.

Tai ainakin melkein, sillä ensin on kaivettava halutulle pelille sopivat asetukset. Säädettäviä asioita on melkoisen paljon alkaen vasteen suunnasta, vaimennuksesta sun muusta, ja sormi olisi tottuneellakin syvällä suussa, ellei Logitech itse olisi julkaissut tätä perin kätevää listaa sopivista asetuksista. Rattiin itseensä saa tallennettua erilaisia nimettyjä profiileja, minkä lisäksi "G HUB" niminen profiili hakee käyttäjän asetukset suoraan tietokoneelta. Logiikan ymmärtämisen jälkeen homma sujuu varsin selkeästi, vaikka valitettavasti kaikissa kokeilluissa peleissä (kuten JDM: Japanese Drift Master) tukea ei vielä testihetkellä RS50:lle ollutkaan.

Tuetuissa peleissä, kuten vaikkapa Dirt Rally 2.0, BeamNG.drive ja Assetto Corsa EVO, Logitech RS50 sen sijaan tekee välittömästi vaikutuksen. Pääsin viime vuoden puolella kokeilemaan Simucuben unelmasettiä firman toimipisteessä, ja vaikka tässä nyt ei aivan sille tasolle vielä ylletä, myöskään kukkaro ei kärsi setistä hyvän käytetyn auton hintaa. Suoravedon kyky välittää informaatiota simuloidun tien pinnasta on niin huimasti parempi kuin esimerkiksi hihnavälitystä käyttävissä rateissa, että hetken kokeilun jälkeen autoilun ystävä ei enää lainkaan ihmettele niistä vouhkaamista. Rallin erikoiskokeella tulee oikeasti hiki, kun yrittää pitää auton poissa ojasta kapealla metsätaipaleella, ja radalla taas voi käydä herkullista kamppailua omien taitojen rajoja ja fysiikan lakeja vastaan.

Pakollinen motkotusosio


Asia voidaan tiivistää niin, että itse en äkkiseltään keksi mitään moitittavaa rattiyksiköstä. Se on tukeva, kiinnitys on selkeä, moottorissa on enemmän kuin riittävästi voimaa omaan käyttööni ja ajurit sekä ohjelmisto toimivat. Kokonaisuus on hieno. Vähän enemmän huomautettavaa löytyy sentään mukana tulleista oheistuotteista.

Mukana tullut "RS Shifter & Handbrake" ei ole yhtä monipuolinen kuin testaamani Turtle Beachin VelocityOne-keppi, vaikka maksaa saman verran eli 130 euroa. Siinä ei ole lainkaan H-kaaviota, eikä mukana tule erilaisia varsiakaan, ja itse asiassa koin että muotonsa puolesta shifteri toimii parhaiten nimenomaan käsijarruna. Sellaisena se kylläkin on erinomainen.


RS Pedals -poljinsetti sisältää vakiomuodossaan (n. 150 €) ainoastaan kaasu- ja jarrupolkimet; jos haluaa kytkimen, se pitää ostaa erikseen. Tämä toki sopii ajatukseen siitä, ettei vaihdekepissäkään ole kuin sekventiaalitoiminto. Metallista tehdyt polkimet ovat sinällään tukevat, mutta niitä vaivaa sama kuin monia kilpailijoitakin, eli mukana tulevat pienet kumityynyt eivät mitenkään pidä niitä paikoillaan laminaattilattialla. Käytännössä päädyin ostamaan halvan toimistotuolin kanssa käytettävän rattitelineen, irrottamaan siitä alaosan ja sitomaan polkimet siihen nippusiteillä kiinni, että ne eivät luistaneet jatkuvasti pois alta kaahailun tuoksinassa. Kilpavarusteluun taipuvaiselle Logitechilla on toki tarjota myös liki 400 euron hintainen Pro Pedals.


Tosiharrastaja voi tietenkin koota eri palikoista juuri haluamansa setin – siis ainakin PC:n kanssa, koska tietokonepelit sallivat hyvin monipuoliset ohjainten määrittelyt. RS50 sinällään tukee myös Xbox-toimintatilaa, mutta sitä en itse tullut kokeilleeksi, vaikka Forza Horizon 5:stä toki Windowsissa nautiskelinkin. Olettaisin kuitenkin, että se vaatii Logitechin palikoiden käyttöä ja niiden kytkemistä rattiin, joka sitten juttelee konsolin suuntaan.

Edistyneelle harrastajalle


On aivan selvää, että 650 euron ratista ei muodostu volyymituotetta, joten sitä on turha sellaisena arvioidakaan. Harva on valmis lyömään pöytään ihan tällaista nippua euroja satunnaista pelailua piristämään, niin etevältä kuin RS50 tehtävässään tuntuukin.

Simracingiin tai ihan vaan muuten digiautoiluun hieman vakavammin suhtautuvalle kyseessä sen sijaan on varsin houkutteleva tuote. Se tarjoaa lähes järkevään hintaan paljon markkinoiden parhaiden rattien tuntumasta, vaikkei varmastikaan aivan niiden tasolle ylläkään esimerkiksi kestävyyden suhteen jatkuvassa kisakäytössä. Ohjelmisto kuitenkin toimii, ajaminen tuntuu hyvältä, palaute on tarkkaa ja tuntumassa on miellyttävä laadun leima. Näillä reunaehdoilla en voi kuin lätkäistä RS50:lle harvoin tarjoilemani täydet 5 tähteä, oheistuotteille yhden vähemmän.

P.S. Vähän se vaati virittelyä, mutta tällä saa pelattua OutRun 2006 Coast 2 Coastia. Toimi juuri niin hyvin kuin voisi toivoakin.


Logitech G RS50
Hintaluokka: 650 eur
Lisätietoa: Logitech G


Logitech RS Shifter & Handbrake
Hintaluokka: 130 eur
Lisätietoa: Logitech G


Logitech RS Pedals
Hintaluokka: 150 eur
Lisätietoa: Logitech G

V2.fi | Mikko Heinonen
< Pelataanpa: Ukkosta ...

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova