V2.fi testasi: Logitech G RS50 -ratin lisävarusteet
RS H-shifter, RS-kytkinmoduuli ja RS Formula Wheel McLaren Edition
Kolmisen kuukautta sitten testasin ja hyväksi havaitsin Logitech G RS50:n. Se on hintava, mutta ei sentään poskettoman kallis suoravetoratti, joka nosti oman ajokokemukseni kerrasta aivan uudelle tasolle. Ainoa isompi puute, jonka tuolloin keksin, oli että systeemiin ei ole tarjolla H-kaavioista vaihteistoa vaan ainoastaan sekventiaalisena vaihdekeppinä tai käsijarruna toimiva kepakko.

Nyt tämä asia on korjattu, ja oikeastaan saman tien myös ylispeksattu. RS50:n lisäksi monen muun Logitechin ratin kanssa toimiva RS H-shifter esiteltiinkin medialle runsain lupauksin siitä, miten paljon se kestää kulutusta. Logitechin omassa testipenkissä vaihteita oli vaihdettu lukemattomia kertoja suorituskyvyn kärsimättä, ja kun möhkälettä pitää käsissään, on helppo uskoa, ettei se ole ensimmäisenä porsimassa. Metallisesti lonksahtelevassa vaihdekaaviossa on yhteensä kahdeksan lovea, joista kaksi oikeanpuolimmaista on asetettu erillisen lukon taakse. Tämä tuntuu autenttiselta peruutusvaihteelle, vähemmän autenttiselta 7. vaihteelle, mutta hyväksyn ratkaisun yhtä kaikki.
Vaihdekepin voi kiristää pöytään tai pultata kiinni sim rigiin, jonka jälkeen se yhdistetään USB-johdolla rattiohjaimeen. Asennus kävikin mutkattomasti ja kaikki tuetuiksi ilmoitetut pelit (joiden joukko on rattitestin jälkeen laajentunut, ks. yhteensopivuuslistaa) myös tukivat vaihteistoa suoraan.
Muiden RS-laitteiston osien tapaan myöskään RS H-shifter ei ole mikään hinnat alkaen -tuote. Sen 170 euron hinta rajaa asiakaskuntaa sinne maksukykyisempään suuntaan, mutta hinnan vastineeksi saa kyllä kovaa käyttöä pitkään kestävän manuaaliaskin. Jos jotain pitäisi moittia, niin esimerkiksi nimihirviö Turtle Beach VelocityOne Multi-Shiftiin verrattuna H-shifter on tuntumaltaan huomattavasti karkeampi, eikä se ole yhtä monikäyttöinen – mutta tämän vastineeksi laite kyllä sitten todella tuntuu siltä, että virtuaaliautonsa vaihteenvalitsinta saa paiskoa aivan huoletta vuosia ja vuosia tulevaisuuteen.
Logitech G RS H-shifter
Hintaluokka: 170 €
Yhteensopivuus: PRO- ja RS50-ratit sekä G-sarjan ratit (konsolien kanssa vaaditaan erillinen Racing Adapter -sovitin)
Tämän lisäpalikan oli kuulemma pitänyt saapua minulle testiin jo alkuperäisessä lähetyksessä, mutta en ehtinyt kaivata sitä, koska tarjolla oli joka tapauksessa pelkkä sekventiaalivaihteisto. RS Pedals -setissä toimitetaan nimittäin vakiona pelkkä kaasu- ja jarrupoljin, mutta levyssä on paikka tälle kolmannelle, noin 40 euron hintaiselle moduulille. Se on tuntumaltaan ja toiminnaltaan hyvin samanlainen kuin kaasupoljin.

Asennus paikalleen on helppoa, etenkin jos on jo koonnut sen alkuperäisen poljinparin: pari kuusiokoloruuvia kiinni, johto paikoilleen poljinsetin sisäiseen liittimeen ja kovaa ajoa. Ratissa sijaitseva keskusyksikkö tunnistaa polkimen heti ja sitä voi saman tien käytellä. Yhdessä RS H-shifterin kanssa tämä tietenkin nostaa realismin tasoa huomattavasti. Myöskään hintaa ei voi pitää pahana, sillä melkein mikä tahansa maksaa nykyisin 40 € ja poljin on muun RS-kamppeen tapaan laadukkaasti toteutettu. Moitteet ovat nekin samat kuin varsinaisessa poljinsetissä, eli kiinnitys/kitka lattiaan on riittämätön muulla kuin kokolattiamatolla – suomalaisten suosimalla puu- tai laminaattipinnalla polkimet pyrkivät pelaajaa karkuun, ellei niitä sido paikoilleen.
Logitech G RS-kytkinsetti
Hintaluokka: 40 €
Yhteensopivuus: RS Pedals
Pyytämättä ja yllätyksenä vastaanottamani paketti sisälsi myös tällaisen formula-auton ohjauspyörää, tai nykyisin ehkä ohjaussarvia, muistuttavan välineen. Sen voi vaihtaa RS50-ratin keskiöön perinteisen ohjauspyörän tilalle avaamalla kuusi kuusiokoloruuvia. Itse jätin niin tekemättä ja jätin pyöreän ratin paikalleen, koska simulaatioajeluni keskittyy lähinnä henkilöautojen ja ralliohjusten käskyttämiseen.

On kuitenkin huomattavan kekseliästä, miten Logitech on rattisysteeminsä rakentanut – tämän 120 euroa kustantavan virallisen McLaren-lisenssituotteen lisäksi tarjolla on myös Track Wheel (79,99 €), joka on vähän kuin tämä ohjain ylösalaisin. Simulaation autenttisuus ei siis ainakaan jää ohjustimen tyypistä kiinni. Tuote on tanakkaa tekoa, kuten odottaa saattaa, keskiössä komeilevat Logitech G- ja McLaren-logot vieri vieressä ja takapinnasta löytyy vielä sitaattikin Bruce McLarenilta, joten rata-autoilun ja tämän tallin faneilla riittää syytä iloon. Arvosanan jätän nyt antamatta, mutta laadukas palikka tämäkin on.
Logitech RS Formula Wheel McLaren Edition
Hintaluokka: 120 €
Yhteensopivuus: Logitech G RS50 -ratti

![]() |
RS-kytkinmoduuli

RS Formula Wheel McLaren Edition

Keskustelut (0 viestiä)
Kirjoita kommentti