Näin satunnaiselle NHL-pelaajalle uuden Änäripelin arvioiminen on aina haaste, varsinkin vuoden ruuhkaisimpaan työprojektiaikaan. NHL 27 julkaistiin 11. päivä syyskuuta ja pelitunteja on ehtinyt tulla siitä lähtien reilu parikymmentä, niin yksinpelimuodoissa kuin kollegan kanssa matsaillessakin. Ei siis aivan hirveästi, mutta sen verran, että jonkinmoinen tuntuma on ehtinyt syntyä. Kuten aina, haasteena on myös se, että loppujen lopuksi vuosipäivityksissä ei ihan hirveästi muuteta - ja netissä ollaan oltu tästä varsin äänekkäitä. Katsotaanpa vaikka siis yksi kerrallaan, mitä uutta EA lupasi ja onko se hyvää vai huonoa.

Aluksi voin kuitenkin todeta, että noin peruspelaamisen kannalta peli on samalla viivalla kuin edellisvuosien pelit, eli mitään ei ainakaan ole isommin pilattu.

Pelin virallinen sivu (täällä) mainostaa uudistuksiksi erityisesti seuraavia: Authentic Atmospheres (aidot tunnelmat), New Broadcast Experience (uudistettu “matsilähetys”-elämys), Connected Franchise (“uusi” pelitila), NHL Team Playbooks (joukkueiden pelikirjat) sekä New Commentary Team (uudet selostajat). Tottakai isompia tai pienempiä päivityksiä on tehty myös muualle sinne tänne, ainakin joitain bugeja on hiottu ja jotain ominaisuutta lisätty HUT:inkin puolelle ja niin edelleen. Be a Pro -tila… eli se, mitä eniten pelaan, ei tunnu saaneen mitään merkittävää uutta tänäkään vuonna, vaikka pieniä lisäjuttuja (mm. “urapolku” kapteeniksi) sinnekin on siroteltu.




Kaikki 32 NHL:n ottelunäyttämöä on käyty mallintelemassa yksityiskohtineen, väreineen, valoineen, näyttöineen ja maalilauluineen. Lasken tähän kappaleeseen myös mukaan tuon “New Broadcast Experience” -kohdan, sillä ne käyvät käsi kädessä. Tunnelmaa on kohotettu areenoilla selvästi ja soundtrackin koostuminen muun muassa eri tiimien maalilauluista tekee musiikkivalikoimasta paljon edellisvuosia monipuolisempaa. Kaiken kaikkiaan ulkoasu-uudistus on ehdottomasti se näkyvin ja vakuuttavin asia uudessa NHL:ssä.

Yleisössä ei istu enää rivissä Johnsonin viitosia, vaan monennäköistä, -rotuista ja -ikäistä kiekkofania. Valmentajille on animoitu monenmoista valmentajaliikehdintää ja ne näyttävät paremmilta avustajineen, syväterävyysefektin käyttö tekee kaikesta realistisemman näköistä, maalivahtien ja pelaajien animaatiovalikoimaa varsinkin tilanteiden ulkopuolella on selkeästi lisätty ja joka puolella on pieniä hiontoja ja yksityiskohtia, jotka tekevät NHL 27:sta komeimman änärin tähän asti. Myös uusissa välianimaatioissa on enemmän elämää ja fiilistä (ainakin jos ne eivät toistu samanlaisina pelistä toiseen). Toki edelleen vaatteet välillä lepattavat oudosti, liikeanimaatiot nykäisevät, pelaajat ja katsojat menevät toistensa sisuksiin, pelaajien ulkonäkö vaihtelee (eikä vastaa oikeaa äijää) ja monenmoista muuta illuusion rikkovaa saattaa tapahtua, mutta silti. Pidin jotakuinkin kaikesta uudesta ulkoasuun liittyvästä. Sitä ei tosin ollut varsinaisen ottelun ulkopuolella juuri lainkaan.




Koska en harrasta kovin paljon verkkopelaamista, saati sitten että minulla olisi useampia änäriä pelaavia ystäviä, tyydyn tässä kertomaan, että jos haluaa vaikka pystyttää 32 joukkueen liigan, tarvitsee 31 kaveria. Kyseessä on siis yritys tehdä verkkoversio Franchise-pelitilasta, mutta karsituilla ominaisuuksilla. Käsittääkseni ei ole maistunut muillekaan.




Pelikirjat ovat paperilla ehkä tämän vuoden suurin uudistus, mutta taas voidaan kiistellä siitä, kuinka paljon, jos lainkaan, se näkyy pelissä itsessään. Ideana on, että jokaisella joukkueella on oma pelikirjansa, joka peilailee sitä, millä tavalla kyseinen joukkue oikeasti pelaa. Veikkaan että kyseessä on kuitenkin jonkinlainen likimääräistys, joka saattaa ääripäissään muistuttaa asioista, joita oikeat joukkueet tekevät jäällä. Eiköhän ne pelikirjat elä aika lujaa vauhtia vastuksesta tai tilanteesta riippuen, vaikka valmentajalla joitain pelaajiensa parempiin puoliin perustuvia suosikkitaktiikoita olisikin. Pelin julkistusstriimissä hehkuteltiin muun muassa sillä, että mitäpä tapahtuisi, jos vaikka joukkueelle X vaihdettaisiinkin joukkueen Z pelikirja? Käytännössä ei paljon mitään.




Tämä oli yksi asia, josta olin ennakkoon lievästi kutinoissani, sillä vuosia selostajan virkaa palvelleet äänet olivat alkaneet jo vähän tympiä: välillä selostajat puhuivat mitä sattuu, toistelivat samoja lauseita vaihdosta toiseen ja jättivät kertomatta sellaisia tapahtumia, joita olisi voinut kuvitella selostettavan. Noh. Uudet selostajat puhuvat välillä mitä sattuu ja toistelevat samoja lauseita vaihdosta toiseen. LIsäksi havaitsin heti, että sen lisäksi, että uudet selostajat vaikuttivat jotenkin innottomilta (varsinkin Mertaranta-kansalle), oli puheissa pieniä luonnottomia taukoja ja äänenvoimakkuuden vaihteluita. Sittemmin löytyikin tieto, että osa pölinölstä on luotu selostajien äänten perusteella tekoälyllä. Ei toimi, ei. Siedettävää, mutta ei ainakaan parannus entiseen.




Noh, kyllähän minä tätä pelaan isommasti kärsimättä ja ihastelen grafiikoita. Tuntuu silti, että kun taas kätösissä on periaatteessa se ihan sama peli, en jaksa sitä enää hirveästi puolustellakaan. Ne pelaavat, jotka pelaavat, mutta tänä vuonna kyllästyminen voi tulla eteen jo paljon ennemmin kuin aiempina vuosina.